Tuorein sisältö

Super 8

Ensi-ilta: 29.07.2011
Genre: Draama, Kauhu, Sci-fi
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

27.07.2011 klo 21.00 | Luettu: 28443 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Tappajahai. Kolmannen asteen yhteys. E.T. The Extra-Terrestial. Arkajalat. Steven Spielbergin kultakausi on klassikkoja täynnä. Elokuvat yrittivät olla jotain itsenäistä ja uutta. Spielberg tuottaa ja J.J. Abrams ohjaa, kun vanhan ajan elokuvamainen elokuva Super 8 tuodaan keskelle kesää, jota hallitsevat sadistinen lelumainos ja fantasiaseikkailu, jonka juoni selitetään romaanissa. Jälleen lapset ratkovat mysteereitä ollen neuvokkaita ja sympaattisia. Jälleen salamyhkäisten viranomaisten rekka-autot jyrisevät pienen kaupungin kaduilla. Jälleen elokuva toimii draaman ehdoilla, vaikka taustalla hiipii yliluonnollinen uhka. Toisin sanoen Abrams ei kopioi viime kesän hittejä, vaan vanhoja hittejä.

"Olisinpa tehnyt tuon, minäkin voisin tehdä tuon", on hölmö asenne ohjaajalta, jolla on taitoa ja silmää. Super 8 on tunteellinen tarina pojasta, joka on menettänyt äidin, eikä tule isän kanssa toimeen. Joku kehittyy ihmisenä, kun armeijalta karkuun päässyt jättiläisheinäsirkka on aikansa riehunut. Super 8 on pääpiirtein tyylikästä ammattityötä, kuten on Spielbergin Maailmojen sota vuodelta 2005. Senkin katsoi kertaalleen, mutta toisella yrittämällä olin kuolla tylsyyteen, kun rutinoinut ja manipuloiva Spielberg yritti tehdä spielbergit puhki kuluneen materiaalin pohjalta. Perusdraama mielikuvituksella tarvitsisi mielikuvitusta.

"Super 8" viittaa kaitafilmikameraan, jolla ryhmä poikia ja tyttö kuvaavat zombie-elokuvaa. Kamera sattumalta taltioi junaonnettomuuden, jonka aikana se heinäsirkka vapautuu. Otsikko on silmänisku. Abrams tahtoo kunnioittaa elokuvia, jotka inspiroivat häntä nuorena, joten hän kertoo nuorista elokuvaajista, joiden elämästä tulee elokuvaa. Jos emme välitä tästä, Super 8 on yhtä kuin kaksi tarinaa, jotka kuuluvat eri lajityyppeihin, eivätkä liity toisiinsa juuri mitenkään. Kokonaisuus ei mutkikas ole, mutta hahmojen motiivit jäävät usein hämäriksi töksähtävien siirtymien vuoksi. Ainoalla hetkellä, kun draama ja hirviöleffa todella kohtaavat toisensa, sieluni parkaisi: 80-luvun Spielberg olisi rakentanut leffasta loogisen, tunteellisen ja jännittävän vuoristoradan, joka saa ihmiset pillittämään ja Oscar-akatemian heltymään juuri nyt.

Sirkka pysyy piilossa enimmän aikaa. Se on hyvä. Persoonalliset nuorukaiset ovat kiintoisampaa seurattavaa, kuin Abramsin mysteerit. Abramsin mysteerit ovat lähinnä markkinointitemppuja: "mysteereillä" Lost pidettiin telkkarissa, vaikka ideat loppuivat vuosia sitten. Myös draama on kliseistä, joten mitenkäs se oli? Katsommeko leffoja vahvojen suoritusten ja luontevan tyylikkäästi sommiteltujen kuvien vuoksi, vai kaipasimmeko sisältöä? Super 8 on elokuva. Sen katsoo kyllä mielellään. Kauhua ja/tai toimintaa edustavissa kohtauksissa hyvää on pinta ja vähemmän hyvää edelleenkin se sisältö. Onko se jännää, että uskottavuutta tavoittelevassa draamassa selvitään vaaroista vahingossa; vastaavasti kuin King Kongin surullisentyperässä brontosauruskohtauksessa? Abrams hakee suuria tunteita, joten musiikki on imelän alleviivaavaa, tunsimmepa tai emme.

Abramsin ohjaama Star Trek on ihan kiva, joskin Star Warsin esiosia tylsempi Star Wars -klooni. Super 8 on asiallinen E.T. -klooni, jossa söpön nuken tilalla on pienempi versio Cloverfieldin hirviöstä. Super 8 tahtoo olla vähän sitäkin, mitä Stand by Me oli vuonna 1986, eli herkkä tarina nuoresta ystävyydestä. Silta salaiseen maahan tahtoi samaa, onnistui ja kehitti siinä sivussa ihan oman identiteetin. Super 8 on kannibaali, joka tuo nyyttikesteihin nälän ja pyrotekniikkaa. Aiemmasta inspiroituminen on sallittua, mutta kopio on kopio. Taidokkainkin kopio kadottaa jotakin alkuperäisestä. Abrams on puhutuimpia ohjaajia tällä hetkellä, mutta en tiedä, kuka hän on.

Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Roskisprinssi... Herra Popper ja ping... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (12 viestiä)

Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.07.2011 klo 21.20

Sensuroin arvostelun lopusta tämän videon:

http://www.youtube.com/watch?v=HAd0jOuQg8o

Ja pienen pätkän tekstiä, jossa selitin, miksi arvostelun lopussa on tuo video.

Se on huono merkki, jos en itsekään enää ymmärrä, mitä ajan takaa. Jokin semmoinen idea siinä oli, että elokuva ei saisi tuntua vanhentuneelta syntyessään, kun 80-luvun klassikoita vanhemmatkin tekeleet voivat yhä... olla katsomiskelpoisia?
lainaa
GanymeDes

Rekisteröitynyt 23.04.2007

28.07.2011 klo 13.04

Eikös tässä ollut vähän ideana että tuota hirviötä ei paljastettu vielä etukäteen (trailereissa) ja porukka sitten menisi uteliaana katsastamaan leffan. Ja spoilasit sen tässä silti. Noh, eipä tuo itseäni haittaa, mutta tulipa vaan mieleen.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

28.07.2011 klo 17.30 1 tykkää tästä

Jari-Pee kirjoitti:
Se on huono merkki, jos en itsekään enää ymmärrä, mitä ajan takaa. Jokin semmoinen idea siinä oli, että elokuva ei saisi tuntua vanhentuneelta syntyessään, kun 80-luvun klassikoita vanhemmatkin tekeleet voivat yhä... olla katsomiskelpoisia?

Mielestäni hyvä elokuva, tai sanotaanko katsomisen arvoinen elokuva on sellainen joka loistavasti varastaa ideansa menneiden elokuvien loistavimmista kohtauksista, ja tämän jälkeen jalostaa niistä omiaan tai rakentaa jotain tunnistettavaa niiden varaan. Ei ole juuri merkitystä sillä tuntuuko elokuva vanhentuneelta vai ei, koska se voi toimia esim. myyntikikkana (The Expendables, Super 8, jne.). Muutama hyvä uusi idea mukaan ja ollaan jo erinomaisessa elokuvassa (koska rima noin keskimäärin ei ole mikään hirveän korkea).

10-luvun nuoriso tuskin on nähnyt mitään 80-luvun parhaista elokuvista muita kuin ne mitä on televisiossa esitetty, ja ei ole mielestäni väärin, että Super 8 yrittää olla E.T. 10-luvun nuorisolle. Tosin itse E.T:n nähneenä olen vähän sitä mieltä, että Super 8 tuntuu vanhentuneelta. Ja siitä päästään tähän ideaan, että olisi hyvä jos elokuva ottaisi niitä vaikutteita laajemmalta aikalinjalta kuin vaikka juuri tämä 80-luku tässä tapauksessa.
lainaa
Dingo

Rekisteröitynyt 09.01.2008

29.07.2011 klo 12.33

Taas jotain pentuja pääosassa, ei kiinnosta.
lainaa
OldHorny

Moderaattori

Rekisteröitynyt 11.10.2007

29.07.2011 klo 14.20

GanymeDes kirjoitti:
Eikös tässä ollut vähän ideana että tuota hirviötä ei paljastettu vielä etukäteen (trailereissa) ja porukka sitten menisi uteliaana katsastamaan leffan. Ja spoilasit sen tässä silti. Noh, eipä tuo itseäni haittaa, mutta tulipa vaan mieleen.

"Sirkka pysyy piilossa enimmän aikaa. Se on hyvä." Tuohan juuri se idea oli. Ja nyt vituttaa. Voisi varoituksia laittaa. Miksi, oi miksi, piti se paljastaa? Noh, en taida tätä ainakaan leffoihin mennä tsiigaamaan.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.07.2011 klo 18.08

OldHorny kirjoitti:

OldHorny toivottavasti harrasti sarkasmia. Paljastin sen, ettei juuri mitään paljastettavaa ole, enkä mitään muuta. Lisää epäpaljastuksia: ei se ötökkä oikeasti heinäsirkka ole, vaan tämä on lempinimi, jonka sille annoin. Ja lisää: se ei käyttäydy juuri samalla tavalla kuin E.T., vaikka E.T. the movie tästä leffasta tuleekin mieleen. Vältän juonipaljastuksia, mutta en nyt viitsinyt alkaa siihen tyyliin loruilemaan, että häh hää, enpäs kerrokaan, onko tässä leffassa juoni vai ei. Jos tässä olisi juoni, jos trailerit olisivat johtaneet meitä hitusenkin harhaan, pyrkisin salamyhkäisyyteen. Miksi lukea arvostelu, jos et tahdo tietää edes sitä, onko leffa mielenkiintoinen vai mitäänsanomaton?
lainaa
OldHorny

Moderaattori

Rekisteröitynyt 11.10.2007

29.07.2011 klo 18.36

Älä hätäile. Pilailin vain. Anteeksi. Jatka samaan malliin. :D
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.07.2011 klo 19.03

OldHorny kirjoitti:
Älä hätäile. Pilailin vain.

Pilailulta se ensin kuulostikin... mutta aloin kyllä epäilemään, että joku arvostaa vähän kiihkeämmin sitä, ettei hirviö poseeraa julisteessa.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.08.2011 klo 01.48

Tuli kyllä kivoja 80-luvun seikkailuelokuvafiiliksiä tästä. Vähän olisi voinut kyllä olla enemmän lihaa vielä luiden ympärillä, muutama juttu liikaa selvisi tosiaan liian itsestään. Taidan kyllä katsoa toistamiseenkin sitten kun tulee kotiin ostettavassa muodossa.
lainaa
jaxoni

08.08.2011 klo 16.44 1 tykkää tästä

Kyllä se oli vaihteeksi hyvä leffa. mörköä pihdattiin juuri oikeassa mittakaavassa. rohkenisin antamaan jopa 4 tähteä.
Stand by me tuli itselle mieleen tuosta poikaparukasta. Samanlainen 4henkinen setti taisi olla siinäkin.
lainaa
Deshawn

12.04.2012 klo 12.35

There are two options: first to very simplified lines for the design, to display the sophisticated technology; second is for the ladies, the art of jewelry charm.Although such a graph can be projected outwardly silhouette, but only Tambour Myst e rieuse master truly master watch personality.
To ensure that each Tambour in the world is Chopard Watches http://www.sale-swiss.com/Chopard-replica-watches-73-1.ht the one and only, Louis Vuitton (Louis Vuitton) for each client to Jacob & Co Watches http://www.sale-swiss.com/Jacob-Co-replica-watches-84-1.h provide free options to configure special service.
Gold, white gold, rose gold or platinum, diamond, ruby, sapphire, or even a diamond cut form, brilliant cut or rectangular cutting... Everyone can according to their own preferences to select, which of course is Dior Watches http://www.sale-swiss.com/Dior-replica-watches-76-1.html a leather strap for choice, a Tambour Myst e rieuse watch the variability of so many.
Specifically, for the appearance of the customer's unique, watch sapphire inlaid with guest name abbreviation, it has been far beyond a simple accessories, Tambour Myst e rieuse is an ultimate way of life.
lainaa
dvdhouse

03.06.2013 klo 10.55

dvdhouse-http://www.dvdhouse.com.au/
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova