Tuorein sisältö

Rendel

Ensi-ilta: 22.09.2017
Genre: Toiminta, Trilleri
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

21.09.2017 klo 16.00 | Luettu: 33220 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Rendel on perinteinen kotimainen elokuva, eli 30 vuotta kehitystä jäljessä. Vuonna 2019 Rendelistä inspiroitunut Timo Purtonen ohjaa Lepakkojätkän?

Junttien kiroilussa on viehätyksensä; samoin tunteville takaan, ettei Rendel ole kaikkien aikojen surkein supersankarielokuva. Vaikea moista on nimetä. Talkoo-Rendel tarjoaa selkeämpää toimintaa kuin 100 miljoonan dollarin Catwoman. Kun korkeakontrastinen tyyli kimaltelee, en kiellä mikkeliläisiä palvomasta uutta kulttiklassikkoa, vaikka tunnen, että tällä tasolla taiteen kaikki arvo kumpuaa surkeudesta. Catwoman syövytti työmuistiin Oscar-palkitut S/M-tissit. Rendeliä vastustava basisti huvittaa, mutta jättää nälän: voi jospa muihin rooleihin olisi saatu Ismo Leikola ja "Bull" Mentula... Leffoista kehnoin on mitäänsanomaton. Rendel on saavutusta lähellä.

Rendel on mykkä musta ninja, joka hakkaa konnia hylätyissä varastorakennuksissa. Häpeän mustia ninjoja meidän leluestetiikkaan jämähtäneiden pikkupoikien puolesta. Mortal Kombatin Noob Saibot on vitsi tyyliin Iraj Nenotlep. G.I. Joen Snake Eyes on musta ninja, koska se oli halvin tapa tehdä lelu. Silti ninjat nousevat kroonisesta sieluttomuudesta kärsivien suosikeiksi: tää tyhjä astia hakkaa kaikki - samaistun! Etukäteen pohdin, perustuuko Rendel Spawniin, joka debytoi, kun olin ohjaajan kanssa teini, mutta tirehtööri vaikuttaa vain vilkaisseen Spawnin kantta ja poistaneen värit.

Basistin pahan isän rokotejuonia käsitellään lähinnä alkuteksteissä. Farmaseuttipsykot teurastavat sivullisia huvikseen, eikä poliisia ole keksitty, joten: Rendel. Leffa olisi puolet lyhyempi, jos basisti ja raju roudari ymmärtäisivät olevansa loppuvastuksia kätyreidensä kaaduttua. Naurettavassa eli piristävässä montaasissa esitellään lisää konnia: julmin setä on kahlittu seinään ilmeisesti omasta vaatimuksestaan. Rendel mätkii, mätkii.

Sankarin kliseinen syntytarina on omaperäisen epädramaattinen sekavasta ja pitkitetystä takaumarakenteesta johtuen. Takaumien sekunda-leikolalla ei ole tuntuvaa yhteyttä teinifantasian ja keski-iän kriisin komboon, joka hänestä tulee. Perinteisesti naamio repeää tai sankari riisuu sen haukkoakseen happea, mutta leffan "omat ideat" riistävät Rendeliltä kaiken inhimillisyyden. Sen ymmärtää, jos vaikkapa Shazamin kirjoittaja ei saa satua kohdilleen - Shazam on aikuiseksi sankariksi muuttuva pikkupoika -, mutta ninjafantasian lypsäminen ei voi olla näin vaikeaa. Rendelin pitäisi perustua omaan mainoskampanjaansa, johon kuuluu kondomeja ja traktori. Lähtisitkö katsomaan piraattikopio-pätmäniä, joka vetää pillurallia traktorilla Mikkelissä? Niinpä.

"Suolaista & makeaa" on käsite ja kylpysuola on keksitty, mutta kylmäsuolattu sokerisaippua floppasi. Sadismi, sarkasmi ja savolaisuus on vastaava yhdistelmä: tyylit tulevat toistensa tielle. Rendel haluaa provosoida kuin Van Dammen vanhat filmit, mutta pallit eivät riitä, eikä uhreissa tarvittavaa uskottavuutta olisikaan. Kun tästä siirrytään hupsuun silmienpyörittelyyn ja keskikaljamölinään, joku väittää leffaa itsetietoiseksi, vaikka kyseessä on lähinnä perisuomalaista oman olemassaolon anteeksipyytelyä: ei myö tosissaan. Rendelin melodramaattiset poseeraukset ovat rehtiä fiilistelyä sarjakuvafanilta, mutta naamion takana vaikuttaa kyräilevän vain fiilistelijä itse.

Ohjaaja keksi Rendelin nuorena. Lainaus lehdistömateriaalista: "olisiko vuosi sitten kukaan uskonut, että Cannesiin ajetaan Rendel-traktorilla, ja että Rendel-paristot, -taskulamput sekä -muistitikut koreilevat kauppojen hyllyillä". Jos projektia pitää verrata omaan nuoruuden harhaan, en muistele surkeita tarinoitani, vaan sitä, kun suunnittelin (nimesin) oman pelikonsolin ja piirtelin kymmeniä mainoslehtisiä. Imekää pamppua, Super Nintendon omistajat: JTPlayMachine on tehokkaampi ja sille tulee kaikki pelit ja Legends of Monsters Dragon!


Uutta: videoarvostelu.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< mother!... Kingsman: Kultainen ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (16 viestiä)

savolainen

21.09.2017 klo 17.02 6 tykkää tästä

Huippu arvostelu
lainaa
Jaa-a

21.09.2017 klo 17.49 13 tykkää tästä

Miksi kaikista Suomalaisista elokuvista pitää olla niin suuret odotukset? Miksi tätä pitää verrata johonkin Marvelin superhahmoihin.. Joilla on jo niin pitkä historia ettei kukaan voi möhliä niiden elokvuien teossa (Ainakaan ihan helposti).. Minusta tämä on trailerin mukaan aika hyväkin pätkä näin Suomalaiseksi elokuvaksi! Älkää verratko ulkomaalaisiiin elokuviin joissa budjetti on jotain 50milj.. Ja näyttelijät/Ohjaajat vähän toista tasoa!... Ainakin tämä on parempi kuin Venäjän superhero!... Hitto just sanoin että älkää verratko ulkomaalaisiin ja heti sen itse tein...
lainaa
Huutia_aisurille

21.09.2017 klo 18.14 15 tykkää tästä

Etkö sä ole se sama numale cuck, joka loukkaantui täällä aikanaan arvostellen jotain leffaa naisvihasta ja muusta paskasta? :DDD
lainaa
Janne75

21.09.2017 klo 18.16 21 tykkää tästä

Paska arvostelu. Arvostelijahan vain vetää herneen nenään kun leffassa ei palvottu feminatseja... Kunnon cuckold.
lainaa
Bätmän

21.09.2017 klo 18.21 15 tykkää tästä

KUNNON CUCK :D
lainaa
kolema

21.09.2017 klo 18.32 4 tykkää tästä

Hyvä arvostelu. Arvostan!
lainaa
Topi

21.09.2017 klo 20.31 8 tykkää tästä

Järkyttävä elokuva. Jos joku innostui trailerista, niin kannattaa jättää se siihen. Jää ainakin hyvä maku suuhun. Elokuvan juonessa ei ollut _mitään_järkeä. Annan propsit hienoista taistelukohtauksista ja supersankarimeiningistä, mutta valitettavasti käsikirjoitus veti pohjanoteerauksen. Hahmot olivat vitsi, niistä ei saanut mitään otetta, ja tuntui että tämä Pääpahis oli koko elokuvan päähenkilö, ei tämä mysteeri Rendel, jonka tarina, motiivi ja hahmo kokonaisuudessaan jäi täysin irralliseksi.
lainaa
Feministi

21.09.2017 klo 23.53 11 tykkää tästä

Leffan on pakko olla hyvä jos tuollainen nu male cuck siitä triggeröityy :D
lainaa
arbeitmachfrei

22.09.2017 klo 01.05 7 tykkää tästä

Aivan järjettömän huono arvostelu niin kukn vee kakosesta voikin odottaa
lainaa
RandomSwinger

22.09.2017 klo 03.03 21 tykkää tästä

Janne75 kirjoitti:
Paska arvostelu. Arvostelijahan vain vetää herneen nenään kun leffassa ei palvottu feminatseja... Kunnon cuckold.


Joooohei,,, KUNNON äijjäilyä tää leffa!111 XDD vittuun peräreikämiehet ja muut femakkopaskat,,. sanon MINÄ...

Mutta tosissaan joo "Janne75" elämänkoululuuseri, mene sinä vaan katsomaan tällaista vasemmalla kädellä kasaan huitaistua paskaa. Onhan tuote kuitenkin KOTIMAINEN, niin pakko olla hyvä! Kaltaisesi leijonariipusjuntti pilaa kunnon nationalistien maineen. Parempi kun pysyt poissa internetistä ja ihmisten ilmoilta noin ylipäänsä. Pitäydy vaan siinä keskikaljan kippaamisessa ja omien pierujesi haistelussa ihan kotosalla.
lainaa
fsdafdsa

22.09.2017 klo 13.37 20 tykkää tästä

Jaahas, tää arvostelu taidettiin linkittää Ylilaudalle
lainaa
uliulilauta

24.09.2017 klo 22.13 17 tykkää tästä

Huutia_aisurille kirjoitti:
Etkö sä ole se sama numale cuck, joka loukkaantui täällä aikanaan arvostellen jotain leffaa naisvihasta ja muusta paskasta? :DDD


Parasta että tätä cuckia huutaa intterneteissä 100-prosenttisesti juuri ne, joiden pelkästä kirjoitustyylistä näkee jo kaukaa etteivät ole edes naisen lähelle päässeet kuin ruokalan jonossa.
lainaa
Hehe

26.09.2017 klo 13.49 1 tykkää tästä

uliulilauta kirjoitti:

Parasta että tätä cuckia huutaa intterneteissä 100-prosenttisesti juuri ne, joiden pelkästä kirjoitustyylistä näkee jo kaukaa etteivät ole edes naisen lähelle päässeet kuin ruokalan jonossa.

Parasta että tosta sun kirjotustyylistä näkee ettet ole naisen lähelle päässyt sitten syntymän.
lainaa
uliulilauta

26.09.2017 klo 15.40 7 tykkää tästä

Hehe kirjoitti:

Parasta että tosta sun kirjotustyylistä näkee ettet ole naisen lähelle päässyt sitten syntymän.


Säälittävä comeback, mene lukemaan lisää niitä Trumpin twiittejä.
lainaa
El-ahrairah

26.09.2017 klo 20.54 2 tykkää tästä

Arvostelu on keskitason Peltosta, ei parasta mutta ei tosiaankaan huonointa tekstiä kirjoittajalta. Leffaa tuskin itse käyn katsomassa (tosin sen olin päättänyt jo ennen yhdenkään arvostelun lukemista).
Kommenttiosio sen sijaan on hauskinta mitä olen lukenut koko päivänä. Erinäisten kuvalautojen kommenttointitapoja apinoidaan vailla minkäänlaista itsetietoisuutta ja vastapuolen paras argumentti on pelata trump-kortti täysin perustelematta. Toivon todella, ettette vielä lopettaneet väittelyänne.
lainaa
Cuckenheim

28.09.2017 klo 11.32 4 tykkää tästä

uliulilauta kirjoitti:
Huutia_aisurille kirjoitti:
Etkö sä ole se sama numale cuck, joka loukkaantui täällä aikanaan arvostellen jotain leffaa naisvihasta ja muusta paskasta? :DDD


Parasta että tätä cuckia huutaa intterneteissä 100-prosenttisesti juuri ne, joiden pelkästä kirjoitustyylistä näkee jo kaukaa etteivät ole edes naisen lähelle päässeet kuin ruokalan jonossa.


Älä nyt, kyllä niille äitiltä tai sen siskolta sen verran sympatiaa saattaa heruta, ettei tartte omalla kädellä veivata.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova