Mennäänpä vaihteeksi syvälle historiaan. Vuonna 1988 Suomessa elettiin jänniä aikoja, kun ensimmäiset Amiga 500:t olivat laskeutuneet kansakunnan commonuorison keskuuteen. Keväällä '88 eräällä demopartyllä pläräsimme mitä jännää tuolle superkoneelle onkaan tehty ja sieltähän löytyi muun muassa Ogre-niminen jännittävä strategiapeli. Nyt tämä jättitekoälypanssarivaunu sota on tehty uusiksi myös nykykoneille.

Historia kertoo, että Ogre-lautapeli julkaistiin alkujaan vuonna 1977. Se oli myöhemmin pelisuunnittelijalegendaksi nousseen Steve Jacksonin aivan ensimmäisiä pelejä, ja suunnittelijahommat käynnistyivätkin komealla hitillä ja genrensä klassikolla. Se oli myös siitä erikoinen, että pelaaminen oli täysin epäsymmetristä. Perusversiossa kaksi pelaajaa sotii tulevaisuuden ydinsäteilevällä, mäsäksi pommitetulla taistelukentällä. Toisen komennossa on Ogre, valtava kymmenien tonnien painoinen tekoälyjättipanssarivaunu, joka pursuaa telaketjuja ja asejärjestelmiä. Ogre yrittää edetä taistelukentän poikki tuhoamaan vastapelaajan tukikohtaa, jota tämä puolustaa monipuolisella panssareista, tykistöstä, leijuhärveleistä ja jalkaväestä koostuvan armeijan yhdistelmällä.




Jättimäinen sotakone, pituutta jopa 30 metriä, ydinreaktorin ja kymmenien telaketjujen kyydittämä huippunopeus 90 km/h... Melkoinen supertankki siis, joka luultavasti kuulostaa scifinsä ja scifipelinsä pelanneille varsin tutulta. Keith Laumerin luomat Bolo-novellit ja -romaanit ovatkin suora esikuva Ogrelle, ja molemmat lienevät vaikuttaneet osaltaan BattleTechinkin syntyyn. Eroja on toki siinä, että Bolo-kirjojen pohjalta ei liene tehty yhtään videopeliversiota. Ogret taas syntyivät lautapeliksi ja siitä on tehty ainakin kaksi videopeliä, mutta hyvin vähän jos lainkaan proosaa. BattleTech taasen... No, ensin oli se lautapeli, sitten kirjoja ja roolipeli, sitten videopelejä, piirrossarja ja kaikkea.

Ogrella on siis pitkä historia lautapelimaailmassa ja se elää tällä hetkellä uutta nousua, kiitos megataalaisen onnistuneen viiden vuoden takaisen Kickstarterin. Sitä on seurannut koko liuta päivityksiä ja lisäreitä, sekä isona lautapelinä että miniatyyritaskupelinä. Ja kas, tällainen tietokonepeli.

Tuo vuonna 1988 pelaamani Amiga-Ogre jäi aikoinaan kirkkaana mieleeni. Luultavasti pelasimme sitä skeneveli Mokun kanssa ja tykkäsimme kovasti. Niinpä uuden Ogren kokeilun jälkeen vanhakin piti laittaa taas tulille, mutta kyllä 30 vuoden takaiset muistot olivat taas todellisuutta kultaisemmat. Vuoden 1986 pelisuunnittelu ja toteutus tuntuu nykyään yleensä aivan kamalalta, niin nytkin. Pelin erittäin lautapeliuskollinen toteutus on toki sinänsä ok, mutta hirveän hidas pelattavuus ja sisällön vähyys tuottavat aika vähän pelaamisen iloja. Eikä tähän ole paljoa pikseleitä käytetty, sillä pelitiloja, karttoja tai vaihtelua ei juuri ole. Taistelukentän voi sentään rakentaa uusiksi vaikka joka pelikerralle. No, ilmeisesti tämä yhden Ogre-kybertankin vyöryminen kartan alareunasta yläreunaan aikoinaan viihdytti jonkin verran. Enää ei.


Ogrea Amiga 500:lla noin 30 vuoden tauon jälkeen kokeiltuna.

Uusi Ogre, vuosimallia 2017, on onneksi pääosin nykyaikaa, vaikka se pohjautuukin siihen muinaiseen lautapeliin. Säännöt on sentään päivitetty, vaikka klassisillakin voi halutessaan pelata. Heti alkuun tosin täytyy todeta, että pelinä tämä ei ole kovinkaan nykyaikainen. Toteutus on nätisti sanottuna vähän köpöinen, onneksi sentään toimiva. Kaikesta puskee läpi tietty kömpelyys, oli kyse sitten pelilaudan pohjagrafiikoista tai joukkojen liikuttamisesta. Esimerkiksi joidenkin karttojen grafiikat vain ovat sen verran suttuisia, ettei pelaaja näe kovinkaan selvästi mistä pystyy liikkumaan ja mistä ei.

Kivaa on kuitenkin se, että uusogreilussa on menty askel tai pari lautapeliä pidemmälle. Pelkän perinteisen tukikohdan tuhoilun/puolustamisen sijaan tarjolla on netin yli toimiva kaksinpeli, jolloin Ogre on tietysti parhaimmillaan. Siihenhän peli on alkujaankin suunniteltu. Lisänä tarjolla on myös haastava yksinpelitarina, jossa ihmisten liittouma mäiskii yhteen villiintyneiden kybertankkien liittouman kanssa. Huonosti kävi taas kerran, kun koneille annettiin liikaa älliä.

Ogresotiminen onkin aika erikoista puuhaa, jopa näin paljon kokeneen strategistin silmin. Ogre-megatankeista ja tavallisemmista panssareista/jalkaväestä koostuvilla armeijoilla kahinoidaan vihollis-Ogreja vastaan perinteisen liiku - ammu - ketterät yksiköt liikkuvat uudestaan - naapuri liikkuu - naapuri ampuu -mekaniikan höystämänä. Eri vekottimilla on vaihtelevia aseita vaihtelevilla kantamilla ja lämää siedetään vaihtelevasti. Yksittäisten tehtävien tavoitteet ovat yleensä luokkaa tuhoa vihollisen tukikohdat tai tuhoa vihollinen, mikä on sinänsä ihan tavallista sodintaa.

Sitten tuleekin se veikeys. Siinä missä omat panssarit sun muut joko tuhoutuvat tai ottavat vaurioita, niin Ogreja itseään ei pysty tuhoamaan lainkaan. Niiden metrien paksuinen BPC-panssari suojaa tankkien sisuksia täydellisesti, joten pelaajien täytyy keskittyä tuhoamaan panssarin päällisiä osia. Tehtävissä taktikoidaankin usein puntaroimalla mikä nyt on tärkeintä: Ogren hidastaminen heikentämällä liikuntakykyä vai sen tulivoiman riisuminen? Tähdätäkö megakanuunoita, pikkutykkejä, kevyitä tussareita, ohjusalustoja vai telaketjuja? Ogren aseiden tuhoaminen toki parantaa omien joukkojen selviytymiskykyä taistelukentällä, mutta mitäs jos se vyöryykin vielä viimeisellä vuorolla aseettomaksi riisuttuna kohteeseen ja jyrää sen massallaan? You lost. Pahus.

Ja siinä se peli sitten olikin. Heitetään hirmuinen massa joukkoja Bol… Ogrea vastaan ja koetetaan riisua sitä - tai niitä - vaarattomaksi samalla kun omat panssarit muuttuvat säteilyliekehtiväksi romuksi ja jalkaväki delaa laumoittain sen tulen alla.

Ogre puhkuu vahvasti alkuperäistä lautapelihenkeään ja muistuttaa joka vuorolla, että se on suunniteltu nopeasti pelattavaksi kahden pelaajan sotapeliksi. Sellaisena se toimiikin varsin hyvin, vaikka esimerkiksi käyttöliittymäsuunnittelussa onkin käytetty turhan luovia/outoja ratkaisuja ja pelaaminen voisi olla mukavampaakin. Yksinpelikampanja lienee silti monille se tärkein juttu ja pelaahan sitä ihan mielellään, vaikka tehtäväsuunnittelu onkin välillä luokkaa haastava. Joitakin tehtäviä ei tosiaan ratkaista ensimmäisellä tai edes toisella pelikerralla, kun taktiikoitaan joutuu miettimään luovasti uusiksi.

Puolitoista tuntia nykyogrettamista.

Ogre onkin vähän outo tapaus. Pitäisin siitä enemmän, jos tekijät olisivat osanneet tarttua aiheeseen vähän modernimmalla otteella ja tyylillä. Nyt peli ei todellakaan kutsu luokseen kokeilemaan, vaan puhuttelee vain Ogren entuudestaan tuntevia. He tietävät mitä odottaa, vaikka toteutus voikin silti olla pettymys. Eli sanotaan tämä suoraan: ei tästä täyttää Steam-hintaa kannata maksaa. Mutta jos tykkäät klassisesta strategiasta ja lautapeleistä, niin kyllä tämän voi napata alesta. Onhan se kuitenkin OGRE ja ehtaa Steve Jacksonia.

Ogre on julkaistu PC:lle ja Macille. Tekijä on Auroch Digital, joka muuten teki myös tuoreemman Achtung! Cthulhu Tactics -taktiikkapelin.

Lisätietoja: https://store.steampowered.com/app/517780/Ogre/
Lisätietoja: http://www.sjgames.com/ogre/
Videot: Checkpoint-tv.fi