Tuorein viihdesisältö
Viihdeuutinen 09.07.2009 klo 02.40
Easy Livin' in Salo -nimeä kantava tapahtuma 20-22.8 tuo Uriah Heep -legendat samalle lavalle Suomeen. Uriah Heep Suomi Finland ry:n järjestämän tapahtuman pääesiintyjä on Ken Hensley, yhtyeen alkuperäinen urkuri ja muun muassa kappaleiden Lady in Bl... Lue lisää
Viihdeuutinen 08.07.2009 klo 15.42
Animaatiohahmojen ääninäyttelijät saavat nimensä julisteisiin ja kutsuja keskusteluohjelmiin, vaikka varsinainen työ tehdään muualla. Disneyn jouluksi valmistuvan piirroselokuvan The Princess and the Frog tärkeimpiä nimiä on Mark Henn, jonka vastuull... Lue lisää
Viihdeuutinen 08.07.2009 klo 15.23
Ismo Alangolla on ollut jo useampana vuonna tapana viettää juhannusjuhlia Tavastialla. Iltaan ovat perinteisesti kuuluneet bändikeikan lisäksi alkuillan juhannustanssit ja komea kesäinen sisustus. Tällä kertaa perinteisiä juhannusiltamia vietetään he... Lue lisää
Viihdeuutinen 08.07.2009 klo 15.14
YUP-naama Jarkko Martikaisen kolmas oma näyttely pitää sisällään "Toivo" -sarjan. Näyttely rakentuu pääosin kollaaseista koostuvista töistä, mutta lisämausteena on myös kaksi erillistä taulua; pikkutarkka tussiotanta ja artistin ensimmäisen soololevy... Lue lisää
Viihdeuutinen 08.07.2009 klo 15.02
Tv-sarjaan MacGyver perustuva elokuva on suunnitteilla, mutta teattereihin saattaa hyvinkin saapua ensin MacGruber. Saturday Night Live -sketseistä tutulla MacGruberilla alkaa olla jo kuvausryhmä koossa, kun aitoa MacGyver-elokuvaa taas ei olla valmi... Lue lisää
Viihdeuutinen 08.07.2009 klo 14.35
Ankkarock ilmoittaa kiinittäneensä vielä pari kovaa ulkomaan nimeä. Ohjelmiston uusimmat kiinnitykset ovat deathpunk-yhtye Turbonegro ja legendaarinen glamrock-kokoonpano New York Dolls. Molemmat yhtyeet esiintyvät Ankkarockissa lauantaina 1. elokuut... Lue lisää
Viihdeuutinen 08.07.2009 klo 14.11
Videopelileffa Mortal Kombat 3 on teoriassa ollut tekeillä vuodesta 1997, jolloin edellinen osa, Mortal Kombat: Annihilation, syöpyi kansan tajuntaan yhtenä kaikkien aikojen huonoimmista elokuvista. Alkuperäisiä pelejä tehtailleen Midwayn mentyä ... Lue lisää
Viihdeuutinen 08.07.2009 klo 12.06
Ilosaarirock tiedottaa lipuista, nimittäin lippuja on jäljellä alle 1000 kappaletta. 20 000 lippua on myyty, joten festari myydään suurella todennäköisyydellä loppuun ennakkomyynnin aikana. Lippuja voi ostaa vielä viikon ajan. Ensi viikon keskiviikko... Lue lisää
Viihdeuutinen 08.07.2009 klo 11.51
Huomio Poriin Sonisphere-festareille matkaavat metallipäät. Perjantaina 24.7 kaupungissa on tarjolla myös KISS-huumaa. KISS My Metal järjestetään Porin vanhassa ydinkeskustassa Annankadulla, jossa paikallinen kulttuuritalo tarjoaa puitteet kunnon ... Lue lisää
Viihdeuutinen 08.07.2009 klo 11.27
Metallican Sonisphere-kiertueen keikoille osallistuva Machine Head on alkanut diivailla viime metreillä. Bändi jättäytyy pois Britannian Knebworthin keikkakokonaisuudesta. Järjestävä taho yritti kuulemma kaikin tavoin miellyttää bändiä, mutta ei onni... Lue lisää
Viihdeuutinen 08.07.2009 klo 11.10
Lauantaina ratkeaa Seinäjoella jälleen tangokuninkuus. Tänä vuonna kilpailuun tehdyt muutokset antavat lopputulokseksi vain yhden kruunupään. Aikaisemmin on valittu kuninkaalliset sekä miesten että naisten sarjassa. Valinnan suorittaa Suomen kansa p... Lue lisää
Viihdeuutinen 07.07.2009 klo 20.03
Porin Kirjurinluodolla lauantaina 25. heinäkuuta järjestettävän Metallican Sonisphere Festivalin ohjelma on valmis. Viimeisimpänä kiinnityksenä festivaalin ohjelmaan on varmistunut kotimainen metallibändi Nicole. Metallican ja Linkin Parkin lisäksi t... Lue lisää
Viihdeuutinen 07.07.2009 klo 15.15
William Shatner toivoi pääsevänsä uuteen Star Trek -elokuvaan toistamaan Kirk-roolinsa (yksi monesta videosta). Nyt miehelle on tarjolla uusi harrastus, sillä Shatnerin tähdittämän poliisisarjan T.J. Hooker pohjalta tehdään elokuva. Alkuperäinen ... Lue lisää
Viihdeuutinen 07.07.2009 klo 14.33
Paramount Pictures on palkannut Jeremy Garelickin kirjoittamaan ja ohjaamaan elokuvan Baywatch, joka perustuu samannimiseen tv-sarjaan. Muodokas & joustava hengenpelastajadraama muuttuu Garelickin kynsissä komediaksi, jota mies itse vertaa Poliisiopi... Lue lisää
Viihdeuutinen 07.07.2009 klo 14.00
Kirjoittaja Robert D. Siegelin esikoisohjaus Big Fan kertoo Patton Oswaltin näyttelemästä pakkomielteisestä jalkapallofanista, jolla on sulateltavaa siinä, että hänen suosikkijoukkueensa pelaaja pahoinpitelee hänet sairaalakuntoon. Siegel on nou... Lue lisää
Viihdeuutinen 07.07.2009 klo 12.13
Lauantaista maanantaihin vietetyt Aitoon Kirkastusjuhlat olivat järjestyksessään jo 127. Suomen vanhin musiikkitapahtuma on vuosittain houkutellut paikalle paitsi kyläläiset myös naapuripaikkakuntalaiset ja vieraat kaukaisemmilta alueilta. Tänä vuonn... Lue lisää
Viihdeuutinen 07.07.2009 klo 11.52
Lokalahdella kolmatta kertaa järjestettävä Karjurock pyrkii suurempiin kuvioihin. Turun Sanomien haastattelussa tapahtuman järjestäjät Robert Sainio ja Sauli Virta kertovat tapahtuman lähteneen unelmasta järjestää ikiomat festarit. Ensimmäinen festar... Lue lisää
Viihdeuutinen 07.07.2009 klo 11.29
Turun Sanomat kirjoittaa Ruisrock-viikonlopun sujuneen poliisin osalta rauhallisesti. Ensiavusta ja päihtyneiden hoidosta vastaaville festari oli kiireinen. Varsinkin loppuunmyyty lauantai ruuhkautti Turun palveluoperaatio Saappaan festarialueen selv... Lue lisää
Viihdeuutinen 07.07.2009 klo 10.58
Big Brother -tuttu Niko Saarinen heitettiin kuulemma ulos kesken kaiken juhannuksen parhaista bileistä eli Porin RMJ Party Campista. Tuolloin Niko ei suostunut paljastamaan tapahtumia, jotka johtivat nuoren miehen kovakouraiseen poistamiseen tapahtum... Lue lisää
Viihdeuutinen 07.07.2009 klo 10.48
Kotiteollisuuden miksaajan varastettu auto on löytynyt. Bändin jäsenet uhkasivat varkaita jo ikävillä toimenpiteillä, jos autoa ei palauteta mahdollisimman nopeasti (V2.fi-uutinen). Auto varastettiin Vantaan Tulisuudelman edestä. Bändi pyysi vihje... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.07.2009 klo 14.46
Michael Jacksonin väitetty haamu on saanut tähden fanit sekaisin. Michaelin kartanossa Neverlandissa kuvatussa pätkässä vilahtaa epämääräinen varjo. CNN-kanavan Inside Neverland -ohjelmassa toimittavat kuvaavat tyhjää Neverlandia ja saivat vahingossa... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.07.2009 klo 14.35
Seksisymboli Megan Fox on demoni nimeltä Jennifer kauhukomediassa Jennifer's Body, jonka on kirjoittanut entinen strippari, nykyinen Oscar-voittaja Diablo Cody. Ohjaaja Karyn Kusaman aiemmatkin teokset, Girlfight ja Aeon Flux, ovat pyörineet tavallis... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.07.2009 klo 14.05
Ice Age 3: Dinosaurusten aika ja Transformers: Kaatuneiden kosto taistelivat viikonlopun katsotuimman elokuvan arvonimestä Yhdysvalloissa, eikä kumpaakaan voi tähän tietoon julistaa voittajaksi. Keskiviikkona ensi-iltansa saanut Ice Age 3 ei onnistun... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.07.2009 klo 12.56
Hymyn verkkosivut vahvistavat jo aikaisemmin pyöritetyn ajatuksen todeksi - Johanna Tukiainen saattaa lähteä mukaan Euroviisumittelöihin! Johannan puolesta kerättiin aikaisemmin jopa nettiadressia. Nyt Tuksun manageri Tuija Järvinen paljastaa ryhm... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.07.2009 klo 12.41
Oasis on ennenkin herättänyt kritiikkiä huumehöyryisillä kommenteillaan. Oasis-kitaristi Noel Gallagher on italialaisessa sanomalehdessä väittänyt huumeiden olevan bändielämän "kaunein asia". Mies innostui myös tilittämään käyttäneensä miljoona pu... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.07.2009 klo 12.30
Huhut viidennestä Indiana Jones -seikkailusta ovat vahvistuneet viimeisen kuukauden aikana. Joidenkin tahojen mukaan Steven Spielberg on keksinyt elokuvalle tarinan, toisten tahojen mukaan suunnittelu on samassa vaiheessa kuin osan IV ensi-illan jälk... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.07.2009 klo 12.23
Sekä Gene Simmons että rumpali Eric Singer ovat eri yhteyksissä hehkuttaneet tulevaa KISS-albumia. Gene Simmonsin mukaan tulossa on (ehkäpä) paras KISS-albumi 30 vuoteen. Albumi on kuulemma lähes valmis, levyn nimeä ei kuitenkaan vielä paljasteta... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.07.2009 klo 00.58
Ruisrock ylitti roimasti yleisötavoitteensa keräten viikonlopun aikana Turun Ruissaloon yhtensä 92000 kävijää. Perjantaina paikalla oli 27000 vierasta, loppuunmyytynä lauantaina 35000 juhlijaa ja päätöspäivänä 30000 kävijää. Ennätysyleisöstä huolimat... Lue lisää
Viihdeuutinen 05.07.2009 klo 11.06
Auttakaa Kotiteollisuuden miksaajaa saamaan omaisuutensa takaisin. Muuten varkaalle saattaa koittaa ikävät ajat ja pahalta pojalta/pahoilta pojilta otetaan luulot pois. Näin kertoo bändin Kotisivujen päivitys. "Miksaajamme auto on varastettu Vanta... Lue lisää
Viihdeuutinen 05.07.2009 klo 10.40
Sikainfluenssa on estänyt Harry Potter -leffoissa Ron Weasleytä esittävän Rubert Grintin työnteon. Rubert on kärsinyt taudin lievästä muodosta ja on jo toipunut. Potter-sarjan viimeisen elokuvan kuvaukset jatkuvat heti Harry Potter ja puoliverinen pr... Lue lisää
Edellinen sivuSeuraava sivu

