Tuorein sisältö

Life During Wartime

Ensi-ilta: 01.12.2010
Genre: Draama, Komedia
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

08.12.2010 klo 19.00 | Luettu: 4840 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Yhä useammin jatko-osia tehtaillaan DVD-hyllyyn ilman alkuperäisiä tähtiä ja resursseja. Kunniattomasti kuolevien sarjojen kantaisä tapaa olla teinikomedia tai fantasiahuttua. Ohjaaja-kirjoittaja Todd Solondzin mestarillinen musta komedia Happiness - Onni ansaitsisi jatko-osan, joka seisoo suorassa jopa Kummisedän jälkeläisen rinnalla. Mitä saamme, on Life During Wartime. Kyseessä on laatuleffa aikuiseen makuun verrattuna sellaisiin "henkisiin jatko-osiin" kuin American Pie Presents: The Book of Love, mutta kun isot kengät jäävät täyttämättä, vertaus faneille suunnattuihin rahastuksiin oli väistämätön.

Onni ja Wartime ovat episodielokuvia. Tapahtumien keskiössä on kolme siskosta. Viimeksi ihmisenraakileet etsivät onnea epäonnisesti. Nyt teemana on anteeksianto. Näyttelijät ovat vähemmän tuttuja kuin hahmot. Heti kättelyssä Philip Seymour Hoffmanin runkkarihahmoa näyttelee kalju, laiha, arpinaamainen ja pikimusta Michael Kenneth Williams, joten Onnen näkeminen ei välttämättä tee leffasta selkeämpää. Dylan Bakerin näköinen pedoliifi-iskä suljettiin linnaan, mutta hän vapautuu sieltä Ciarán Hindsin näköisenä. Onnen ystävät kenties hoksaavat, kuka hahmo on, joten he antavat monta hidasta hetkeä anteeksi. Uudet katsojat ehtivät ihmetellä, kuka möllöttävä linnakundi on olevinaan. Kenties Wartime on niinkin sisäänpäinlämpiävä, että se on tarkoitus katsoa heti ja vain Onnen jälkeen. Kun asiat ovat muistissa, tällainen jatko-osa saa oman taiteellisen, surrealistisen lisäulottuvuutensa. Yhden surrealismi on toiselle häiritsevää kikkailua.

Keskustelut ovat teoksen suola. Ensimmäinen on hauska ja surullinen. Williams ja yliherkän siskon roolin perinyt Shirley Henderson tekevät aistikasta työtä. Tragikoomisuus tasoittaa hyökkäävää melodramaattisuutta. Olisin pillittänyt ja nauranut yhtä aikaa, jos kohtaus olisi venynyt hetkenkin pidempään. Tätä Onnen jatko-osalta pyydettiin. Myös seuraava keskustelu on varsin onnistunut, mutta myöhempi materiaali on epätasaista. Vaikka useimmat keskustelut ovat mielenkiintoisia, ne eivät rakenna selkeää kokonaisuutta ja ne jäävät lyhyiksi potentiaaliinsa nähden. Se on erikoista, kun 12-vuotias poika kysyy äidiltään, Allison Janneylta, miten faija teknisessä mielessä niitä poikia raiskasi. Keskustelu on ohi, ennen kuin edellisen elokuvan häiriintyneimpiä tunnelmia kutitellaankaan.

Tunne siitä on tyystin kadonnut, että säälittävät reppanat ovat vajoamassa entistä synkempiin soihin. Status quo vallitsee. Pedofiili vapautui? Jos katsoja tahtoo pelätä, että mies palaa puuhiinsa, niin mitäs sitten? Mitä uutta siinä olisi? Ystävämme herkkä menninkäisnainen on henkisesti pahassa jamassa. Hän tuntee yhä syyllisyyttä ex-poikaystävänsä itsemurhan vuoksi, eikä nykyinen aviomies täydellisyyttä hivo. Heikoimmat keskustelut käydään naisen ja exän "haamun" välillä: Jon Lovitzin roolin on perinyt Paul Reubens. Asiallisesta näyttelystä huolimatta epätoivo ei välity entiseen malliin. Haamukohtaukset eivät ole uskottavia, tai vertauskuvina puhuttelevia. Nainen on mikä on. Hän ei tunnu vähitellen sekoavan, ei kehittyvän.

Anna anteeksi ja unohda? Onko unohtaminen tärkeää? Entä jos yrität unohtaa, vaikket osaa antaa anteeksi? Jos anteeksianto teema onkin, imeliä kliseitä on turha odottaa. Hahmot pitävät selvänä sitä, että muun muassa pedofiilien ja terroristien teot ovat anteeksiantamattomia. Eräs hahmo ei erittele mitä hän on tehnyt, mutta anteeksi hän ei odota saavansa. Se on siis ihan normaalia, etteivät uskovaisetkaan anna kaikkea anteeksi? Hahmot ovat juutalaisia, nuori poika valmistautuu bar mitsvaansa. Hän ja isoveli kehtaavat kaivata pedofiilifaijaa, vaikka he vanhempien mietteitä myötäilevätkin. Sen ajatuksen kanssa flirttaillaan hienovaraisesti, että jotkut laskevat jo homoseksuaalit ihmishirviöiden kastiin.

Todd Solondz näkee, minkälaisia itsekeskeisiä paskiaisia ihmiset todella, oikeassa elämässä ovat, mutta hän ei ole ihmisvihaaja, vaan päinvastoin hyvin empaattinen hahmoa kuin hahmoa kuvatessaan. Solondz jää vain oman käsikirjoituksensa pettämäksi. Liian moni teema ja kohtaus jää luonnostelmaksi, jotta Life During Wartime olisi muuta kuin antikliimaksi mestarillisen edeltäjänsä rinnalla.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Sammyn suuri seikkai... Serj Tankian - Imper... >

Keskustelut (1 viestiä)

jkk

10.12.2010 klo 20.54

Itse pidin leffasta, ja oli mielenkiintoinen ja yllättävän toimivakin ratkaisu Solondzilta korvata Happinessin kaikki näyttelijät eri näyttelijöillä. Ei toki Happinessin veroinen, mutta erinomainen musta komedia silti. 4/5

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova