Tuorein sisältö

House of the Dragon 1-7: viime viikolla alkanut sarja kutkuttaa jo nyt!

03.10.2022 klo 22.30 | Luettu: 814 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 1 - Jakso 7:
Driftmark


Satu alkaa sujua, mutta sanojeni nielemisen sijaan toistan: jaksot 1-5 olivat tarpeettomia. Merkittävintä niissä on se, että lohikäärmesetä temppuili epämääräisesti. Kun hän tänään muikistelee taustalla tekemättä mitään, hänen varjonsa lisää kutinaa tilanteisiin, jotka toimivat muutenkin.

Nuokuin satunnaisten hautajaisten aikana. Nyökyttelin, kun lohikäärmettä vailla oleva poika otti vapautuneen järkeleen omistukseen woo-hoo-tyyliin: now, this is pod-racing! Kun serkkutyttö pahastui, muistin hyvin kaiken, jolla 6. jakso kränää alusti. Tilanne riistäytyy käsistä ja torpedoi aikuistenkin välit.

Jännitystä voisi leikata veitsellä ja joku yrittää, kun kuningatar tahtoo kostaa haaverin prinsessan lapselle. On palkitsevaa pohtia kenen puolella olla. Muistoni jaksoista 1-5 tukevat tätä kuin tukisi sivumaininta "naiset olivat ystäviä", kun taas 6. jakson tunnelmallinen aloitus pohjusti tätä selkeästi.

Jo ennen kriisiä prinsessa on yksinäinen, joten hän kurkistaa sivusta täytettävään pesukoneeseen. Voi ei, hän jää hartioista jumiin ja setä ilmestyy paikalle. He ovat nyt pari. Lopussa he virallistavat asian, mikä vaatii prinsessalta "luovaa avioeroa". Olisiko tämä vakuuttavaa ilman jaksoja 1-5? Ei tämä ole niin vakuuttavaa kuin tämän pitäisi olla niiden kanssakaan, mutta: tämä ja aikuisten muut reaktiot kriisiin vahvistavat pelaamisen alkaneen.

Vakuuttavaa pitkää pelaamista on se, että lapset riitautuvat uskottavasti sekä aikuisten juttuja kuunneltuaan että omista lähtökohdistaan, ja se, että yhden hahmon ja hänen lohikäärmeensä suhde on nyt aloitettu alusta, mitä jää symboloimaan merkittävä arpi. Jos ja kun sarja hyppää taas 10 vuoden päähän, on kiva nähdä, minkälaisia tyyppejä kärkevistä kakaroista tuli. Aiemmat hypyt alleviivasivat, etteivät aikuiset saa mitään aikaan.


Keskiarvo 7 jakson jälkeen:


< Jakso 1-6 --- Jakso 1-8 >

Katsottu: HBO Max

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Tapahtui reilu 40 vu... Tapahtui 52 vuotta s... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova