Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Logitech G433

Mikko Heinonen

08.08.2017 klo 12.00 | Luettu: 11359 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Kuulokkeet pelaajille ja onneksi muillekin
Pelikuulokkeita on markkinoilla niin paljon, että erottuminen alkaa olla vaikeaa. Useimmat valmistajat ovat ottaneet lähestymistavakseen sen, että luurit tungetaan täyteen vilkkuvaloja ja punamustaa efektointia. Näitä on saapunut toimitukseenkin epälukuinen määrä, ja olen aina aprikoinut, viitsisinkö vanhana hifistinä ottaa niitä testiin. Yleensä pikatesti Spotifyllä on riittänyt: keskimääräinen headset kuulostaa suoraan pakasta vedettynä aivan hirveältä. Tarkoitus on käyttää mukana tulevaa ohjelmistoa toistovirheiden korjaamiseen. Ajatuksella on toki omat perusteensa etenkin pelikäytössä, mutta itseäni se on aina kauhistuttanut; oman näkemykseni mukaan suunnittelun arvo mitataan sillä, miltä kaiutin tai kuuloke kuulostaa nupit keskiasennossa.


Myös nykykonsoleiden kanssa on mahdollista käyttää omia kuulokkeita, ja viimeistään tässä kohtaa ohjelmistoon luottavat peliluurit menevät metsään: se, mikä voi tietokoneella taajuuskorjattuna kuulostaa kohtuulliselta, onkin PS4:n ohjaimen ajamana purkkimainen. Sama koskee tietyssä määrin myös älypuhelimia, vaikka niiden äänilähtöä pystyykin peukaloimaan enemmän.

Logitech G433:ien suunnittelun lähtökohtana onkin ollut tehdä kuulokkeet, jotka soivat hyvin myös ilman ohjelmallisia muutoksia. Mukaan on ympätty hintaluokkaan nähden – kuulemma – korkeatasoiset elementit, kertoi lievästi sanoen innostunut pressibotti minulle Tukholmassa. Totesin uskovani sitten kun kuulen, ja nyt olen kuunnellut luureja vajaan pari kuukautta.

Ja vielä tuosta pakettiin



Välittömän vaikutuksen teki ainakin mukana toimitetun roinan määrä. Paketista löytyy kaksi erilaista johtoa, toinen tietokoneelle ja toinen älypuhelimelle, adapteri joka jakaa mikrofonin ja kuulokkeet omiksi liittimikseen, irrallinen mikrofoni ja vaihtoehtoiset pehmustetyynyt. PC:tä varten on tarjolla myös erillinen USB-äänikortti, ja varusteiden kuljettamiseksi mukana on onneksi myös pieni pussukka. Siitä huolimatta onnistuin hukkaamaan pari palikkaa useammaksi viikoksi. Jos jotakin, niin 6,3 millimetrin liittimeen sopivaa adapteria olisin vielä toivonut.

Logitech teki esittelyssä ison numeron pehmustetyynyjen materiaalista, jonka pitäisi olla vettä hylkivää ja helposti puhdistuvaa, mutta silti mukavaa. Ainakin viimeisin ehto täyttyy, sillä en juuri huomannut käytännön eroa mukavuudessa niiden ja perinteisten keinomokkanahkaisten välillä. Kokonaisuutenakin kuulokkeet ovat miellyttävät: kuppimainen rakenne sulkee ääntä sopivasti ulkopuolelle, mutta luurit eivät purista pitkässäkään käytössä.


G433:a mainostetaan "7.1-kanavaisena virtuaalisurround-kuulokemikrofonina". Olen lausunut mielipiteeni virtuaalisurroundeista monta kertaa, mutta tulkoon toistetuksi, että en ole vielä tavannut järjestelmää, josta olisi enemmän hyötyä kuin haittaa muussa kuin tietyissä pelikäyttötarkoituksissa.

Roppakaupalla plussaa


Oleellisin kysymys on kuitenkin luonnollisesti se äänenlaatu. Testailin kuulokkeita jo paluumatkalla Tukholmasta kytkemällä ne Sony Xperia Z3 -puhelimeen ja tein samalla pientä vertailua Bose QC25 -pariin, jota kuljetan yleensä mukanani lentoreissuilla niiden vastameluominaisuuden vuoksi. Huomasin välittömästi, että Logitechien bassopää on omaan korvaani miellyttävämpi kuin Bosen kuuluisa kaupallinen soundi. Kääntöpuolena G433:t tuntuivat epäherkemmiltä, Xperian vahvistin joutui tekemään tosissaan töitä soittaakseen niitä kuunteluvoimakkuudella. OnePlus 5:n kanssa en huomannut vastaavaa ongelmaa, vaan käyttökelpoista volyymia tuntui riittävän kipurajoille asti.

USB-äänikortti on ehdottoman hyödyllinen lisävaruste, sillä kalliinkin kannettavan tietokoneen kuulokeportti voi helposti päästää läpi pihinöitä ja suhinoita. USB:llä kytkettynä G433:t soivat kauniisti ja ilman pohjakohinoita.

Mitä pitempään G433:ia käytin, sitä useammin huomasin istuvani ne päässä, ja lopulta ne jäivät käyttöön "yleisluureiksi" pelikoneen ääreen, mitä ei ole tapahtunut oikeastaan minkään muun testikäyttöön saapuneen kuulokeparin kanssa. Vaikka toisto ei ole tinkimätöntä hifiä, se ei myöskään ärsytä millään osa-alueella. Kaikkiaan G433 on erittäin monipuolinen kuulokemikrofoni monenlaisiin tarkoituksiin. Pelaamisen lisäksi ne istuvat kännykän kaveriksi, videoeditointiin ja jopa musiikin kuunteluun. Tykkään motkottaa tuotteiden hinnasta, mutta jo puhtaasti varusteluun nähden 150 euron hintataso on mielestäni asiallinen.

Logitech G433

Hintaluokka: 150 €
Lisätiedot: Logitech
Plussaa: Kattava varustelu, kauniin neutraali sointi, hyvä hinta-laatusuhde
Miinusta: Lievä epäherkkyys, paljon pieniä ja helposti hukkuvia osia


V2.fi | Mikko Heinonen
< Kuopio RockCock 28.-... V2.fi testasi: Pitää... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

disadadi

08.08.2017 klo 16.32 1 tykkää tästä

Valitettavasti muoviset osat kuulokkeiden korvakuppien kiinnityksessä tuppaavat pettämään vuoden tai parin aikana. Tämän takia olen ostanut itselleni hifi kuulokkeet ja varustanut ne modmicin kanssa. Hyvä ääni molempiin suuntiin, kestävät ja mukavat. Tulevat pidemmän päälle halvemmaksi, kuin ostella 150€ kuulokkeet aina parin vuoden välein.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

08.08.2017 klo 16.43 1 tykkää tästä

disadadi kirjoitti:
Valitettavasti muoviset osat kuulokkeiden korvakuppien kiinnityksessä tuppaavat pettämään vuoden tai parin aikana.


Oletko omistanut juuri tällaiset kuulokkeet vuoden tai kaksi?
lainaa
HArtsa

Rekisteröitynyt 10.06.2017

08.08.2017 klo 18.45

Mukava kuulla, että kehitystä pelikuulokkeiden saralla tapahtuu. Vasta viime viikolla tuli motkotettua itsekin siitä, miten tämän hintaluokan pelikuulokkeista löytyy kaikkea turhaa hilavitkutinta mutta perusteet tuntuvat olevan hukassa.

Vielä jos olisivat langattomat, niin saattaisivat viimein syrjäyttää vanhat AKG:t pelikäytössä. Onhan se nimittäin aina mukavaa jatkaa höpinää mumblessa samalla kun käy jääkaapilla. ;)
lainaa
Kevlar

09.08.2017 klo 17.47

EI kannata omistaa tällaisia kun Logitechit ei kestä. Kaikki (minä mukaan lukien) Logitechit omistaneet näkee että tuo nivelpala on edelleen samanlainen heikkorakenteinen rikkoutuvaksi suunniteltu. Logitechin korvaajaksi mulle tuli Plantronicsit eikä tuu kyllä yhtään asiaa mieleen mikä Logitecheissa ois ollu paremmin. Näppäimistöjä se osaa tehdä mutta kuulokkeet on täyttä shaibaa.
lainaa
make

12.08.2017 klo 08.01

Mitä mieltä olet materiaalien laadusta ja laadun tunteesta verrattuna esim. saman hintaluokan Sennheisereihin? Tuntuvatko helpommin vai vaikeammin särkyviltä?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

14.08.2017 klo 08.40 1 tykkää tästä

make kirjoitti:
Mitä mieltä olet materiaalien laadusta ja laadun tunteesta verrattuna esim. saman hintaluokan Sennheisereihin? Tuntuvatko helpommin vai vaikeammin särkyviltä?


Tuntuvat hintaansa nähden tukevilta (ovat edelleen käytössä) ja itse asiassa melko samalta kuin se Sennheiser-setti, jolla teen Pelataanpaa. En tiedä, miten ihmiset saavat kuulokkeitaan rikki, kun itselläni ei ole kertaakaan niin käynyt - vaikka melko surutta niitä kuskaan läppärilaukussa ym. -, mutta eivät tunnu kovin särkyviltä.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova