Tuorein sisältö

Terminator Genisys

Ensi-ilta: 26.06.2015
Genre: Toiminta
Ikäraja: 12
Erkki Mervaala

28.06.2015 klo 16.00 | Luettu: 32647 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala


Aikamatkailu on aivan mahtava asia elokuvissa. Mikä tahansa tapahtuma voidaan peruuttaa tai vaikka koko elokuvasarja saadaan käynnistettyä alusta asti, jos vain käsikirjoittajien ja tuottajien pokka kestää. Arnold Schwarzeneggerin tähdittämässä Terminator-elokuvasarjassa aikamatkailu on toki olennaista juonenkin kannalta, enkä ole lainkaan pahoillani siitä, että pari aiempaa elokuvaa sarjasta mitätöitiin kokonaan.

Terminator-elokuvien premissi on lähestulkoon aina seuraavanlainen: Koneiden vallankumous alkoi vuonna 1997, kun ihmisten luoma tekoälykäs puolustusjärjestelmä Skynet tulee tietoiseksi ja päättää, että ihmisten on kuoltava. Seuraa Tuomiopäiväksi kutsuttu ydintuho ja sota ihmiskunnan rippeiden ja koneiden välillä.

Terminator Genisys alkaa tästä tulevaisuudesta: vuonna 2029 ihmiskunnan iänikuinen messias John Connor (Jason Clarke) on löytänyt koneiden viimeisen oljenkorren eli aikakoneen. Paha Arska on jo ehtinyt matkata vuoteen 1984 kohteenaan Johnin äiti Sarah Connor (Emilia Clarke). John lähettää oikean kätensä, kersantti Kyle Reesen (Jai Courtney) suojelemaan Sarahia. Aikamatkustuksen pyörteissä juuri ennen siirtymistään vuoteen 1984 Reese ehtii nähdä, miten Johnin kimppuun hyökätään salakavalasti.

Sitten ollaankin tutuilla vesillä hetken aikaa. Osia ensimmäisestä Terminator-elokuvasta on kuvattu ruutu ruudulta. Kaikki ei kuitenkaan mene vanhan elokuvan käsikirjoituksen mukaan, ja pian vanha ja nuori (alaston) Arska mättävät toisiaan turpaan. Viimeistään tässä kohtaa sisäinen fanipoikani alkoi hihkua ja hyppiä innosta. Vuosimallin 1984 Arnold on tuotu valkokankaalle tietokoneen ja stunttivartalon (Brett Azar) avulla varsin uskottavasti. Alkuperäistä elokuvaa käydään läpi speedrunina parin kohtauksen ajan, toisesta elokuvasta lainatulla T-1000:lla höystettynä. Lopulta juoni erkanee omaksi tarinakseen, ja palataan tulevaisuuteen aina vuoteen 2017.

Elokuvan tarina on rakennettu sen varaan, että katsojat ovat nähneet ainakin ensimmäisen Terminator-elokuvan. Tapahtumien kulkua selitetään sarjalle ominaiseen tapaan vähän turhan paljon. Silti tarina ei junnaa paikallaan liikaa. Toimintakohtaukset pitävät huolen elokuvan viihdyttävyydestä, ja erikoistehosteet ovat varsin näyttäviä. Ne eivät kuitenkaan säväytä samoin kuin Tuomiopäivän alkuperäinen T-1000.

Terminator Genisys nojaa vahvasti siihen, mitä fanit haluavat. Muistatko sen vaivaannuttavan virneen Terminator 2:sta, kun hyvis-Arska yrittää opetella hymyilemään? No se on tässä elokuvassa kolme kertaa. Ja eikös se ole aina hauskaa, kun Terminaattori puhuu tunteettomia vailla tilannetajua ja patistaa kohtalon yhteen sitomia henkilöitä parittelemaan? Kyllä, internet on tutkittu ja fanit pidetään tyytyväisinä. Ja totta kai Arska sanoo myös ”I’ll be back”, mutta vain kerran. Elokuvan todelliseksi tunnuslauseeksi nousee lähes turhankin usein kuultava ”old, but not obsolete”. Terminaattori on vanha, vaan ei vielä täysin poissa käytöstä oleva turhake. Joku voisi väittää tämän heijastelevan myös Arskan omaa uraa. Lisäksi minusta on todella hellyyttävää, että vanhaa Terminaattoria kutsutaan “papaksi”.

Arnold Schwarzenegger on Terminator. Vuonna 1984 Arska nousi maailmanmaineeseen epätodennäköisen hittielokuvan Terminator – tuhoaja pääpahiksena. Muutaman vuoden päästä ensi-iltansa saanut Terminator 2: Tuomiopäivä on yksi niistä harvoista jatko-osista, jotka ovat edeltäjäänsä parempia. Moni pitää yhä kahta ensimmäistä, James Cameronin ohjaamaa Terminator-elokuvaa sarjan ainoina oikeina edustajina. 2003 valmistunut Terminator 3: Koneiden kapina oli lähinnä vanhan lämmittelyä ja enemmänkin komedia. Sarjan neljäs osa, Terminator – Pelastus (2009) oli puolestaan äärimmäistä synkistelyä, joka floppasi täysin. Rohkea yritelmä koetti ylimalkaisella vakavuudella paikata sitä, että elokuvassa oli yksi suuri Arskan kokoinen aukko.

Alan Taylorin ohjaama viides Terminaattori on ensimmäinen osa uutta trilogiaa, ja Arska on mukana ainakin kahdessa ensimmäisessä osassa. Palattuaan valkokankaille kuvernaattori-aikansa jälkeen Arska on tehnyt mukiinmeneviä toimintapätkiä, mutta ne eivät ole vakuuttaneet liiemmin. Terminator Genisys oli ensimmäinen uusi Arska-leffa, josta todella nautin. Vaikka odotukseni olivat naurettavan korkealla, olen iloinen siitä, että Arskan paluu tunnetuimpaan rooliinsa oli näinkin hyvä.

Terminator Genisys on erittäin onnistunut elokuvasarjan uudelleenkäynnistys. Se ei olisi onnistunut ilman Arskaa, mutta lisäksi tarvittiin myös Terminator-saagaan sopiva tunnelma ja käsikirjoitus. Tämä elokuva tarjoaa molempia. Vanhojen elokuvien tuntu on läsnä, ja valtaosan ajasta klassikoilla ratsastaminen tapahtuu hyvän maun rajoissa. Virheistään huolimatta Terminator Genisys on paras Terminator-elokuva sitten Tuomiopäivän.


V2.fi | Erkki Mervaala
< Young Guns - Ones An... Kätyrit... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (22 viestiä)

Spermanator

28.06.2015 klo 16.08 20 tykkää tästä

Jotenkin mennyt jo maku näistä Terminator-osista mutta missä on meidän vakio-liimaletti?
lainaa
Doomed

28.06.2015 klo 21.29 16 tykkää tästä

Nyt se Skynet iski V2.fi:hin, kun Peltonen ei ole antamassa kurttuiselle Arnoldille synninpäästöä. Noooooooo!
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

29.06.2015 klo 00.09 8 tykkää tästä

Peltonen käyny leikkaamassa lettinsä? Kuva näyttää oudolta...
lainaa
jpigdfdpkoj

29.06.2015 klo 00.18 10 tykkää tästä

Peltonen ja Manu heitetty pihalle uusien naamojen (ja kasvottomien nimien) tieltä
lainaa
Guetta

Rekisteröitynyt 03.08.2011

29.06.2015 klo 01.26 12 tykkää tästä

Kommentoidaan nyt vielä Peltosesta, että on varmaan sitten Illuminatin salajuoni tämäkin arvostelu, kuitenkin antoi liian vähän tähtiä niin korvattiin toisella.
lainaa
Astorethein

Rekisteröitynyt 25.09.2011

29.06.2015 klo 14.29 24 tykkää tästä

En lukenut, koska ei ollut Peltosen kirjoittama.
lainaa
Kiitollinen

29.06.2015 klo 17.30 18 tykkää tästä

Kiitos Peltosettomasta arvostelusta, V2!
lainaa
Petri

29.06.2015 klo 20.43 19 tykkää tästä

Mietin jo että miten ihmeessä tässä arvostelussa on järkeä ja hyviä perusteluita, kunnes tajusin että Peltonen on poissa! Tällasia lisää
lainaa
Wegetzu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 08.08.2008

30.06.2015 klo 04.18 4 tykkää tästä

Peltonen on jumala! Vaadimme peltosta!

Oli tämäkin hyvä arvostelu kieltämättä. Onnittelut Erkille :)
lainaa
SAATANA

30.06.2015 klo 09.11 4 tykkää tästä

Missä on anarkismi? Missä on Peltonen?
lainaa
Quuppo

30.06.2015 klo 12.37 1 tykkää tästä

Arskaa lukuunottamatta on niin luotaantyöntävä näyttelijäkaarti, että ei tulisi mentyä katsomaan vaikka trailerit eivät olisikaan olleet niin paskan näköisiä kuin olivat.
lainaa
Mayonnaise

Rekisteröitynyt 10.09.2014

30.06.2015 klo 13.37 5 tykkää tästä

Leffan nähneenä voin todeta että ainakin omasta mielestäni näyttelijävalinnat ei todellakaan osuneet kohdalleen. Sarah Connoria näytellyt mimmi oli aivan jäätävän huono valinta näyttelemään Sarahia, puhumattakaan Kyle Reeseä näytellystä jantterista. Johnin ja Kylen ystävyyden syvyyttä yritettiin leffan alusta asti toitottaa mutta jäi kyllä niin laihaksi sekin.

Arskan näyttelyssäkin hieman sanottavaa. Tuntui välillä että Arska unohti että pitäisi näytellä robottia:D

Leffa kuitenkin kokonaisuudessaan ihan ok action-pläjäys. Jotenkin toivoisin että nämä uudet Terminaattorit menisi pimeämpään ja "hitaampaan" suuntaan.

Hitaudella tarkoitan sitä että tässä leffassa varsinkin tuntui että ei paljoa ollut hengittämiselle tilaa kun koko ajan aseet paukkui ja talot räjähteli. Tai sitten olen tullut vanhaksi :/
Muokannut: Mayonnaise 30.06.2015 klo 14.02 lainaa
folio

30.06.2015 klo 16.49 9 tykkää tästä

Tää on jokin Skynetin, illuminaatin ja replitiaanien juoni jättää Peltonen pois. Koska tämä uusin Terminaattori on suhteellisen kökkö, niin Skynet kumppaneineen päätti lähettää tulevaisuudesta Mervaalan tekemään arvostelun, koska Peltosen 0,5 tähteä olisi jättänyt ainakin 10 ihmisen lipputulot saamatta.
lainaa
Rommi

Rekisteröitynyt 09.02.2015

01.07.2015 klo 17.15 1 tykkää tästä

Ihmettelinkin miksi arvostelu ei ollut sekava... Peltonen takasin välittömästi ja uudelleen arvostelu. Nauttiko Jari P tästä?
lainaa
Norsy

01.07.2015 klo 23.37 1 tykkää tästä

Aivan mahdottomasti oli elokuvaa paljastavia tekijöitä, joita en olisi halunnut tietää ennen leffaa. Noh tuskin tätä kukaan menee katsomaan tämän arvostelun vuoksi, mutta olen onnellinen että katsoin itse leffan ennen spoileri-arvostelua.
lainaa
Wacko

02.07.2015 klo 00.06 1 tykkää tästä

Paska leffa. Missä Peltonen???
lainaa
Tuskaa_paatista

02.07.2015 klo 13.52 2 tykkää tästä

Juu, Peltonen olisi todennäköisesti antanut arvosanaksi 2/5. Vaikka itse en ole vielä tätä nähnyt, niin vahva perstuntuma on, että Terminator Salvation on tämän rinnalla mestariteos (vaikka kaikki ovat sitä haukkuneet, mukaan lukien Arska). Ja PG-13 ei vain toimi vakavasti otettavassa toimintaelokuvassa.
lainaa
Arska

02.07.2015 klo 14.53

Genisys näyttää olevan yksi huonoimmaksi arvosteltu elokuva tänä vuonna Metacriticin ja Rotten Tomatoesin mukaan.Mielenkiinto genisystä kohtaan oli sellainen lievähkö,mutta näyttää jäävän katsomatta.Edellinen osakaan ei ollut kummoinen joten melkein kannattaa säästää ne rahat muihin leffoihin.
lainaa
IsoArska

04.07.2015 klo 01.02 1 tykkää tästä

Arska kirjoitti:
Genisys näyttää olevan yksi huonoimmaksi arvosteltu elokuva tänä vuonna Metacriticin ja Rotten Tomatoesin mukaan.Mielenkiinto genisystä kohtaan oli sellainen lievähkö,mutta näyttää jäävän katsomatta.Edellinen osakaa
n ei ollut kummoinen joten melkein kannattaa säästää ne rahat muihin leffoihin.


Mene hyvä mies katsomaan äläkä usko moisia roskasivustoja! kriitikot toki haukkuvat minkä kerkiävät, mutta itsekkin odotin aluksi yhtä kökköä kuraa kuin mitä Salvation oli, mutta yllätyin positiivisesti! Leffa on ehdottomasti paras Terminaattori sitten T2:n.
lainaa
IsoArska

04.07.2015 klo 01.10 1 tykkää tästä

Tuskaa_paatista kirjoitti:
Juu, Peltonen olisi todennäköisesti antanut arvosanaksi 2/5. Vaikka itse en ole vielä tätä nähnyt, niin vahva perstuntuma on, että Terminator Salvation on tämän rinnalla mestariteos (vaikka kaikki ovat sitä haukkuneet, mukaan lukien Arska). Ja PG-13 ei vain toimi vakavasti otettavassa toimintaelokuvassa.


He ovat ihan oikeassa. Genisys on Salvationin ja T3:n rinnalla mestariteos. T5 kunnioittaa ihan vakavasti James Cameronin alkuperäisiä elokuvia. Varsinkin tuota T1:stä johon alussa nojataan erittäinkin vahvasti...
Ja nykypäivänä R-ratingin saavat ison budjetin toimintaelokuvat ovat historiaa joten siitä asiasta on turha pillittää, sitäpaitsi moni ennen vanhaan tehty R-rating saisi nykypäivänä PG-13 leiman kylkeen.
lainaa
tyhmä_urpo

05.07.2015 klo 13.40 3 tykkää tästä

IsoArska kirjoitti:

Ja nykypäivänä R-ratingin saavat ison budjetin toimintaelokuvat ovat historiaa joten siitä asiasta on turha pillittää, sitäpaitsi moni ennen vanhaan tehty R-rating saisi nykypäivänä PG-13 leiman kylkeen.


Älä puhu paskaa. PG-13 ei saa olla verta, kiroulua tai alastomuutta. Ja monet kasarin R elokuva sisältää kaikkia näitä kiellettyjä asioita. Jopa T1 ja T2 saisivat edelleen R:n niistä hetkittäisistä veristä ja kiroiluista. Suorastaan ottaa päähän, että tämä PG-13 fanittaminen USA:sta iskeytyy jo tännekkin...
lainaa
Kopsu

Rekisteröitynyt 16.02.2014

22.07.2015 klo 04.16 3 tykkää tästä

tyhmä_urpo kirjoitti:
IsoArska kirjoitti:

Ja nykypäivänä R-ratingin saavat ison budjetin toimintaelokuvat ovat historiaa joten siitä asiasta on turha pillittää, sitäpaitsi moni ennen vanhaan tehty R-rating saisi nykypäivänä PG-13 leiman kylkeen.


Älä puhu paskaa. PG-13 ei saa olla verta, kiroulua tai alastomuutta. Ja monet kasarin R elokuva sisältää kaikkia näitä kiellettyjä asioita. Jopa T1 ja T2 saisivat edelleen R:n niistä hetkittäisistä veristä ja kiroiluista. Suorastaan ottaa päähän, että tämä PG-13 fanittaminen USA:sta iskeytyy jo tännekkin...


Voisit ottaa asioista selvää, ennen kuin tulet tänne valehtelemaan. PG-13 saa olla kiroilua, verta ja alastomuutta. Näiden lisäksi niissä saa olla myös päihteitä.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova