Tuorein sisältö

Poor Things -ohjaaja Yorgos Lanthimos uusii tarinan ufoja pelkäävästä sekopäästä

20.02.2024 klo 23.15 | Luettu: 528 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Takuuouto ohjaaja Yorgos Lanthimos kisaa jälleen Oscarista Poor Things -elokuvan johdosta. Hänen edellinen työnsä The Favourite nautti samasta kunniasta. Molempien pääosassa nähdään Emma Stone, joka on mukana myös Lanthimosin jo filmatussa Kinds of Kindness -elokuvassa, joka vahvistamattomien tietojen mukaan kertoo kolme tarinaa.

Parhaillaan Lanthimos valmistautuu ohjaamaan uuden version Save the Green Planet! -nimisestä eteläkorealaisesta kulttikomediasta. Alkuperäisen elokuvan päähenkilö on lapsenomainen mies, joka uskoo avaruusolentojen valmistelevan hyökkäystä. Hän on vakuuttunut, että olennot elävät jo keskuudessamme, joten hän kidnappaa vaikutusvaltaisia ihmisiä.

Alkuperäisen elokuvan mainokset pyrkivät myymään päähenkilön leppoisana hymypoikana, mutta elokuvaan kuuluu raakaa väkivaltaa ja mustaa huumoria, joten Lanthimos tuskin on rauhoittumassa.

Kuvausten on määrä alkaa kesällä. Kun uusi versio alunperin julkistettiin neljä vuotta sitten, alkuperäisen version ohjaaja Jang Joon-hwan oli palaamassa hommiin, mutta hän ei ole sittemmin ohjannut muutakaan.

Alkuperäisen version DVD-kansi:


Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Unohda Nalle Puh: Ve... Viaplayn formulakaus... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova