Tuorein viihdesisältö
Viihdeuutinen 05.11.2013 klo 14.07
Hobitti-trilogian toinen osa lähestyy. Kestoa tulee tähän tietoon olemaan noin 160 minuuttia, eli kymmenisen minuuttia vähemmän kuin ensimmäisellä osalla. Ensimmäisen elokuvan pidennetty versio saapuu myyntiin ensi viikolla minuuttikadon aiheuttamaa ... Lue lisää
Viihdeuutinen 04.11.2013 klo 19.07
Daniel Radcliffe tähdittää tositapahtumiin perustuvaa elokuvaa Gold, joka kuulostaa enemmän kuin vähän tuoreen Formula 1 -draaman Rush jalkaversiolta. 70-luvulta alkava Gold kertoo kahdesta kilpajuoksijasta, jotka kisasivat kenties kiihkeimmin toi... Lue lisää
Viihdeuutinen 04.11.2013 klo 18.06
The Addams Family on tekemässä paluun animaatiomuodossa, vaikka Tim Burtonin ja Illumination Entertainmentin (Itse ilkimys -studio) suunnittelema stop-motion-leffa peruttiin. Studiot MGM ja BermanBraun ovat viimeistelemässä yhteistyösopimusta. Pam... Lue lisää
Viihdeuutinen 04.11.2013 klo 17.05
Tom Hardyn ja ohjaaja Takashi Miiken yhteinen elokuva The Outsider on saanut rahoituskuviot kuntoon. Kuvaukset alkavat ensi vuoden alussa Japanissa. The Outsider on trilleri, joka sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Hardy näyttelee e... Lue lisää
Viihdeuutinen 04.11.2013 klo 16.05
Niin sanottu dokumenttiohjaaja Jeff Tremaine on siirtymässä fiktion puolelle. Hän on ohjannut kaikki neljä Jackass-elokuvaa, joista uusimmassa eli Pahassa papassa on piilokamerasketsien ohella tarinakin. Tremainen seuraava ohjaus on draama nimeltä... Lue lisää
Viihdeuutinen 04.11.2013 klo 15.02
Orson Scott Cardin vuonna 1985 aloittamasta tieteisromaanisarjasta saatiin viimeinkin elokuva aikaiseksi: Ender's Game oli viikonlopun katsotuin leffa Yhdysvalloissa. Ender on teini, josta Harrison Ford ja kumppanit kouluttavat eliittisotilasta, jonk... Lue lisää
Viihdeuutinen 01.11.2013 klo 22.52
Lars Von Trierin draama Nymphomaniac on uskalias elokuva. Se kertoo ihmisistä, jotka tekevät asioita, jotka on tehtävä, jotta ihmiset eivät kuolisi sukupuuttoon. Elokuvasta leikataan myös kiltti versio kilttien ihmisten elokuvateattereihin. Ensimmäin... Lue lisää
Viihdeuutinen 01.11.2013 klo 13.50
Yksi ensi kevään suurista kysymyksistä on se, iskeekö The Lego Movie kansan huumorintajuun. Leffa vilisee tuttuja hahmoja, mutta ne ovat legoversioita. Kyseessä on tyyris tietokoneanimaatio, joka kuitenkin näyttää tökkivältä stop-motion-animaatiolta.... Lue lisää
Viihdeuutinen 01.11.2013 klo 12.50
Warner Bros ja Ben Affleck jatkavat hedelmällistä yhteistyötä, eivätkä ainoastaan seuraavan Batman-elokuvan merkeissä. Affleckille kehitellään toimintadraamaa, jolla ei ole vielä nimeä. Elokuva kertoo kansainvälisistä palkkasotureista, jotka värvätää... Lue lisää
Viihdeuutinen 31.10.2013 klo 19.07
Noomi Rapace on kiinnitetty tieteiselokuvaan What Happened to Monday?. Hän näyttelee naista ja naisen kuutta siskoa. Siskoksilla on vaikeuksia pysyä piilossa tulevaisuuden ylikansoittuneessa maailmassa, jossa noudatetaan tiukkaa yhden lapsen politiik... Lue lisää
Viihdeuutinen 31.10.2013 klo 18.05
Clive Barker ohjasi ja kirjoitti ensimmäisen Hellraiser-elokuvan, joka perustuu hänen romaaniinsa The Hellbound Heart. Barker on ideoinut uuden version ensimmäisestä elokuvasta. Hän esitteli ideansa studiolle Dimension Pictures pari viikkoa sitten... Lue lisää
Viihdeuutinen 31.10.2013 klo 17.02
Robert Zemeckis on kiinnitetty draaman Marwencol ohjaajaksi. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja samannimiseen dokumenttiin vuodelta 2010. Tarinan keskiössä on Mark Hogancamp, joka loukkaantui vakavasti, kun hänet pahoinpideltiin baarireissulla. H... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.10.2013 klo 23.44
Kuten yllekirjoittanut leffalistassa totesi, olemme onnekkaita, mikäli 75-vuotias ohjaaja Ridley Scott ehtii tehdä lupaamistaan leffoista vaikka vain ne kolme, jotka ovat lajityypiltään sci-fiä. Jännäriään The Counselor parhaillaan markkinoiva Scott ... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.10.2013 klo 13.30
Sigourney Weaver on liittynyt ohjaaja Neill Blomkampin (Elysium, District 9) robottikomediaan Chappie. Mukana ovat myös Hugh Jackman ja Slummien miljonääri Dev Patel, mutta heitä tai Weaveria ei välttämättä nähdä päärooleissa. Elokuva kertoo Sharl... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.10.2013 klo 12.30
Ohjaaja Adam McKay on puhunut tulevasta komediasta Anchorman 2: The Legend Continues eli Uutisankkurin jatko-osasta. Elokuvan vitseistä on olemassa lukuisia improvisoituja versioita. McKay kertoo, että tekeillä on vaihtoehtoinen elokuva, jossa on... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.10.2013 klo 11.30
Alla seisoo muutamia uusia trailereita elokuville, joita on mainostettu aiemminkin. Martin Scorsesen ja Leonardo DiCaprion uusin yhteistyö The Wolf of Wall Street siirtyi ensi vuodelle "varmojen tietojen mukaan", mutta se ilmeisesti siirretään tak... Lue lisää
Viihdeuutinen 29.10.2013 klo 23.54
Kisa kahden "Die Hard Valkoisessa talossa" -elokuvan välillä on päättynyt selkeään tulokseen. White House Down teki rutkasti tappiota. Olympus Has Fallen sen sijaan saa jatko-osan. Gerard Butler, Aaron Eckhart, Morgan Freeman, Angela Bassett ja Ra... Lue lisää
Viihdeuutinen 29.10.2013 klo 21.00
Ohjaaja Kevin Tancharoen kertoo jättäneensä Mortal Kombat -maailman kolmen vuoden jälkeen ja matkaavansa kohti uusia haasteita. Tancharoen toivottaa onnea uuden elokuvan parissa puurtaville, joten tähän tietoon sitä ei ole peruttu. Leffa on lykkää... Lue lisää
Viihdeuutinen 29.10.2013 klo 20.15
20th Century Fox suunnittelee elokuvatrilogiaa, joka "perustuu" nettisivuihin The Knot, The Bump ja The Nest. Ensimmäinen sivusto auttaa häävalmisteluissa, toinen raskausaikana ja kolmas jakaa kodinhoito- ja parisuhdevinkkejä. Aikuisten oikeasti ... Lue lisää
Viihdeuutinen 29.10.2013 klo 18.31
Bryan Singer joidenkin väittämien mukaan jopa aloitti modernin supersankarigenren elokuvilla X-Men ja X2 (toiset aloittavat laskennan Bladesta). Ensi kesänä hän palaa sarjan pariin elokuvalla X-Men: Days of Future Past, joka on värvännyt mukaan lukui... Lue lisää
Viihdeuutinen 28.10.2013 klo 22.57
Paul Walker on kokenut kaikenlaista Fast & Furious -sarjassa, mutta moni asia vaikuttaa leikiltä verrattuna tilanteeseen johon hänen hahmonsa ajautuu draamajännärissä Hours. Hurrikaani Katrina iskee Yhdysvaltoihin juuri kun miehen tytär on syntynyt k... Lue lisää
Viihdeuutinen 28.10.2013 klo 19.00
Jackass esittää: Paha pappa oli viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. Tarinalla yhteen sidottu kokoelma piilokamerasketsejä ei kiinnostanut yhtä laajaa yleisöä kuin Jackass 3D aikanaan, mutta uusikin leffa tulee tienaamaan voittoa jo muutaman... Lue lisää
Viihdeuutinen 28.10.2013 klo 18.30
Leijonasydän oli selkeästi toisenkin viikonloppunsa katsotuin elokuva Suomessa. 100 000 myydyn lipun raja rikkoutuu tällä viikolla. Katsotuin uutuus Paha pappa hävisi vain sadalla tiketillä etana-animaatiolle Turbo. Jackass-ryhmän nimellä markkino... Lue lisää
Viihdeuutinen 26.10.2013 klo 19.45
Sivusto The Wrap sanailee, että Will Smith on kiinnitetty yliluonnolliseen jännäriin Selling Time, vaikkei hänellä kylläkään ole sopimusta (kiinnitys ei siis vaikuta järin kiinteältä). Smith on aiemminkin ollut elokuvasta kiinnostunut, mutta viimeksi... Lue lisää
Viihdeuutinen 26.10.2013 klo 18.45
Tieteiselokuvan Oblivion tähti Tom Cruise ja ohjaaja Joseph Kosinski aikovat jatkaa yhteistyötä. Suunnitteilla on kirjaan Go Like Hell: Ford, Ferrari, and Their Battle for Speed and Glory at Le Mans perustuva toimintadraama. Neuvotteluvaiheessa ol... Lue lisää
Viihdeuutinen 26.10.2013 klo 17.45
Kaksinkertainen Oscar-voittaja Christoph Waltz neuvottelee virallisesti Kaameat pomot 2 (Horrible Bosses 2) -roolista. Sopimus lyödään lukkoon piakkoin. Kuten huhut ennakoivat, Waltz ja Chris Pine näyttelevät isää ja poikaa, joiden alaisuudessa y... Lue lisää
Viihdeuutinen 26.10.2013 klo 16.45
Ethan Hawke ja ohjaaja-kirjoittaja Andrew Niccol liittoutuvat kolmatta kertaa. Toistaiseksi nimeämätön elokuva tulee kertomaan Hawken näyttelemästä pilotista, joka ohjaa miehittämätöntä lentokonetta Las Vegasista käsin. Mies taistelee Taliban-jär... Lue lisää
Viihdeuutinen 26.10.2013 klo 15.45
Jackie Chan ja Seann William Scott tähdittävät toimintakomediaa Skiptrace. Leffan ohjaa animaatioita aiemmin väsännyt Sam Fell (Paranorman, Desperon taru). Skiptrace kertoo hongkongilaisesta poliisista (Chan), jonka sukulaistyttö ajautuu ongelmiin... Lue lisää
Viihdeuutinen 26.10.2013 klo 14.38
Tuleva elokuva Everest kertoo kiipeämisestä Mount Everestille. Tuleva elokuva Everest kertoo kiipeämisestä Mount Everestille. Jompi kumpi elokuva todennäköisesti vaihtaa nimeä. Sony ja ohjaaja Doug Liman aikovat aloittaa Everestin kuvaukset maalis... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.10.2013 klo 20.00
Ensi vuoden ensimmäinen DreamWorks-animaatio Mr. Peabody & Sherman kertoo huippuälykkäästä koirasta ja hänen (ihmis)pojastaan. Hahmot ovat tuttuja animaatiosarjasta The Rocky and Bullwinkle Show. Elokuvassa parivaljakko matkustaa ajassa ja sotkee his... Lue lisää
Edellinen sivuSeuraava sivu