Tuorein sisältö

Festariraportti: Tuska 2023 - lauantai 1.7.

Jesse Kärkkäinen

05.07.2023 klo 23.52 | Luettu: 2700 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen

Avokämmen naamaan, dinosaurusratsastaja metallipyörteessä ja muita tarinoita


Tuska 2023, 30.6.-2.7.2023
Lauantai 1.7.
(Kuvat Jesse Kämäräinen)

Tuska vuosimallia 2023 juhlittiin viime viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa 30.6.-2.7. Suomen suurimpiin ja tunnetuimpiin metallifestareihin lukeutuva tapahtuma on säilyttänyt paikkansa vuodesta toiseen metalliheimon sydämessä, josta kertoo myös tämän vuoden “loppuunmyyty”- ilmoitukset jo ennen varsinaisen festarin alkamista. Vaikka tänä vuonna Tuskailtiin epävakaissa sääolosuhteissa, ei tämä tahtia haitannut missään vaiheessa. Kolmen päivän aikana Tuskan lauteilla nähtiin valtava joukko erilaisia artisteja ja bändejä, joiden tarjoamasta musiikista oli varaa valita kaikkea rokkaavammasta annista ääriraskaaseen ryminään ja kokeilevampaan materiaaliin. Kovatasoinen ja monipuolinen kattaus oli selkeästi myös suurempien massojen mieleen: tämän vuoden Tuska teki uuden kävijäennätyksen jo toisena vuotena peräkkäin, sillä Suvilahdessa vieraili viikonlopun aikana peräti 63 000 metallipäätä. Myös V2.fi oli tänäkin vuonna tsekkaamassa Tuskan tarjonnan sekä fiilistelemässä pääkaupunkiseudun metallipitoisinta kesäfestaria.

Lauantain valjetessa olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset. Edellisen päivän aurinkoisuus oli muisto vain, taivaalta satoi vettä kaatamalla ja sääennusteet lupasivat epävakaata keliä koko päivälle. Myös kroppa muistutteli aloituspäivän intensiivisestä festaroinnista: erityisesti niskan seutu oli kuin ruosteeseen jämähtänyt ja kurkku oli karhea kaikesta hurraamisesta. Tämä ei kuitenkaan tunnelmaa latistanut saatikka haittanut mitään. Tuska-lauantain artistikattaus lupaili monia kiinnostavia esiintyjiä, joista muutamat olin nähty aiemmin mutta seassa oli myös uusia ja mielenkiintoisia tuttavuuksia.

Festaripäivä olikin keleiltään vaihteleva, vaikka varsinaisia rankkasateita ei onneksi kohdalle osunut kuin yhdessä vaiheessa. Useaan otteeseen joutui kuitenkin kaivamaan sadeviittaa varmuuden vuoksi ylle, kun kohdalle tulleesta sadepilvestä alkoi ripsimään vettä. Tämä aiheutti hieman ylimääräistä vaivaa, mutta nämähän ovat aina mahdollisia häiriötekijöitä, kun tapahtumia vietetään ulkoilmassa.

Eikä aiempaa kehnommat sääolosuhteet lopulta suuremmin haitanneet, sillä festarikansa piti hauskaa ja nautti olostaan täysin rinnoin yhtenä mustana metallirintamana synkistä pilvistä huolimatta. Yksi upea piirre Tuskassa onkin vuodesta toiseen ilmentyvä yhteisöllisyys ja hyvä yhteishenki, joka lienee yksi syy siihen, ettei tapahtumassa riehuta missään muualla kuin moshpitissä. Tämä näyttäytyikin hienosti viikonlopun aikana, sillä mukavaa juttuseuraa, kiinnostavia tarinoita sekä mieleenpainuvia hahmoja kohtasi jokaisen päivän aikana. Tässä metalliheimossa jokainen todellakin kuuluu porukkaan, jonka myötä Tuska-viikonloppu on pelkän musiikinkuuntelukanavan lisäksi myös eräänlainen henkinen koti jokaiselle raskaan musiikin ystävälle. Hyvän esimerkin tästä yhteisöllisyydestä koin kynnettyäni In Flamesin pitissä, kun eräs ystävällinen festarikävijä tarjosi desinfiointiliinaa, jotta saisin pahimmat nirhaumat puhdistettua. Kiitokset vielä tätäkin kautta, tämä on sitä todellista metallitoveruutta! Kaiken muun hienouden päälle Tuska-lauantain musiikillinen anti tarjosi melkoinen hittikimaran, vaikka aivan täydellistä värisuoraa tästä ei päässytkään muodostumaan. Vaan mitkä esiintyjät sytyttivät ja oliko seassa pettymyksiä, siitä alapuolella lisää.

Orbit Culture - Palauttavaa (?) myllytyshoitoa niskalihaksille

Festaripäiväni potkaisi käyntiin metallimusiikin mahtinimiin matkalla oleva Orbit Culture, joka on jo studion puolella osoittanut kykenevänsä melkoisiin urotekoihin. Sen verran tiukkaa tykitystä esimerkiksi edellinen täyspitkä "Nija" tarjoilee, että pidempäänkin metallia kuunnelleella on suu messingillä. Tämä nousukiito on selkeästi tavoittanut myös kotimaisen metalliyhteisön, sillä bändiä oli saapunut telttalavalle seuraamaan suuri ihmisjoukko. Ja kun keikan aloittanut Open Eye räjäytti homman käyntiin, niin se oli kuin avokämmenellä olisi vedetty naamaan. Edellispäivän ruhjoma fysiikka pakotettiin uudestaan liikkeelle, koska vaihtoehtoja ei ollut: niskat huusivat “EI”, mutta Orbit Culture vaati “KYLLÄ”, joten sitten mentiin eikä taakse katsottu. Bändi tykitti aivan älyttömän setin, joka rokkasi, ruhjoi ja jytäsi niin pirun lujaa, ettei teltasta meinannut löytää ulos keikan päätteeksi. Yhtyeen musiikki on livemuodossa aivan omaa luokkaansa, sillä se tarjoaa materiaalia oikeastaan kaikelle, mistä hyvä metallikeikka on tehty: musiikin tahdissa saa laulaa ja moshata, sen lomassa on hyvä pystyttää wall of death ja pitissä saa juosta niin lujaa kuin jaksaa. Ja on seassa pientä rokahtavaa särmääkin, joka tekee mukavasti pesäeroa aivan niihin perinteisimpiin melodeath-örisijöihin. Orbit Culture vetikin yhden Tuska-viikonlopun väkevimmistä keikoista, joka sai janoamaan lisää. Tästä ei metallimusiikki ja keikkakokemus parane, joten ei ihme, että yhtyeen tuotanto on pauhannut tiuhasti omilla soittolistoillani festareiden jälkeen!

Finntroll - Täyslaidallinen peikkoanarkiaa

Kun olin keräillyt itseäni hetken aikaa Orbit Culturen myllytyksen jälkeen, oli aika siirtyä tsekkaamaan
Finntrollin tämänhetkinen keikkakunto. Näin bändin livenä viime vuonna Kuopiossa ja tuolloin peikkoryhmän anarkistinen esiintyminen teki syvän vaikutuksen. Edellisellä kerralla kosketinosuuksien kuulumisessa oli kuitenkin ongelmia, sillä nämä tuntuivat hukkuvan muun tykityksen sekaan - nämähän tulevat taustanauhalta, joten liekö tässä yksi syy ilmiöön? Humppaavat syntikkajuoksutukset ovat kuitenkin melkoisen keskeisessä osassa yhtyeen musiikkia muodostaen siihen selkeästi oman, erottuvan kerroksensa, joten näiden kuuluminen olisi varsin suotavaa. Vaan eipä Tuska-veto tällä saralla parannusta tuonut, sillä edelleen nämä hukkuivat metallisempaan pauhuun, mutta ei tätä voinut jäädä suremaan. Finntrollin ruotsinkielinen mesoaminen ja raivoisa humppaaminen lietsoivat yleisön peikkomaiseen mylläkkään, joka pakotti hyppäämään mukaan. Finntroll on siitä mielenkiintoinen yhtye, että sen musiikki on täyttä tykitystä ja silkkaa vimmaa, mutta kaikessa riehumisessa on silti pilkettä silmäkulmassa. Tämä heijastui myös yleisön toimintaan, sillä perinteisen moshpit-riehumisen lisäksi mukana olleet innostuivat heittäytymään soutupittiin ja kyllä siellä myös hilpeät rivitanssi- ja letkajenkkasessiot nähtiin. Kaikilla oli hauskaa ja tämän huomasi kauas, näissä karkeloissa pienet puutteet soundissa oli helppo antaa anteeksi. Oli myös mahtavaa kuulla livemuodossa bändin suurimpiin hitteihin lukeutuva Trollhammaren, joka uupui viime vuoden keikan settilistalta.

Memoriam - Vanhan koulukunnan kuolonmetallia kaatosateessa

Tuska-lauantai oli saatu viettää suhteellisen kuivissa merkeissä, mutta Memoriamin keikan alla taivas repesi kunnolla. Tässä kohtaa todelliset metallifanit erotettiin posereista (tai näkökulmasta riippuen kunnon sadevermeillä varustautuneet heikommin varustautuneista), sillä Memoriamin keikalle saapuivat ne, jotka eivät sadetta pelänneet. Englantilainen, vanhoista metallikonkareista koostuva Memoriam ei antanut huonontuneen kelin haitata itseään, vaan tykitteli keikkansa vahvalla asenteella sateen pieksäessä lavan edustalla olevaa asfalttikenttää. Musiikin raivokasta jyräävyyttä tasapainotti bändin hyväntuulinen laulaja Karl Willetts, jonka letkeä turinointi kappaleiden välillä oli piristävää kuunneltavaa. Kaiken ei tarvitse aina olla niin vakavaa, vaikka yhtyeen sotaisa kuolonmetalli ei teemoiltaan sitä kaikkein kepeintä materiaalia olekaan. Memoriam toimitti asiansa kaikinpuolin vahvasti, jonka myötä yhtyeen esitystä oli mukava fiilistellä sadetakin suojissa, vaikka itselleni suuri osa esitetyistä kappaleista olivat ennestään tuntemattomia. Jotkut bändit vain vievät mukanaan, Memoriam on juuri tällainen tapaus. En usko, että yhdenkään sateessa seisoneen tarvitsi katua keikalle saapumista, vaikka asianmukainen sadevaatetus olisikin unohtunut kotiin.


(Lohikäärmesurffaaja todisti In Flamesin keikkaa)
In Flames - Jämäkkää toimitusta ja dinosaurusratsastaja metallipyörteessä

Heti Memoriamin jälkeen päälavan valtasi Ruotsin metallijätti In Flames. Yhtye julkaisi alkuvuodesta erinomaisen "Foregone"-albumin, joka palautti bändin ilmaisua kultavuosien veroiseen raskaampaan muottiin. Keikalta olikin siis lupa odottaa metallipitoista rypistystä, eikä In Flames pettänyt. Uusia kappaleita oli tarjolla reilusti (muun muassa täräkkä menoralli The Great Deceiver), jotka jytisivät hienosti vanhempien hittibiisien rinnalla. Tällä saralla erityisesti Cloud Connected ja henkilökohtaisiin suosikkeihin bändin tuotannossa lukeutuva Leeches olivat hienoa kuulla livemuodossa. Yleisölle esitys tuntui myös maistuvan: väkijoukko oli huikealla tavalla messissä ja nähtiinpä moshpitin pyörteissä innokas fani, joka ratsasti puhallettavalla dinosauruksella ihmismeren keskellä. Jopa bändin laulaja Anders Fridén innostui ihmettelemään omituista näkyä, joka tulee varmasti nousemaan Tuskan kaikkien aikojen parhaimpien irtohetkien joukkoon. Itsekin koin keikalla samanlaisen hurmoksen, kuin Mokoman keikalla konsansaan, sillä reilun tunnin setti hujahti aivan kuin transsissa uskomattoman musiikin ja valtavan fiiliksen täyttäessä mielen ja sielun jokaisen sopukan. Loppuun tykitetty Take This Life kruunasi koko esityksen ja varmisti, että jokainen pittihirmu sai vielä varmasti päästellä pihalle viimeisetkin höyryt, joita koneeseen oli mahdollisesti jäänyt.

VV - Intensiivisen metallimaratonin puuduttava päätös

Lauantain pääesiintyjänä nähtiin soolouransa tänä vuonna toden teolla käynnistänyt Ville Valo eli VV. Omia soolokappaleitaan ja HIMin kultaisimpia hittivetoja settilistaan sekoitteleva artisti oli suurelle yleisölle festariviikonlopun ehkäpä odotetuin esiintyjä, jonka huomasi koko festarialueen mitalta. Siinä, missä yleensä tiukkimmat rypistykset ja suurimmat väkimassat kohdentuvat lavojen edustoille, oli VVn keikan aikana koko Suvilahti täynnä innokkaasti laulavia ja menossa mukana olevia ihmisiä. Erityisen selvästi tämän innostuneisuuden huomasi setin ensimmäisen HIM-biisi Poison Girlin lähtiessä soimaan, jonka myötä yleisö sähköistyi aivan uudella tavalla. Festarikansa elikin innokkaasti mukana ja nautti olostaan koko keikan ajan, enkä usko kenekään VV/HIM-fanin pettyneen näkemäänsä ja kuulemaansa.


(Lavalla Ville Valo eli VV)

Itselleni VVn keikka jäi piippuun, sillä koko päivän heilumisen jälkeen tankki tuntui olevan aivan tyhjä. Fiilikseen varmasti vaikutti myös osaltaan se, ettei Valon sooloalbumi "Neon Noir" ole kirjoissani erityisen onnistunut tapaus, joten tähänkään ei liittynyt erityisempiä odotuksia. Teoriassa rauhallisempi lopetus olisi voinut tarjota mukavan laskeutumisen festaripäivän iltaan ja sen päätökseen, mutta lähinnä keikka tuntui VVn sooloalbumin toisinnolta, eli aivan liian pitkältä, itseään toistavalta ja turhan puuduttavalta. VV on muutenkin hieman erikoinen projekti, sillä se on kuin kummallinen sekoitus soolobändiä ja HIM- tribuuttiyhtyettä. Vai voidaanko puhua vain HIMin reinkarnaatiosta, sen verran voimakkaasti Ville Valon ja HIMin välille voidaan vetää yhtäläisyysmerkkejä? Ja onko tällä lopulta mitään väliä? Noh, aivan sama, mutta näitä pohdiskellessani keikka hujahti (onneksi) nopeasti. Ja vaikkei oma kiinnostus ollut enää tässä vaiheessa kovinkaan suurta, niin olihan HIMin loistokappaleet kuten Wings of a Butterfly ja Right Here in My Arms kaikesta huolimatta mukava kuulla livenä. Parhaaksi hetkeksi muodostui kuitenkin keikan päätöstä merkinnyt When Love and Death Embrace, jonka aikana olikin jo hyvä hipsiä portteja kohti, jotta metroon pääsisi ennen suurempia yleisömassoja. Tämä valinta kertokoon sen, mikä vei arvojärjestyksessä tällä kertaa voiton.

Hieman nyrpeästä lopusta huolimatta Tuska-lauantaista muodostuikin lähes koko päivän mittainen metallimaraton, jonka aikana jo aiemmin hyväksi havaitun “kesäksi pittikuntoon” -treeniohjelman avulla saadut hyödyt tulivat tarpeeseen. Kun keikoilla heiluu ja hyppii tuntikaudet, ei tarvitse enää lähteä asioikseen liikkumaan vaan koko kehon aktivointi on suoritettu moneen otteeseen. Ja illan hämärtyessä tämän kyllä tunsi luissa ja ytimissä. Luvassa olisi kuitenkin vielä päätöspäivän tarjonta, joten vielä täytyi kerätä voimia loppurutistusta varten. Tästä lisää festariraportin viimeisessä osassa!

V2.fi | Jesse Kärkkäinen
< Festariraportti: Tus... Festariraportti: Tus... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova