Tuorein sisältö

Liittoutuneet

Ensi-ilta: 03.04.2017
Genre: Draama, Sota, Trilleri
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

04.05.2017 klo 23.00 | Luettu: 5657 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Brad Pitt ja Marion Cotillard näyttelevät salaisia agentteja, joiden on teeskenneltävä avioparia ja hämättävä natseja Casablancassa 40-luvulla. Ranskatar on jo vakiinnuttanut asemansa, joten paikalle tipahtavan kanadalaisen puunaaman on vain jätettävä mokaamatta. He ovat valmistautuneet kaikkeen, paitsi romantiikan kuivaharjoittelun seuraamuksiin. Isto Hiltunen kysyisi, saako kreivi Katariinansa, tai (silmänisku) Ansa Taunonsa? Miellyttävän vanhanaikaiselta tuoksahtavan filmin varsinainen koukku on se, että ilmeisimmät kuviot päätellään jo puolivälissä. On kutkuttavaa, kun jännäri hakee uutta suuntaa. Katsoja ei istu kauaa tyhjän päällä, mutta odotuksilla leikkiminen jatkuu tavalla tai toisella. Tunnelmat ovat riittävän omituisia, jotta voit satuilla vaikkapa, että leffa on satiiri parisuhteista. Mutta mikäpä ei sellaisena toimisi.

Ranskatar lausuu varhain, että hän on hyvä näyttelijä, koska hän pitää tunteet aitoina. Näennäisen yksinkertainen tokaisu on paradoksi ja se kysymys kantaakin koko elokuvaa, mitä nainen tarkoittaa. Ensimmäinen puolisko on hahmovetoinen ja jälkimmäinen juonivetoinen. Toisin sanoen nappulat esitellään ennen todellista peliä. Mahdollinen hahmonkehitys tulee jatkossa juonenkäänteiden muodossa, mikä voi olla sääli, jos alkupuolisko sai kaipaamaan lempeän kiireettömiä klassikkoja (tyyliin Casablanca? Sen näkemisestä on aikaa). Cotillardin hahmo kärsii tästä, mutta ehkä se on tasapainoa, kun vivahteikas kissa hallitsee ensimmäistä puoliskoa ja karismaattinen suorittajamies toista.

Pitt on Pitt. Viisikymppinen tähti näyttää nelikymppiseltä ja hahmon pitäisi olla kolmekymppinen. Tavallaan elokuva keksii käyttöä joka kympille. Iän puolesta Pitt voisi olla "katkeroitunut, lapsistaan etääntynyt leskimies, joka löytää vielä tilaisuuden onneen", mutta toki hän näyttää korkea-arvoiselta, jalkatöitä silti tekevältä tappokoneelta, joka aikoo vasta sodan jälkeen aloittaa elämänsä. Pikkuhiljaa tällaiset kliseet ovat alkaneet tuntua kettuilulta, kun hahmojen matkat eivät ole kokonaisia. Olen itse 35 ja voin jo lähteä vanhainkotiin mätänemään, jos tämäkin arvostelu tuomitaan sekavaksi, tai pahempaa: sitä ei klikata. Tämä ulina alusti seuraavaa kappaletta, jossa kerron samaistuvani floppiohjaajaan.

Leffa lipsuu lievästi farssimaisuuden puolelle muutamasta syystä. Ensinnäkin sodan kauhut ja kepeät tunnelmat menevät joskus päällekkäin. Toisekseen elokuva voisi olla pieni ja intiimi, mutta mukaan on eksynyt muutama kuvastoltaan ja asiasisällöltään mahtipontinen hetki. Koin lipsumisen lohdulliseksi ja herttaiseksi, koska tämä on Robert Zemeckisin työ. Zemeckis suunnitteli tekevänsä ainoastaan alaa uudistavia liikkeidenkaappausanimaatioita, mutta hänen tapansa tehdä niitä upposi vain harvoihin (ei minuun) ja firma meni nurin. Zemeckis osaa muutakin kuin leikkiä tehosteilla, mutta onko hän todella Zemeckis ja onko hän onnellinen, jos hän ei mitään outoa yritä? Tämän leffan standardienmukaiset yökerhotunnelmat herättivät mietteen "tätä tilasin, olen aikuinen", mutta sama mies loi Roger Rabbitin legendaarisen yökerhokohtauksen: aina kun siitä leffasta julkaistaan uusi DVD, paperitehtaiden osakekurssit ponnahtavat nousuun.

Ihme tekohauskuutta. Olen käyttänyt mukaelmia tuosta vitsistä ennenkin, mutta eipä Zemeckiskään täysin uniikkia lumihiutaletta tällä kertaa luo. Liittoutuneet eli Allied on varsin viihdyttävä kertakäyttötuote, joka on hieman jännittävä ja liikuttavakin. Sisällön ehtii pureksia loppuun saman tien, millä tarkoitan esimerkiksi sitä, ettei pahasti haavoittunut sivuhahmo tee juuri muuta kuin ilmoittaa olevansa unohdettu sodan uhri: ajatellaan siis sekunti sellaisia. Pidin päähenkilöistä, mutta korostetun elokuvamaisia ja lopulta epäuskottavia he ovat. Tarina on mutkikas, muttei sellaisella tavalla, että kätketyt merkitykset johtaisivat luuydinorgasmeihin toisella katselukerralla. Annoin saman arvosanan Saw V:lle, joten **tut minusta.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Song to Song... The Lure... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

Liikenneturva

06.05.2017 klo 02.46 2 tykkää tästä

Illan esiintyjä:
** J. Peltonen ja Kätketyt merkitykset **
Liput ovelta 10€. Vain 1 kpl/asiakas. Ei ostopakkoa. Ikäraja 18.
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova