See 3-6: vähintään yhtä päheä pahisten liittouma kuin Michael Goughin Batmaneissa

Yliarvostettu House of the Dragon on toteuttanut terävästi "asioita" (kuten sairaan kunkun sisun), mutta ei tarinaa. Vähälle huomiolle jäänyt See on hömppää, mutta myös tarina. Kun 6. jakso pyytää uskomaan äkkinäisiin käänteisiin, hauskat näyttelijät ehtivät muikistella, joten äkkinäisyys menee hahmojen ominaisuutena. Ja useimmat asiat täsmäävät.

Pommipahikset, noidanmetsästäjät ja syrjäytetty hullu kuningatar olivat pitkään erillisiä uhkia. He vastustivat toisiaankin. Kullakin taholla oli potentiaalia, mutta ei siinä määrin, että saagalla oli selkeä suunta kohti lopputaistelua. "Oikeamielisillä sankareilla" oli tilaisuus teloittaa noidanmetsästäjien johto ja hullu kuningatar, ja viime jaksossa sankarien ydintiimi voitti pommipahisten pääjoukon.

Nyt roistot liittoutuvat. Se on yllättävän kaunista. Hullun kuningattaren vankilapako ja puhe noidanmetsästäjille olivat vahvoja kohtauksia. Kun hän puhuu puolelleen myös pommipossen rippeet, mieleen muistuu heti, että hänhän se on vahvistettu massamurhaaja. Pääpommittaja on haaveillut maailmanvalloituksesta, mikä käy kuningattarelle. Ainoa kyseenalainen juttu on pääpommittajan suhde hänen omaan valtakuntaansa. Suhde tuntuu vaihtelevan jaksosta toiseen, mutta on tyydyttävää hyväksyä, että ukko on opportunisti; ehkä hänen edellinen tappionsa kumosi hänen edellisen saavutuksensa.

Kiihkoilupainotteisen jakson "hitain" osuus on se, kun pommityyppejä mätkineet sankarit murjovat satunnaisia kannibaaleja valittuaan kehnon oikopolun. Se ei tunnu järin tarpeelliselta kolmanneksi viimeisessä jaksossa, mutta se on tapa pitää kaikki energiat ja kehityskaaret käynnissä, kun varsinkaan Jason Momoan hahmoa ei juonittelusta tunneta.


Keskiarvo 22 jakson jälkeen:


< Jakso 3-5 --- Jaksot 3-7 ja 3-8 >

Katsottu: Apple TV+