Nuori kuningatar kykenee luomaan jäästä mutkikkaita muotoja ja jopa elämää. Jumalainen kyky on vaarallinen, eikä hän ole opetellut hallitsemaan sitä, vaan peloissaan hän on tukahduttanut tunteensakin koko elämänsä ajan. Salaisuuden paljastuessa hän joutuu maanpakoon. Se on helpotus. Loisteliaan musikaalinumeron aikana hän vapautuu kahleistaan ja julistaa elävänsä jatkossa yksin. Hän laittautuu seksikkäämmäksi juhliakseen itsestään kumpuavaa positiivista energiaa, josta kukaan ei pääse jaolle. Biisi on uljainta itsesääliä sitten mestari Antti Tuiskun tulkitseman Tähtiotsan: sanoma on aidosti positiivinen rajatulla tavalla. On helppo kuvitella, että itseään hipelöityään lumikuningatar itkee itsensä uneen ja vuosien saatossa, katkeroitumisen ja lohtusyömisen myötä paisuu merennoita Ursulan kaltaiseksi roistoksi.

Ehkä kuningattarella, tuttavallisemmin Elsalla on toivoa, sillä hänen siskonsa Anna välittää hänestä enemmän kuin Morgana Ursulasta. Eivät heidän välinsä ihanteelliset ole. Niin siinä käy, kun toinen ei osaa päästää lähelle. Hienovaraisuudesta tyystin vapailla eli ihkumahtavilla vertauskuvilla elokuva muistuttaa, että kylmyys on annettavissa anteeksi järjellä, mutta tilanne mutkistuu, mikäli kylmyys särkee sydämen. Prinsessa Anna on hupsu vauhkoilija ja varsinainen päähenkilö. Hänellä on yhtä monta tarpeellista kohtausta kuin Elsalla ja lisäksi hän on keskiössä vaiheissa, joissa kävellään eteenpäin. Noin 80% laadukkaista animaatioista kertovat minusta, mutta ihan miten vaan. Annaakin sietää seurata. Hän hassuttelee jäyhän poromiehen ja kesästä haaveilevan lumiukon kanssa. He aikovat puhua Elsalle järkeä. Elsan voimat ovat luoneet ikuisen talven.

Kerronnassa on pieniä ongelmia, mutta painotan, että nautin ja pillitin samalla kun analysoin asiaa ylijääneellä aivokapasiteetilla. Hahmot toimivat erinomaisesti yhtä poikkeusta lukuunottamatta, ja se on arvosteluissani vakio, että hahmojen on toimittava. Muutkin ainekset kuten laulut ovat asiallisia, mutta kokonaisuus voisi virrata silkkisemmin. Mainittu toimintahäiriö (juonenkäänne, josta monet ovat valittaneet) ei pilaa mitään todella tärkeää, mutta viimeistään se osoittaa, miten haurailla jäillä tässä sipsutellaan - leffa ei huku, mutta yhden kerran sukat jo kostuvat. Syytän (taas, aina) tietokoneanimaatiota. Kun mitä tahansa on mahdollista tehdä ja myöhään muokata, tekijät laiskistuvat. Hahmojen ilmeikkyyteen ja muuhun pikkutarkkuuteen kuten vitsien ajoitukseen panostetaan, mutta tämä on yksityiskohtien eikä tarinan hiomista. Piirrettyjä elokuvia ei mainostettu bonusvideoilla (tyyliin Monsterit - yliopiston discopallosketsi ja tämän leffan porkkanajahti) koska taiteilijoilta ei tilata bonusvideoita.

Aloitus on hyvin pitkä musikaalinumeron ja montaasin risteytys, jossa sinänsä hellyyttävästi kelataan läpi Elsan ja Annan koko historia. Kun elokuva lopulta pääsee sanomaan, että ikuinen talvi on laskeutunut ja tarttis tehdä jotakin, vaaran tuntu on yhä selityksistä kiinni. Ikuista talvea on kestänyt 40 sekuntia ja kaikki ovat jo paniikissa ja Anna kävelee jo eteenpäin pysäyttääkseen sen ennen iltateetä. Aloitus on viihdyttävä, mutta sen sujuvuutta sopii verrata Disneyn Tarzaniin, joka alkoi dramaattisen tiiviillä montaasilla ja kylvi lopun tarpeellisen informaation kiireettömän hupsuttelun sekaan, tai Disneyn Kaunottareen ja hirviöön, joka alusti mytologian parilla tunnelmallisella sanalla ja siirtyi seuraamaan sankaritarta.

Frozen on täysiverinen, perinteinen Disneyn animaatiomusikaali, ja kerrontakin on johdonmukaisempaa kuin Walt-sedän elinaikana tehdyssä taide-elokuvassa Prinsessa Ruusunen. Aiheena on mielisairaus ja johdannaisvaikutukset kuten 80%:ssa muistakin hyvistä animaatioista. Elsa syntyi sellaisena kuin hän on. Hän tahtoo tuntea iloa ja fyysisesti koskettaa, mutta hän ei uskalla, riski on liian suuri, hän käyttää käsineitä eikä kommunikoi. Olen hämmentynyt, miten häpeilemättä ykkösbiisiksi markkinoinnissakin nostettu "Let It Go" juhlii eristäytymisen tuomaa helpotuksen tunnetta. Muut kappaleet ovat asiayhteydessä vallan mukavia; suomenkieliset lyriikat tosin hukkaavat huumorin. Muutaman biisin ainoa tarkoitus on antaa koomisille kevennyksille tekemistä, mutta hassuttelun ja melodraaman vuorottelu on klassista Disneytä, kunhan molemmat osa-alueet aktivoivat halun ostaa pussilakanasetin. Kun hankin Disney Infinityn, Elsa on ensimmäinen lisäostos ja lumiukko Olaf kelpaisi jos hän olisi tarjolla.