Tuorein sisältö

Prey

Ensi-ilta: 05.08.2022
Genre: Sci-fi, Seikkailu, Toiminta
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

06.08.2022 klo 23.50 | Luettu: 5134 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Predator teurasti Iso-Arskan Michelin-miehet. Predator 2 oli vähemmän sitkeä kuin Jet Li, jonka päihittämiseen Danny Glover tarvitsi myös Mel Gibsonia. Hirviölauma Predators varmisti kotikenttäedun, ennen kuin ne haastoivat Oscar-palkitun kalkkunan johtamat punkerot ja pahvilevyt. Mikä otus sparraa uransa alussa olevan tytön kanssa, jotta kömpelyksestä kehittyy soturi? Mushu käy mielessä, mutta ehkä myös Prey on osuva otsikko.

Amber Midthunder on nuori comanche Naru, joka tähtää metsästäjäksi 1700-luvulla. Tomahawkin tulee osua, koska tofua ei ole keksitty, mutta ensisijaisesti kyse on metsästäjien arvojärjestyksestä. On puumaa, karhua. Miesten ja naisten politiikka voi mennä metsästykseksi. Jo varhain Naru törmää eurooppalaisten ansoihin. Ihmiskunnan historian spoilaaminen tuntuu arveluttavammalta kuin predatorista puhuminen, vaikka alunperin väitettiin, että predatorista kaavailtiin yllätystä. Alussa se iskee.

Seuraava väite ei pidä täysin paikkaansa, mutta "näin asiat koetaan": leffa on satunnainen kokoelma metsästäjien törmäyksiä. Se voi toimia. Kuvaston ansiot lähtevät tunteesta, että maailma on iso ja uhkaava, kun rämpytät jousipyssyä teltassa. Toimintaa riittää. Midthunder on kannustamisen väärti jumppaaja ja silmien pullistelija. Uskottavuus ja makeilu ovat tasapainossa mm. siinä mielessä, että raakuuksia peitellään vain, jos se on tyylikkäämpää kuin mässäily. Naru oppii asioita ja ilmeiset teemat allekirjoitetaan, joten teoriassa käsikirjoitus laadittiin.

"Prey on paras Predator-elokuva aikoihin", jos vuoden 2014 RoboCop on paras RoboCop-elokuva aikoihin, mutta ovatko nämä aitoja asioita? Saagat sijoittuvat alunperin itsetietoisiin machotodellisuuksiin. Predator on yhden miehen armeija, joka voittaa yhden miehen armeijoiden armeijan. Predator on hallittu hyppy hain yli: jos pullistelu ei voi mennä pöhkömmäksi, mörkö se lähti piiriin. Kaunista ei ole se, että satiiri viiltää RoboCopin hengessä, vaan se, että herkullisen koominen alfa joutuu ottamaan hirviön vakavasti. Kun huomioidaan, ettei superkyttä voi räiskiä minigunilla kaupungissa, Predator 2 pysyy tyylissä. Rambo-saaga oli vähällä mukailla ideaa, mutta suunta vaihtui.

Asian voi esittää myös painitermein. Herra Haudankaivaja ei voi hävitä. Hän on liian suosittu kääntyäkseen roistoksi. Voi ei: hänen naamioitu veljensä ilmestyy tyhjästä häntä pieksemään! Kun jännitystä on pitkitetty, hän voittaa veljen ja toteaa "ugly motherfucker". Myöhemmin veljeä leipovat turpiin myös B- ja C-divisioonan sankarit. Yhden uransa kiitellyimmistä matseista veli ottaa viisikymppisenä naisten divisioonassa... Ehkä jo vitsailen.

Jos hirviö ei olisi vanha tuttu, esittäisin asian siten, että peto on äärimmäisen sitkeä ja raskaasti aseistautunut, mutta hienovaraisten vihjeiden mukaan ylimielinen, mikä avaa taktikoivalle amatsonille tilaisuuden kisata metsästäjien mestaruudesta. "Hienovaraisuus" toisin sanoen: Predatorin sielunmaisemista vihjailu ei ole edistynyt sitten osien 1-2. "Taktiikka" toisin sanoen: keksimällä keksityn hirviön voi kaataa jännittävästi noin kerran.

Comanchenkielinen versio ei ole vain ääniraita, vaan se löytyy Disney+:n extroista. Outoa siis, että koin huulisynkan epämääräiseksi. Suosittelen sitä silti, sillä se tekee leffasta entistä puhtaamman stuntin. Katsoisit leffan comanchen ja predatorin vakavasta tappelusta, jos katsoisit leffan RoboCopin ja Reinikaisen vakavasta huumeratsiasta. Predator-saagalla on viimein keskikasti. Leffan mestariteokseksi nostaneet kollegani ovat samaa mieltä viimeistään kun tantta läpsii predatoria korville (senkin hunsvotti!) syvällisemmässä jatko-osassa, jossa tantta myös perustaa suffragetti-liikkeen. Historia ja vakavuus kehystävät perusteet kiintoisammin kuin roskascifi ja käkien uhrit eli osat 3-6.

V2.fi haastatteli myös elokuvan päätähteä, ohjaajaa ja tuottajaa - lue juttu täältä.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Lightyear... Thirteen Lives... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (12 viestiä)

Petteri

07.08.2022 klo 00.50 43 tykkää tästä

Tämä arvostelu vaikuttaa siltä, että sen on kone kirjoittanut ensin kiinaksi ja sitten teksti on käännetty googlella suomeksi. Aivan järjetön. Ainoa järjellinen lause oli "paras predator pitkään aikaan".
lainaa
Ripulia

07.08.2022 klo 02.45 42 tykkää tästä

Arvostelija tarvitsee todella hoitoa ja nopeasti. Ei ole kaikki nalle karkit tallessa tällä sankarilla. Sellaista ripulointia oli tämä teksti.
lainaa
Kynäniska

07.08.2022 klo 09.20 35 tykkää tästä

Samaa mieltä yllä olevien kommenttien kanssa. Suosittelen todella kirjoittajaa hakemaan apua.
lainaa
Vulgore

07.08.2022 klo 09.35 12 tykkää tästä

Mikäli lukutaito kattaa lähinnä mökillä mädäntyneet texwillerit ja mustanaamiot, voi toki olla vaikea ymmärtää tekstiä jonka tarkoitus on kuvailla teoksen teemoja ja elämyksellisyyttä, siitä kuitenkaan liikaa paljastamatta.
lainaa
ParempiaArvosteluja

07.08.2022 klo 11.50 11 tykkää tästä

Vulgore kirjoitti:
Mikäli lukutaito kattaa lähinnä mökillä mädäntyneet texwillerit ja mustanaamiot, voi toki olla vaikea ymmärtää tekstiä jonka tarkoitus on kuvailla teoksen teemoja ja elämyksellisyyttä, siitä kuitenkaan liikaa paljastamatta.


Ok. Yrität olla arvostelijan fani ja samalla jotenkin erilainen. Good for you. Fakta on kuitenkin, ettei tätä arvostelua voi kukaan järkevä ihminen pitää hyvänä. 90% ei varmasti ymmärrä mitään hänen "mukamas nokkelasta" kirjoituksestaan. Ja ei, tällä ei ole mitään tekemistä älyn kanssa.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.08.2022 klo 12.46 10 tykkää tästä

Jos et tiedä mitään pokémoneista, charizard-jahti kirkkopuistossa kuulostaa hulluudelta ja/tai satanismilta.

"Miksi sinä puhut heille vertauksin?"

Minä puhun heille vertauksin, koska he näkevät eivätkä kuitenkaan näe ja kuulevat eivätkä kuitenkaan kuule eivätkä ymmärrä.
lainaa
HEssuh

07.08.2022 klo 12.48 6 tykkää tästä

Ikävää että V2:n kommenttipalsta tuntuisi olevan täynnä lapsia tai henkisesti keskenkasvuisia troglodyytteja. Jos intertekstuaaliset viittaukset menevät yli hilseen eikä lähilukutaitoa löydy edes oman hengen pitimiksi niin suosittelen lukemaan vaikka sen ABC-kirjan uudelleen ja siitä siirtyä Puppe-teosten pariin.
lainaa
gusofiwjntjdjwj

07.08.2022 klo 14.28 3 tykkää tästä

nama arvostelut on muutenkin niin tyhjanpaivaidia kun kukaan ei ostopaatosta tms tee naiden perusteella et ihan fiksua kirjottaa arvostelut ns taiteellisesti niin on ees joku anti maailma muutenkin taynna niita alku oli hyva keskikohta lassahti loppu oli ok paanayttelija onnistui roolissaan mut erikoistehosteet oli epauskottavia arvosteluja jos sellasia haluaa lukea
lainaa
REPE

07.08.2022 klo 16.23 10 tykkää tästä

Viiltävää analyysiä ja mukaansatempaavaa ajatuksenjuoksua jota tarjoaa vain Peltonen. Performanssin viimeistelee kommenttiosio jälleen kerran. 5/5 tähteä.
lainaa
Jpee

07.08.2022 klo 23.05 9 tykkää tästä

comanchen kielestäkin saa paremmin selkoa kuin tästä jutusta
lainaa
mz-412

Rekisteröitynyt 22.11.2008

07.08.2022 klo 23.41 9 tykkää tästä

Itsekin muutaman vuoden näitä herran arvosteluja selannut, eikä näitä oikein tahdo tajuta (liekö oma yksinkertaisuus vaivana). Onneksi voi kuitenkin itse katsoa ja luoda omat arvioit näistä.
lainaa
Tunna

08.08.2022 klo 21.45 8 tykkää tästä

Oli kyllä taas todella käsittämätöntä ripulia tämäkin "arvio". Ei jatkoon.
lainaa

Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova