Uuden Sherlockin luojien mukaan se oli aluksi vitsi, että heidän pitäisi käsitellä vielä kuluneempaa hahmoa. Teoriassa Sherlock, Dracula ja Saiturin joulu ovat jo lajityyppejä, jotka takaavat uusille ideoille kehykset. Käytännössä pyöritän silmiä Dracula-kortin pelaavalle roskalle ja vuoden 1992 versio palaa mieleeni aina. Uusi trilogia alkaa, kun traumatisoitunut Jonathan Harker puhuu nunnille Draculasta ja Minasta. Hihittelin epäkypsästi, että onpas Keanu Reeves rupsahtanut ja sitten päässäni pyöri GIF-animaatio, jossa Winona Ryder laskeutuu portaita, mutta osa hänestä pyrkii ylös. Reteä nunna ilmoittaa, ettei Jumalaan tule luottaa ja kyselee, onko Harker mennyt panemaan Draculaa, joten siinä on jo jotakin, mihin tarttua? Njäh.

Vuoden 1992 versiota saa kutsua farssiksi, sillä se on sitä, jos aisteja ruoskiva tyyli ei kolahda. Uuden trilogian mainoksista löysin ihon alle meneviä otteita myös, ja se kiinnosti, että Claes Bang tuo Draculan rooliin vaihteeksi painajaismaista eroottista otetta sen sijaan, että Dracula olisi historiallisen Vlad Draculan kiiltokuvaversio. Alussa Dracula on käpy, eikä Bang ole vivahteikas kuin Gary Oldman, joten tuumin sittenkin päätyneeni katsomaan vuokravideofarssia, joka rahastaa 92-version ensi-iltapäivänä. Nunnien ja Harkerin höpinään palaillaan, joten jakso on sirpaleinen lista, mikä on onnetonta eritoten tuttuuden vuoksi. Kuluneisuus torpedoi sen puolustuksen, että "itseasiassa romaanikin on kirjeromaani".

Zoomaus kärpäseen. Zombeja kellarissa. Risti ei suojele vampyyrilta? Kyyninen nunna kommentoi: tiesin! Se ei ole osa kristinuskoa, vaan vampyyrifantasiaa, kun vampyyri uskaltaa olla eri puolella, vaikka Jumala on olemassa: ateistikin osaa voimaantua siltä pohjalta. Se on täten sekä hyvä korjaus että ajanhukkaa, kun risti sittenkin suojelee, kunhan sillä heijastetaan valoa. Loppupuoli koettaa kovasti pelastella eli pääasiassa myydä vision omat ideat, mutta pohja puuttuu. Ajattelin heti, että Harker näköjään on yhdistetty Renfieldiin, ja hieman myöhemmin tuumin nunnan vaikuttavan Van Helsingiltä, mutta vahvistukset eivät tarkoita sitä, että sarja olisi onnistuneesti määritellyt näkökulman.

90 minuutin elokuvana tämä on sutta ja sekundaa. Trilogian avauksena tässä on potentiaalia. Pitää nukkua yön yli ja toivoa, että alitajunta tekee jotakin Minalla ja muulla.


Osa 2/3 >