Tuorein sisältö

Predator Hunting Grounds

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 4
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: IIIFonic
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Julkaisupäivä: 24.04.2020
Pelin kotisivut
Nanne Kukkura

08.05.2020 klo 17.43 | Luettu: 2226 kertaa | Teksti: Nanne Kukkura

Viidakon uumenissa olet saalistaja – tai saalistettava
Predator: Hunting Grounds palaa koko sarjan juurille ensimmäiseen Predator-elokuvaan löyhästi pohjaten. Jossakin päin Etelä-Amerikan viidakoita avaruudesta peräisin oleva saalistaja kohtaa puolisotilaallisen kommandojoukkueen – ja siihen yhtäläisyydet oikeastaan jäävätkin. Siinä missä leffasankari Arska ei osannut aavistaa pahaa, pelaaja painuu viidakkoon joko aikeenaan vuodattaa vihreää verta tai onnistua pakenemaan tehtävät suoritettuaan. Peli edustaa nk. epäsymmetristä 4 vs. 1 -moninpeliasetelmaa, jossa predatorin puolta pelaava on avaruuden tihrusilmäinen rapunaama kolmannen persoonan näkökulmasta ja vastapuolen neljä kommandoa, nuo rynnäkkökiväärein ja käsikranaatein varustellut lihakimpaleet, pelaavat 1. persoonan kameralla. Erilaiset kuvakulmat palvelevat pelaamisen kannalta hyvin, sillä hahmotyypit ovat pelityyliltään erilaisia.

Ammu avaruusrapumies alas puusta


Ensimmäisellä pelikerralla tutoriaalin läpäisystä voi olla hyötyä lähinnä predatorin kannalta, sillä se keskittyy vahvasti hahmon ympärille eikä oikeastaan anna yhtä paljoa oppia kommandona pelaamiseen. Samaa viimeistelemättömyyden tuntua on hahmonmuokkauksessa, jonka merkitys tuntuu vähäiseltä. Ihmishahmojen muokattavuus tuntuu läpeensä kosmeettiselta, sillä asevalinnoilla ei ole lopputuloksen kannalta suuremmin eroa (lähes kaikki kantavat pitkälle ja ovat tehokkaita), hahmojen ulkonäöstä puuttuu rohkeaa vaihtelua ja sama pätee myös vaate- ja aseskineihin. Predatorin hahmon muokkaaminen on vähän järjellisemmän tuntuista skinien ja asevalikoiman ollessa kiistämättä paremmat, kuin ihmishahmolla. Kosmeettisia tavaroita tiputellaan matsipalkintoina pelinsisäisinä loottibokseina eli Field lockereina, joissa pelattu puoli ei vaikuta saatavaan sisältöön. Kosmeettista roinaa tippuu laatikoista määrällisesti paljon, mutta tuplia tulee usein. Siksi haluamansa ulkonäöt kannattaa melkeinpä ostaa suoraan pelinsisäisillä palkintovaluutalla, sillä en pidä kovin todennäköisenä, että juuri sen toivomansa asian sattuisi laatikosta saamaan, ainakaan lyhyellä aikavälillä.


Kommandon duuni on pelissä yksinkertaista ja se tiivistyy näin: Mene merkittyyn paikkaan, paina neliötä edelleen merkityissä pisteissä rikollisten toimien häiritsemiseksi, siirry seuraavaan merkittyyn sijaintiin, toista. Välissä ammutaan paikalle parveilevia ja typerän huonoja tekoälyvihollisia, joiden ainoa tehtävä tuntuu olevan aiheuttaa harhautusta predatorin hyökkäysaikeita varten. Kaikki päätehtävät suoritettuaan 15 min. aikarajan sisällä on vain päästävä kopterin noutopaikkaan ja selvittävä evakuointiin saakka. Homma on aika yksiulotteista, sillä paikkojen tutkiminen ei oikeastaan hyödytä vaan paino on etenemisessä. Myöskään tehtävät suoritteet eivät tarjoa mitään merkitystä tai tarinaa, koska ne arvotaan valmiista setistä kolmelle eri kartalle, eli toistoon saa tottua myös sisällön puolesta.


Predator puolestaan jahtaa joukkuetta ja tekoälypöhkimyksiä pääasiassa puista käsin. Puusto koostuu hahmolle näkyvistä radoista, joita myöten pelaaja juoksee ja loikkii. Radoilla eteneminen on ajoittain vauhdikkaan sujuvaa mutta tökkii aina, kun suuntaa pitäisi vaihtaa tai yrittää vaikkapa piiloutua uteliailta katseilta hetken ajaksi. Välillä tuntui huomattavasti helpommalta edetä maassa juosten, vaikka silloin hahmo tuottaa kuuluvan töminän. Predatorilla on tietysti käytössä ikonista tekniikkaansa, kuten mahdollisuus hyödyntää kypäränsä paranneltuja aistiominasuuksia ja näkymättömyyslaitetta, ansoja sekä aseita, kuten jousta, plasmatykkiä ja takaisin palaavaa heittokiekkoa. Sadistinen mättäminen on aseiden ansiosta predatorina hauskaa, silloin kun kaikki menee putkeen ja hätä suorastaan paistaa vastapelaajan kiemurtelusta. Saalistajasta tullee voittaja, jos kaikki kommandot kupsahtavat tavalla tai toisella, mutta jos päätyy itse saaliiksi tai joukkue ehtii kopterikyytiin, jäävät vain omat tahmanäpit nuoltaviksi. Predator voi häviön häämöttäessä myös räjäyttää itsensä toivoen säteelle jäävien pelaajien tuhoa.

Neljä > yksi


Tasapaino kommandokoplan ja predatorin välillä on kehno. Jos neljän tiimi on vähääkään valppaana, pysyy yhdessä ja puhaltaa yhteen hiileen eli toimii täysin pelin edellyttämällä tavalla, predatorin on paitsi vaikeaa hyökätä, tämä myös joutuu helposti alakynteen valtaisan tulivoiman alla. Jos tiimi jakautuu tai joku jää yksin, pääsee Predator pöyhimään yksi kerrallaan pelaajat hengiltä. Kommandot pystyvät parantamaan tiimikavereitaan tietyn aikaikkunan puitteissa ennen kuiviin vuotamista tai ennen kuin predator viimeistelee surmatyönsä, mutta myös toisen mahdollisuuden voi saada, jos selvinneet tiimiläiset saavat suoritettua lyhyen tehtävän vahvistusten palauttamiseksi. Predator pystyy paikkaamaan itsensä parannustyökalulla ja syömällä pusikoissa säntäileviä villisikoja, mutta jää kuitenkin vaihtoehdoissa häviäjän puolelle, ellei suunnittele tekemisiään hiukan. Pelin lyhyet, jännittävät hetket syntyvät puhtaasti siitä, millaista pelaajien interaktio on. Jos predator sattuu olemaan taitava (tai hyvin onnekas), toisen puolen kanssa kohtaaminen on molemmille parasta, mitä peliltä voi odottaa.


Aseet ovat ihmisten puolella typerän voimakkaita. Kantamat ovat pitkiä ulottuakseen hyvin kauempana puunlatvoissa loikkivaan avaruuspetoon, mutta vastaavasti predatorille saa levelöityä useampia pidemmän kantaman aseita vasta hiukan myöhemmin. Toisaalta käytössä olevat aseet eivät välttämättä kerro koko totuutta, sillä aseita, tarvikkeita ja taitoja saa auki puhtaasti keräämällä pelinsisäistä kokemustasoa. Tällöin esimerkiksi pelkällä joukkuepuolella pelin grindaaminen hyödyttää niin, että myös predatorinsa varustetasoa voi kehittää pelaamatta sitä. Tavallaan tämä onkin ihan hyvä vaihtoehto, sillä kommandoja on tietysti linjoilla enemmän kuin predatoreja ja jos aloitusvarusteet eivät vastaa omaa toivomusta, ei hahmoa pakoteta pelaamaan pakkopullana. Jokaisen avatun aseen kohdalla taitotaso nousee erikseen pelaamisen myötä, jolloin avautuu erilaisia lisävarusteita kyseisille aseille. Molemmilla puolilla myös avautuu kokemustason kautta uusia passiivisia kykyjä sekä muutamia hahmoluokkia, joista voi valita omaan pelityyliinsä sopivat.

Hivelee korvia, ei niinkään silmämunia


Grafiikka ei Hunting Groundsia imartele. Peli näyttää ja tuntuu ikääntyneeltä ja toiminnallisiakin vikoja esiintyy usein esimerkiksi hahmo-orientaation kanssa (suomeksi: miks toi kieppuu tossa) ja aseiden 3D-mallien hetkittäisinä katoamisina. Hahmoanimaatiot tökkivät ja näyttävät PS4-versiossa enimmäkseen karkeilta. Viidakkotunnelma nojaa enemmän äänipuoleen, jonka toteutus on hyvä. Ääniympäristö sisältää runsaasti vihjeitä tapahtumista aina predatorin malttamattomasta, tahattomasta ääntelystä perustason taustadialogiin ja autenttisesti tilasta ja suunnasta viestivään ambienssiin. Äänichatti on toki kiva lisä ja se kuuluukin moninpeliräiskintään, mutta lukuisien pelituntieni ajan en kertaakaan saanut järjellistä kommunikaatiota aikaiseksi ominaisuutta käyttävien tiimikaverien kanssa. No, puolet ajasta joukkue sentään toimi yhdessä seuraamalla toistensa liikkeitä näytöllä näkyvästä kartasta ja tarjoten rivakasti apua ja suojatulta, mutta alle suositusikärajan olevien pelaajien tauoton mölinä johti nopeasti mute-napin testaamiseen. Hienosti toimi.


PC:n ja PSN:n pelaajat yhdistävä ristiinpeluu on lähes pakollisen tuntuinen ominaisuus pitää päällä. Vaikka PC-pelaajilla on ilmeinen etu paremmin toimivan peliversion kera PS4-pelaajiin, tarvitaan kaikkia kynnelle kykeneviä, jotta matsien odotusajat eivät veny naurettavan pitkiksi. Välillä arviot muutenkin heittelevät todellisuudesta, mutta useimmiten ne pitävät kutinsa.

Predator: Hunting Grounds on parhaiten ehkä sarjan faneille sopivaa höyhenenkevyttä viihdettä, joka ei oikein onnistu perustelemaan olemassaolonsa merkitystä lisenssipelien maailmassa. Idea on oikein kiva, mutta kokonaisuutena toteutus nitisee liitoksistaan liian monesta kohtaa. Koska kyseessä on puhtaasti moninpeli eikä yksinpelaajalle ole tarjolla mitään, nojataan vahvasti siihen, että muiden pelaajien läsnäolo riittäisi tekemään pelistä mielenkiintoisen tarpeeksi pitkään. Tämän arvostelun jälkeen tuskin palaan pelkkien murusten perässä Hunting Groundsin pariin, sillä se vaatisi sisällön lihottamista ainakin useampaan karttaan ja laajempaan tehtäväsisältöön sekä graafisten ongelmien korjausta. Jos peli kiinnostaa, kannattaa sen hankintaa harkita kaveriporukan kesken jostakin alennuskampanjasta, sillä väistämättä uskon tämän sellaiseen pian päätyvän.

V2.fi | Nanne Kukkura

Predator Hunting Grounds (Playstation 4)

Predatorin ja kommandopoppoon kissa ja hiiri -leikittely voi kääntyä viidakon uumenissa hetkessä päälaelleen, mutta siihen sisällön mielenkiintoisuus jääkin.
  • Äänimaailma on eläväinen
  • PC- ja PS4-pelaajien yhdistetyt matsit
  • Konsepti on ideana kiva
  • Käy toiston ja sisällön jatkuvan kierrätyksen vuoksi tylsäksi
  • Huono tekoäly
  • Graafiset puutteet
< Bleeding Edge... Warriors Orochi 4 Ul... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova