Tuorein sisältö

South Park: Thorin jumalinen muskelirockspektaakkeli hämmentää ja huvittaa

Jukka O. Kauppinen

09.06.2018 klo 13.15 | Luettu: 4318 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

Kehonrakentajarockia ja jumalkomediaa
Kanadan muskelirocklegenda Thor tarjoili South Park Tampere –festareiden lavalla hard rock –helmiä ja hetkiä, jotka jäävät monilla festarikävijöillä taatusti mieleen. Tosin tuskin musiikillisista ansioistaan vaan pikemminkin siksi, että harvoin näkee yhtä outoa showta.

1980-luvulla rockin raskaassa sarjassa vaikuttanut, stadionlavoillakin esiintynyt Thor nähtiin ensimmäisen kerran Suomessa yhdeksän vuotta sitten Sauna Openissa. Herra yhtyeineen veti samaan putkeen kaksi lisäesiintymistä Helsingissä ja palasi Suomeen myöhemminkin. South Parkissa herra nähtiin siten Suomessa kolmannella vierailullaan ja viidennellä keikallaan.

Ja täytyy sanoa, että olihan taas elämys. Monella tasolla. Nykyinen Thor toimii tosin paremmin pienemmällä, intiimillä lavalla, jossa yleisö pääsee lähemmäs esiintyjää ja toisinpäin. 65-vuotias esiintyjä on sympaattinen sankari, joka ei pelkää kaikkensa antamista ja lavalla pöljäilyä. Muskelirock ei aina osu oikein rockhermoon eikä kaikkia kappaleita voi pitää rock-klassikoinakaan, mutta Thor ei myöskään ota itseään kovin vakavasti. South Parkin isolla lavalla vain ei ylletty samaan itsensä… noh.. naurunalaiseksi tekemiseen, kuin aikoinaan Saunassa intiimillä pikkulavalla.

Behold the hammer!

Silti, tajunnanräjäyttävää viihdettä riitti. Nimenomaan viihdettä. Kaikan miksaus tuntui väliin oudon suttuiselta ja epäselvältä, mikä ei suinkaan auttanut siinä kohtaa kun yhtye veivasi niin kehnoa hard rockia, että sille naurettaisiin aloittelevien yhtyeiden iltamassa kansakoulullakin. Että tästäkö yleisö maksoi muka ihan rahaa?

Sitten lavalle ilmestyi aikarepeämän läpi nuori Thor vuodelta 1984, joka taisteli yhdessä nyky-Thorin kanssa pahaa Lokia vastaan, jota auttoi ilkeä velhotar. Ja valkyyriat vain keikuttivat lantioitaan taistelun taustalla. Ettäkö mitä? Kyllä, juuri näin. Ei muuten mikään ihme, että fanit olivat riemuissaan ja ensikertalaiset putoilivat polvilleen naurultaan ja ”niinku mitä helvettiä tuolla lavalla tapahtuu” –ihmetyksineen.

Ymmärrän hämmennyksen, kun itsekin joutui puristamaan kaidetta pysyäkseen naurultaan pystyasennossa. Poskilihaksiin sattui.

Spektaakkelihan se. Harmi, ettei kuvista saa mitään käsitystä lavatapahtumien outoudesta.

Plus onhan Thorilla hyviäkin kappaleita, joita yleisön kelpasi laulaa mukana. Ne sentään toimiva livenä paremmin kuin Youtube-musiikkivideoilta katsottuna. Elämyksiä toki nekin, mutta ei kannata välttämättä katsoa selvin päin.

Thor. Rocksoturi. Toimii. Tämä on jotain aivan erilaista ja hetkittäisten hyvien hard rock –hetkien lisäksi ennen kaikkea viihdyttävä, hauska show, jollaista ei todellakaan usein näe. Mutta jos ensi kerralla taas sitten pienemmällä lavalla ja useammilla asunvaihdoilla. Minne jäivät Predator ja muskelitemput?

South Park Tampereen lauantain lavoilla esiintymässä mm. Amorphis, Mustasch, Accept ja Helloween.

Lue myös: South Park: Ghost - saatanallista purkkametallia kirotussa katedraalissa ja South Park: kaksi teutonilegendaa soitti, kumpi voitti? Helloween vs Accept! .

Lisätietoja: http://thorcentral.net/
Lisätietoja: http://southparktampere.fi/








V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< Peltonen: missikisat... South Park: Ghost - ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




Liittyviä artikkeleita

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova