Tuorein sisältö

War Machine

Ensi-ilta: 26.05.2017
Genre: Draama, Komedia, Sota
Ikäraja: Ei tiedossa
Jari Tapani Peltonen

28.05.2017 klo 23.15 | Luettu: 4223 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Brad Pitt tekee valintoja kukkoilevan kenraalin roolissa. Alapurenta toimi jo Kunniattomissa paskiaisissa. Kippari Kallen mulkosilmä tekee suorituksesta tuoreen lähikuvissa. Hahmon nimi on Glen McMahon (lausutaan kuten "McMan"), joten hän tallustelkoon reteen miehisesti kuin Vince McMahon. Kärkevässä sotasatiirissa sketsimäinen suoritus toimii välttävästi. Kyseenalaistimmepa Pittin tai hänen hahmonsa pätevyyden, sähköpurkaus aivoissamme on samantapainen.

War Machine olisi tienannut 800 000 taalaa maailmanlaajuisesti, jos se olisi saanut teatterikiertueen. Netflixin yksinoikeutena 60 miljoonan dollarin kalkkuna varmistaa, että valikoimassa on pysyvästi laimeaa sarkasmia, jota katson kyllä vaihtelun vuoksi, mutta jonka arvo firmalle on mysteeri. HBO:n kirjastosta löytyy yhtä nimekkään porukan sotasatiirisarja The Brink, joka jäi yhteen kauteen, vaikka se teki parhaansa.

Kenraali McMahon on fiktiivinen versio Stanley McChrystalista, joka komensi NATO-joukkoja Afganistanissa. Hänet erotettiin, koska hän ja muut hölösuut eivät osanneet varoa reportteria tylyttäessään poliitikkoja ja sekoillessaan. Ennen kuin Pitt alkaa aidosti vetää leffaa, reportterin fiktiivinen versio posottaa 20 minuuttia kertojana. Vaihe laukaisee jännitteet: haaveet Oscareista ja kulttimaineesta ovat ohi. Ohjaajan visio on onnettoman hutera. Kertoja määrittelee, mitä pitäisi ajatella, vaikkei hän ole päähenkilö, vaan taustalla vilahtava tyhjänpäiväisyys. Jälkikäteen koin omaksuneeni "toisen toimittajan" näkökulman: pyörittelin päätä sotilaille, mutta ymmärsin heitä paremmin kuin kertojana urputtava kollega.

On absurdia, kun leffa, jota kuvaillaan absurdiksi tiivistelmässä ja joka selvästikin yrittää kärjistää tunnelmia, ei ole puoliksikaan yhtä absurdi kuin lukemattomat tositarinat. En panttaa yllätyskäänteitä. McMahon tahtoo voittaa sodan ja auttaa tavallisia afganistanilaisia. Hän puhuu paljon. Hauskaa tässä on: miehen luonnevirheiden listaus ja Pittin örinä? Jos Juha Sipilä uhkailee Yleä oikeasti ja joku Ville Myllyrinne kainalopieruja tehden, ehkä jälkimmäinen suoritus on luokiteltava satiiriksi, mutta on muitakin sanoja, kuten spedeily.

Koetan löytää punaisen langan. Ben Kingsley spedeilee Afganistanin presidenttinä. McMahon ei kauaa hänen kanssaan viihdy, eikä ole syytä olettaa, että McMahon ymmärtää muita afganistanilaisia paremmin. Herra sotakone ei vaikuta elävän samalla planeetalla edes rouvansa kanssa, kun he tapaavat hänen Euroopan reissullaan. Kun McMahon painottaa alaisille, että siviilejä on suojeltava ja tarkkaa harkintaa on käytettävä, se yhä kuulostaa hyvältä, mutta sotiessaan nuoret kuumakallet eivät toimi kuten McMahonin fantasioissa. Tavalliset afganistanilaiset eivät ole sketsihahmoja, joten lopulta Mikki Hiiri -todellisuudessa elävän McMahonin koko olemus vaikuttaa tuskalliselta virheeltä, vaikka hän kuinka yrittäisi parhaansa. Leffa siis on satiiri - satiiri, parodia kulttuurien kohtaamisesta? Ehkä, mutta siksikö leffoja katsotaan, että on kiehtovaa pähkäillä, miksi ne edes tehtiin?

Kärjistetympi satiiri kulttuurien kohtaamisesta on se tositarina, jossa elät rauhallista elämää, kunnes Jenkkilän superkonnamainen ohjussade posauttaa perheesi ilmaan. Toinen esimerkki: se toimittaja, jonka vuoksi leffa on olemassa, kuoli onnettomuudessa, kun hän oli ensin ilmoittanut kavereille, että hän pelkää FBI:tä. Tämä tai vastaavat käänteet eivät kuulu tähän "absurdiin satiiriin".

Pittin suorituksesta uupuu nöyryyttä, joten pelataan kriitikoiden klassinen kortti: leffa on turhamaisuusprojekti. Mutkien oikominen kertojalla ja isojen nimien ripottelu sivurooleihin myöskin luovat kuvaa siitä, ettei taide syntynyt tuskasta. Esimerkiksi Tilda Swinton pysäyttää maailman putkahtaessaan McMahonin pitämään esitelmään. Leffa kenties hakeekin tätä vaikutelmaa, mutta ei siinä järkeä ole kokonaisuuden kannalta. Swinton sanoo suoraan, miksei McMahonin näkökulma toimi. McMahon on hämmentynyt ja hiljainen. Leffa yrittää inhimillistää hänet, mutta mikä hiton merkitys lehdistön paljastuksilla on kaiken inhimillistämisen jälkeen? Pahastuiko presidentti Obama kenraalinsa kukkoilusta, vai siitä, että jo Tildan ylipitkä monologi puristi tosiäijästä mehut? Tahtoiko leffa Tildan ehdottomasti, vai vierailiko hän kuvauspaikalla?

Tuorein Pitt ja uusin Nicolas Cage olisivat kaikkien aikojen superpari.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Pirates of the Carib... Paramore - After Lau... >

Keskustelut (1 viestiä)

allu

28.05.2017 klo 23.29 4 tykkää tästä

Voi luoja mitä kieltä. Ei jaksa lukea.

Kirjoita kommentti

74467

Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

V2.fi:n joulukisa - Voittaja joka päivä!
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova