Vaikka romanttisten komedioiden kaava on selkeä, Jumalan tai The Matrixin piti kirjoittaa ihmiskohtalo, jotta lajityyppiin saatiin tämä lämmin, hauska, yleisöä ja arvostusta löytänyt lisäys, joka maistuu sekä lajityypiltä että elämältä. Sandra Bullockin leffassa Unta vai rakkautta naista luultiin koomapotilaan morsiameksi. Unelmakönsikkään suvun kanssa hengailtuaan lyyli oivalsi, että potilaan veli Bill Pullman on tarkoitettu hänelle. Tositapahtumiin perustuva The Big Sick on karkeasti sanoen vastaava tarina ilman "Pullmania". Emily V. Gordon sairastui 10 vuotta sitten, mutta nyt hän ja Kumail Nanjiani ovat naimisissa ja Oscar-ehdokkaina käsikirjoituksen johdosta.

Kumail näyttelee nuorempaa itseään: aloittelevaa stand-up-koomikkoa. Äijän velmu naama oli tuttu Silicon Valleysta, kun aloin kuunnella roolipeliä, jossa hän tulkitsi muusikko Chris de Burghia (The Lady in Red) säilyttäen omintakeisen karismansa, vaikka muut raiskasivat hevosen ja leikkasivat häneltä jorman. Jos The Big Sick olisi saanut hillitymmin kiitosta, kyseenalaistaisin omat kehuni, sillä Kumail on valmiiksi velikulta, joka - Patton Oswaltin ohella - olisi selkeä valintani Kimble-iltaan.

Kun hahmoilla on sielua, liikaa ei tarvitse yrittää. Stand-up-kohtaukset eivät pyri traileriin. Kumailin osaamista vähätellään: teos ei kerro julkkiksesta, joka tekee jotakin paremmin kuin muut. Tunteellisimmat kohtaukset tuovat kärkevimmin esiin tuntemani Kumailin, joka yhdistelee hilpeästi vilpittömyyttä ja narisevaa sarkasmia, joten fanina voin houria elokuvan olevan hienovarainen koomikon syntytarina - mutta kärjistyksiä leffa välttelee.

Jyrsijä Zoe Kazan näyttelee Emilyä. Kukaan muu tuskin rinnastaa häntä Cara Delevingneen, mutta kumpikin persoonallinen kulmakarvahirviö on saanut minut uskomaan romanssiin hahmoja nopeammin, mikä johtaa kiusalliseen tilanteeseen, jossa tarina toimii liian hyvin: tahdon hahmon pysyvän tarinassa (Delevingne katosi Paper Townsissa). Ennen sairaskohtausta Emilyn ja Kumailin suhde alkaa lupaavasti, mutta esteeksi muodostuu Kumailin identiteettikriisi. Pakistanissa syntynyt kultamuna teeskentelee vanhemmilleen rukoilevansa ja harkitsevansa järjestettyä avioliittoa, eikä hän pukahda valkoisesta naisesta.

Ydinvaiheessa The Big Sick on romanttinen komedia, jossa mies seurustelee potentiaalisen anopin ja apen kanssa. Holly Hunter on aarre tiuskivana tätinä, kuten Ray Romano on setänä, joka on hauska, koska hän ei ole. He eivät perustu todellisen Emilyn vanhempiin, mutta joustavat reaktiot hehkuvat rehellisempinä kuin Kumailin vanhempien muista leffoista kloonattu jäykkä perinnetietoisuus & potentiaali parempaan. Kokonaisuus vakuuttaa, sillä mutkikkaita ongelmia ei ratkaista pitämällä puheita kyläyhteisölle, vaan tarjoamalla toivoa.

Tietämättä, että Judd Apatow on tuottaja, tuumin The Big Sickin olevan kuin Apatowin elokuva, jossa egokoomikot eivät yritä improvisoida toisiaan hengiltä. Kaksi kertaa näin halvan vitsin tulevan - mutta se ei tullutkaan, koska tekijöiden itsetunto on kohdillaan. Huumori tulee pinnistämättä. Keskivaiheilta on mahdollista löytää Apatow-brändättyä tyhjäkäyntiä, mutta sitäkin katsoisin saman tien tv-sarjan kauden verran.