Tuorein sisältö

Legend

Ensi-ilta: 28.03.2016
Genre: Draama, Komedia, Rikos, Trilleri
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

03.04.2016 klo 18.00 | Luettu: 3239 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Legend apinoi viihdyttävästi parempia gansterielokuvia. Sosiopaattinen fantasia sallii kannustaa oman onnensa rakentavia karismaattisia kelmejä, jotka pääasiassa istuskelevat yökerhoissa. Letkeät nuotit säätävät tunnelman näennäisen viattomaksi, jotta väkivallan purskahdukset sävähdyttäisivät. Jälkimmäisellä puoliskolla fantasia tietenkin puretaan, ja keino on taas daami, joka tietää, kuka häntä kosiskelee, mutta luottaa siihen, että miehiä voi muokata (ei niitä voi). Paljastuu myös, etteivät päähenkilöt ole lukeneet käsikirjoitusta, vaikka alussa alfaurokset tekevät huoletta mitä haluavat. Räppärien ja teinipoikien huulet väpättävät jälleen; hyvät esikuvat pilataan.

Tom Hardy näyttelee Krayn veljeksiä. Identtiset kaksoset Reggie ja Ronnie kenkkuilivat Lontoossa 60-luvulla. Kattavaa kuvaa bisneksistä ei anneta, mutta olet gangsterileffoja nähnyt, joten olettamiesi vahvistaminen ohimennen on helppoa. Ronnie on mielisairas öykkäri, joka ei ole tyhmä, mutta tekee harhaisena typeriä päätöksiä. Reggie vaikuttaa täten suhteellisen sivistyneeltä herralta, mikä on pahempaa, jos asiaa ajattelee. Veriside on vahva, vaikka veljekset ajautuvat tämän tuosta törmäyskurssille. Heidän ja Reggien naisystävän turhautuneisuus on tarinan kaltainen kehittyvä juttu. Syy katsoa elokuva on Hardy, joka muun muassa leipoo itseään turpiin.

Hardy luo eroja veljesten välille, mutta muistaa, että he ovat sellaisia: isompiinkin eroihin hän kykenisi. Hillittyjä suoritukset eivät ole, vaan satiirimaisia hyvin hardymaisesti. Ronnie saattaa olla sekava psykopaatti, mutta hän on myös homo, joten hänellä on jotain yhteistä muutamien korruptoituneiden isokenkäisten kanssa. Nauroin ääneen parikin kertaa. Huumori on soveliaasti riskaabelia, kunhan leffan kotimaa on Iso-Britannia eikä Venäjä: leffa ei yritä sanoa seksuaalisista suuntauksista enempää kuin mistään muustakaan, tämä nyt vain on tätä. Eddie the Eaglen sympaattinen pääosanesittäjä Taron Egerton ei ole sympaattinen Ronnien rakastajana, mikä on kehu häntä kohtaan.

Hardyn tärähtänyt ilmeily oli epävireistä The Revenantissa, mutta kun hän tekee vielä räikeämmän suorituksen päähenkilönä (nyt ja Bronsonissa), hän on se, joka määrittelee tyylin. Myöhäisessä vaiheessa koetin visioida, miltä tuntuisi se, jos Hardy putkahtaisi maisemiin ensi kertaa sivuhahmona. Muut saavat niukasti tilaa, joten ajatusleikki on vaikea, mutta uskoakseni hän olisi katastrofi. Hardy on vaikean ihmisen maineessa, enkä tiedä, osaako ohjaaja tärkeimpään fagottiinsa puhaltaa, mutta ääntä Hardysta lähtee ja huomioni oli hänen.

Ohjaaja ja kirjoittaja Brian Helgeland on voittanut Oscarin L.A. Confidentialin käsikirjoituksella, mikä on merkityksetöntä: moderni klassikko eri ohjaajalta perustuu romaaniin, jota ilman Helgeland on epätasainen. Legend toimii juomapelinä, jos tempaiset shotin joka kerta, kun gangsteri sanoo "olen gangsteri" kohtauksessa, jossa ei harrasteta gangsteripuuhia. Reggien typykkä toimii kertojana selittääkseen puhki ensinnäkin oman tarinansa, josta nähdään vain pääpiirteitä kuten ensitapaaminen ja häät.

Helgeland on parempi ohjaajana, sillä hänen tunnelmansa ratkaisevat osan hänen kynäilemistään ongelmista. Luonnostelmallisuus ja pääsääntöinen kepeys luovat tunteen, ettei pieni murhakaan maailmaa kaada, joten kehtaammeko tuomita typykkää, joka varoitteluista huolimatta rakastuu gangsteriin? Lahjotut kytät ja kumppanit mainitaan myös, ja se alkaa olla teema, kun ihmiset eivät suhtaudu elämäänsä riittävän vakavasti. On houkuttelevaa kannustaa veljeksiä ilman järjellisiä syitä.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Eddie the Eagle... Hardcore... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

70143

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova