Tuorein sisältö

Tiktak rokkasi niin kovaa, että siitä oli nostalgiahuuma kaukana - Tammerfest 2018

Jukka O. Kauppinen

23.07.2018 klo 17.55 | Luettu: 10880 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

Setämies joutui päivittämään pikkutyttömielikuvansa
Nyt saivat setämies-muistot Tiktakin pikkutyttöbändistä kyytiä, kun Tammerfestin päälavalle nousi joukko upeita, iloisia rokkinaisia. Nyt oli lupa nostaa käsi pystyyn ja hymyillä leveästi: tämä on oikeasti tosi upeaa.

Itse en aikoinaan nähnyt yhtyessä livenä missään muodossaan, joten Tammerfestin lähestyessä mielikuvien kanssa taisteleminen oli vähemmän yllättäen aika haastava. Tyttöbändi kasvoi aikuiseksi jo ajat sitten, mutta vuosikymmenen tauon takia omat pinttineet mielikuvat eivät olleet päivittyneet Siksi poppoon nousu Tampereella lavalle olikin riemastuttava ensikohtaaminen, jossa pääosaan nousi ennen kaikkea kuusikon kova meno, hyvät biisit ja raskas tulkinta. Ei sekään yhtään haitannut, että ryhmän itsevarma ja riemukas esiintyminen yhdistyi varttuneeseen tulkintaan.

Vaikutelmat Tiktakista jumiutuvat helposti niihin vanhoihin uriin, kun bändiä kuuntelee levyiltä, Spotifystä tai tuubista. Mutta tämä päivän Tiktak on livenä soundillisesti aivan jotain erilaista. Rankkaa, raskaampaa ja jalkaa vispaavaa. Jotain sellaista, mistä haluaisin ehdottomasti livelevyn, jolla voisi korvata vanhat versiot yhtyeen kappaleista ja hankkia uusia korvamatoja. Niitä riitti yllin kyllin tämän lavashown jälkeen. Lupaan, että tulen myös klubikeikoille, jos tämä neljän festarikeikan putki vielä jatkuisi. Potentiaalia ainakin on, ainakin yleisöltä saadun rakkauden määrästä ja intensiivisyydestä päätellen.

Tiktak 2018 ei ollut enää menneiden aikojen girl poweria tai vanhoista hiteistä nauttimista, vaan täyttä tämän päivän naisvoimaa. Siksi olinkin ilahtunut runsaasta lasten ja nuorten määrästä yleisössä. Ehkä moni tuli lapsineen katsomaan vanhaa suosikkiaan, mutta toivon kovin että nämä lapset näkivät lavalla sen minkä minäkin: joukon varmoja naisrokkareita pitämässä hauskaa ja näyttämässä, että rock-maailmaan mahtuu myös naisia ja naisyhtyeitä. Kunpa mahdollisimman moni pikkunainen sai tästä kipinän, että kyllä minäkin voin tehdä mitä vain.

Ja me muut, myös setäoletetut, saimme nauttia samalla myös hyvästä, mukaansatempaavasta keikasta, joka oli kaukana nostalgiahuumasta. Kappaleet ja esiintyminen olivat kunnon rockia, täynnä iloa ja energiaa. Livenä kuultuna kappaleista löysi uusia ulottuvuuksia ja satunnaiskuuntelija hämmästyi hittibiisienkin ulkopuolisen materiaalin vahvuudesta. Pisteet siitäkin, että Lopeta ei suinkaan ollut setin viimeinen biisi!

Erityinen kunniamaininta menköön Empulle, jonka vauhti hetkittäin huolestutti fotopitissä olevaa kuvaajaa. Ei saa soittaa monitorin päällä keikkuessa! Jos hänet kytkettäisiin generaattoriin, niin kyllä tällä energialla voitaisiin sammuttaa hiilivoimala tai pari. Mutta kyllä muutkin osasivat heilumisen jalon taidon.

Joten kiitos Tiktak, olitte upeita, rokkaavia, vauhdikkaita ja niin mahtavan hyväntuulisia. Tämä taisi olla kesän 2018 paras keikka. Toivottavasti näemme vielä!

Lisätietoja: http://warnermusiclive.fi/artistit/tiktak/
Lisätietoja: http://tammerfest.fi/
Klikkaa: V2.fi - Lisää Tammerfest-juttuja












V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< Pandora avasi Tammer... Peltonen: Rick and M... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova