Tuorein sisältö

Crash of the Titans

Arvioitu: Playstation 2
Genre: Lastenpelit, Tasohyppelypelit, Toimintapelit
Pelaajia: 1-2
Ikärajoitus: 7
Kehittäjä: Radical Entertainment
Julkaisija: Sierra
Julkaisupäivä: 09.10.2007
Pelin kotisivut
Jari Tapani Peltonen

29.10.2007 klo 10.45 | Luettu: 10100 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Pussimäyrä murskaa monstereilta lähinnä maineen
Clash of the Titans on neljännesvuosisadan vanha hirviöelokuva, jonka Crash of the Titans on päättänyt ottaa parodian kohteeksi. Ovatko ennemerkit hyvät vai ovatko ne huonot? Crash Bandicoot –parka on pudonnut b-luokan pelihahmojen divisioonaan jo aikoja sitten, eikä häntä tämän jälkeen välttämättä sinnekään huolita. Edellinen varsinainen hyppely-Crash eli Crash Twinsanity oli vielä pelattava ja ennen kaikkea hassu tuttavuus, jota arvostin jälkikäteen enemmän kuin kättelyssä. Paljoa sitä ei ilmeisesti myyty, kun nykyaikaisten tasoloikkien perusmetkut on työnnetty takaisin hyllylle ja mausteeksi ykköspleikkarin aikaiseen hosumiseen on kelpuutettu tympeä toimintamätkintä.

Haa-jee Coco Jamboo


Keltaisen tohtori Neo Cortexin maailmanvalloitussuunnitelman kulmakivi on tällä kertaa se, että kuutiopää luo söpöelukkasaaren asujaimistosta mutanttihirviöitä, titaaneiksi kovin vaatimattomia mörököllejä. Jotta Crash varmasti muistaisi estää pahat suunnitelmat, käy Cortex ihan muuten vain kidnappaamassa Crashin siskon Cocon. Leijuvan Aku Aku -naamion opastuksella Crash kävelee eteenpäin, hyppii, murjoo titaaneita tajuttomaksi ja ratsastaa niillä, jotta maailma pelastuu. Välivideoissa sitten vähän sanaillaan ja yritetään olla hassuja: "ei me tätä tosissaan väännetty", vääntävät pelitalon pojat rautalangasta. Uskotaan.

Crash Twinsanity oli komediallisilta ansioiltaan aivan toisella tasolla kuin Crash of the Titans. Samanlaista hupsua humpuukihölmöilyä on jälleen yritetty, mutta joko käsikirjoitustiimi on vaihtunut, tai sitten heillä on ollut älytön kiire. Hahmot heittelevät viittauksia sinne jos tännekin populäärikulttuurin kentällä ja puhuvat muuten vain potaskaa, mutta herjat eivät oikein osu, tai tee muuta kuin rasita. Valinnanvarainen suomenkielinen ääninäyttely on englantia miellyttävämpää, tai ainakin kokemus tuntuu sen myötä tuoreemmalta; kuin huonolta lauantaiaamun piirretyltä. Erityisen kovasti jäin kaipaamaan Spiralmouthin älyvapaata a cappella -musiikkia, joka on Titansissa korvattu Radical Entertainmentin sisäsiittoisella tusinamölyllä.

Maine kauas kantautui, sen eessä ihmismieli antautui


Crash of the Titans sotkee söpöön tasohyppelyyn taistelupeliä ja sotkuhan siitä on seurannut. Tasoloikkapuoleen ei oikein ole jaksettu keskittyä. Kamera on taas vaihteeksi kiinteä, joten Crash vain juoksee eteenpäin mielikuvituksetonta putkea, joka koostuu perinteisistä rotkoista, leijuvista ja liikkuvista tasoista, trampoliineista, liaaneista eikä paljoa muusta. Puutteessa elänyt tasoloikkien ystävä saa jotain hupia irti vaivattoman vauhdikkaasta etenemisestä, mutta sekin johtuu lähinnä siitä vastakohdasta, että mätkintä on vaivaannuttavaa, rasittavaa ja – ihan simppelisti – typerää.

Kentissä partioi titaaneja ja pienempiä vihollisia. Käpykaartilaiset Crash pieksee perinteisellä pyörähdyksellään ja iskusarjoilla kuin oman käden oikeuden tuomari. Vastusta kävyistä ei ole, joten kyllä leuka venähtäisi, ellei taisteluita voisi kylmästi ohittaa. Titaanit ovat vähän rankempia tapauksia. Crashin on väisteltävä hyökkäyksiä juoksemalla, syöksähtelemällä ja torjumalla. Tilanteen tullen titaanilta on murjottava taju kankaalle mieluiten vähän tehokkaammalla kombolla, minkä jälkeen sen naamaan voi lyödä Aku Akun, jolloin otuksen selkään voi kiivetä. Titaania ohjatessa tappelu muuttuu takaisin haukotuttavaksi ja usein myös pakolliseksi. Titaaneilla on toki omat lyöntinsä ja rajoitettu erikoisliike, kuten tulihenkäys. Oveluuden huippua koko pelissä edustaa pomohahmon kuritus väkevällä titaanilla, jonka sai haltuunsa tavallisen titaanin avulla.

"Typerä" on siinä mielessä väärä sana kuvaamaan Crash of the Titansia, että "idioottimainen" on paljon parempi. Normaalitasolla pelattaessa lähes koko peli on – normaalitasoiselle pelaajalle – suunnattoman helppo, läpihuutojuttu. Kesken tasoloikkakohtauksen voi katsella ulos ikkunasta ja taistellessa voi pitää silmät kiinni. Sitten, aina yhtä yllättäen, eteen työnnetään titaanikohtaus, jossa pitääkin olla skarppina. Titaanit paitsi tappavat Crashin parilla osumalla, osaavat myös torjua, lyödä toistensa läpi ja palauttaa energiansa sekunneissa. Jos titaani unohtaa torjua, saa Crash sen hetkessä hallintaansa ja kenttä on seuraavassa läpi. Jos useampi titaani kerääntyy tiimiksi, on usein vaikea ymmärtää, missä vaiheessa paniikinomaisen pakoon pötkimisen voi kääntää tilinteon hetkeksi. Jos lisäelämät loppuvat, joutuu kentän aloittamaan alusta. Vaikeustaso "helppo" on suunnattu viisivuotiaille, mutta eipä sekään täysin vapaa supertitaaneista ole.

Tän tappamisen jobin, kun lahjaks' sain


Pikku-ukkojen ja yhtälailla kentän irtaimiston murskaaminen todella uuvuttaa, mutta kaipa siitä on hyötyä, jos tahtoo loppupelinkin uuvuttavan, eikä raivostuttavan. Nääs kun kaikkialta irtoaa mojoa, sitä pakollista kerättävää ainetta, joka tällä kertaa antaa lisäelämiä ja silloin tällöin kykypäivityksiä, kuten lisää elinvoimaa ja liikkeitä. Kykypäivitykset ovat melko turhia, mutta no, kummasti niitä alkaa kenttää uudelleen tahkotessaan himoita. Mojoa jaetaan sitä etsiville: tappeluita on useimmiten mahdollista jatkaa kahdesta neljään kierrosta sen jälkeen, kun välttämätön on tehty.

Tämän "kaiken" ohella Crash käyttää joskus Aku Akua skeittilautana, mikä johtaa kohtalaisen pirteisiin, kohtalaisen näyttäviin, kohtuuttoman helppoihin kiitokohtauksiin. Kaikenlainen pirteä eteenpäin rynnistäminen saattaa viehättää suuremminkin sen ikäistä, jolle dubattu tuote on suunnattu – ja joka ei niistä titaanikohtauksista selviä. Mitä tulee kokeneempiin pelaajiin, juontuu tympeästä tappelusta sekin haitta, että perinteitä kunnioittava kerrasta poikki -asenne on jouduttu korvaamaan energiapalkilla. Kunnon hyppelytunnelmiin on hankala päästä, kun rotkoon putoaminen palauttaa Crashin vain pari askelta putoamispaikan taakse, tai joskus jopa rotkon paremmalle puolelle.

Hajuhaitat eivät estä kaksinpeliä


On olemassa vaikeita pelejä ja on olemassa vaikeita pelejä. Crash of the Titans on kevyet kaksikymmentäkolme kertaa edeltäjäänsä helpompi, mutta samalla reippaasti sitä rasittavampi tekele. Inhoan tappelupelejä jotka voi läpäistä yhtä nappia rämpyttämällä, mutta vaikka Crash tämän yläpuolelle nousee, ei se tee sitä hauskalla tavalla. Peli ei myöskään muista, että kunnon tappelupelin merkki on hajonneet peukalot ja haju kainalossa: jos mätkintään ei minkään näköistä kiihkeyttä hetkeksikään saa, olisi ollut parempi keskittyä siihen pomppimiseen, mikä jotenkuten tuntuu sujuvan. 2-10 kertaa rankaisua ja rotkoa kestävä Crash on tympeä tuttavuus kaikilta, tai ainakin melkein kaikilta kanteilta katsottuna.

En ikävä kyllä päässyt kokeilemaan käytännössä, mikä on yhtäaikaisen kaksinpelin vaikutus surkuhupaisimpina pitämiini kohtauksiin. Puolen tunnin testin perusteella tila toimii erittäin hyvin ja ansaitsee pelille bonuspisteitä. Fiksuna yksityiskohtana toinen pelaaja voi hypätä toisen reppuselkään, vaikkapa "vaikean" kohtauksen välttääkseen. Pienin varauksin peliä voi suositella pitkän linjan (entisille?) Crash Bandicoot –faneille, jotka etsivät peliä, jota pelata polvenkorkuisen kanssa. Hintakin pyörii valmiiksi alle neljässä kympissä.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen

Crash of the Titans (Playstation 2)

Crashin uusin on keskinkertaisuuden keskirinne niin hyppely- kuin tappelupelinäkin. Suomiäänet ja mahdollisuus kaksinpeliin tekevät tittelistä ihan kivan lastenpelin, joskin laidasta laitaan loikkiva vaikeustaso turhauttaa.
  • Parhaimmillaan loisteliaan keskinkertainen
  • Sujuvasti suomenkielinen
  • Kelpo kaksinpeli
  • Numero hintalapussa
  • Hervottomasti heittelehtivä vaikeustaso
  • Mitäänsanomattomuus
  • Tympeät taistelut
  • Spiralmouthista on luovuttu
< Team Fortress 2... Medal of Honor: Airb... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (7 viestiä)

manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.10.2007 klo 10.53

Oman pojan kanssa juuri väännettiin tätä 9-tasolle asti viikonloppuna. Tällaisena viihteenä toimii erinomaisesti, kun isä auttaa taisteluissa ja poika hoitaa pompinnan. Ei ollenkaan niin huono peli, kuin miltä ensivaikutelmalta näytti. Antaisin jopa Jari-Tapania enemmän pisteitä, jonnekin 70-75:n tienoille.

Niin ja tuosta suomenkielisestä ääninäyttelystä vielä: erinomaista! Pikkuvihut mutisevat keskenään omiaan, toistoa ei ole paljon ja näyttelijätkin osaavat hommansa.
Zelica

Rekisteröitynyt 10.04.2007

29.10.2007 klo 11.41

Huh manu vähän pelasti synkimpiä tunnelmia kun kerkesin jo ajatella, että onko Crash todella näin alas vajonnut sitten niiden kultaisten pleikka ykkös -aikojen kun näitä tuli paljon nuorempana tahkottua.

Heh muistan myös itse kun isän kanssa tahkottiin tuota Crash kakkosta. Minä pompin ja isä auttoi jos jokin meni mönkään. Näin aiheesta poiketen.
Bamboocha

Rekisteröitynyt 17.09.2007

29.10.2007 klo 18.54

Pikkuveli on tossa pari kertaa apua vinkunut ja olen tuota hieman siinä samalla testaillut. Kaksinpeli toimii yllättävänä hyvin, se tuntuukin olevan pelin ainoa hyvä puoli. Taistelu on tylsää ja kun titaaneja tulee laumoittaina on niitä todella vaikea voittaa.
Jaffakeksi93

Rekisteröitynyt 14.04.2007

01.11.2007 klo 19.12

Mikä helvetin pussimyyrä? O.o
crash

02.01.2008 klo 13.43

Jaffakeksi93 kirjoitti:
Mikä helvetin pussimyyrä? O.o
crach, joo mäkin oon luullu sitä ketuks ennen
Axu85

22.01.2008 klo 20.47

Mä kun luulin että se on Koira-eläin.
Noh ei aina voi olla oikeassa... :/
yhyy

17.03.2010 klo 18.48

crash kirjoitti:
Jaffakeksi93 kirjoitti:
Mikä helvetin pussimyyrä? O.o
crach, joo mäkin oon luullu sitä ketuks ennen

No se OLI kettu ennen, mitne se nyt pussimäyräx sen on muuttanu

V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova