Tuorein sisältö

Pelistudio blokkasi peliä haukkuneen Youtube-arvion

21.10.2013 klo 13.00 | Luettu: 8230 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Day One: Garry's Incident -peli ei juuri aaltoja nostanut esittelytrailereidensa myötä, mutta nyt se on ainakin saanut roppakaupalla julkisuutta. Ei kovin positiivista, mutta ehkä kaikki julkisuus on hyvästä?

Jossain määrin tunnettu Youtube-persoonallisuus Total Biscuit oli saanut pelin arvioitavakseen, eivätkä miekkosen sanat olleet ylistäviä. Päinvastoin, käytettyjä adjektiiveja olivat muun muassa "hirveä" ja "kamala". Sitten video katosikin Youtubesta.

Syynä katoamiseen oli, että pelin tehnyt pelistudio oli tehnyt videosta tekijänoikeusvalituksen. Sellainen on Youtubessa kohtuullisen helppo tehdä - ja kohtuullisen helppo tapa saada epämieluisat videot pois näkyvistä. Virallisena selityksenä oli, ettei pelistudio "halunnut Total Biscuitin tienaavan heidän tuotteellaan".

Indiestatik -sivusto, monet muut mukaan lukien, tuumii videon katoamisen johtuvan kuitenkin siitä, ettei pelistudiota miellyttänyt arvostelun sisältö.

Kotakun mukaan pelistudio on perunut tekijänoikeusvalituksensa 'negatiivisen palautteen johdosta', mutta tätä kirjoitettaessa kyseinen video on ja pysyy piilossa. Alla Total Biscuitin näkemys tilanteesta.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Arkham Originsin kak... Koreassa Counter-Str... >

Keskustelut (7 viestiä)

Fdsa

21.10.2013 klo 13.26 14 tykkää tästä

Total Space Biscuit strikes again!

Mies on herkkä nimen oikeinkirjoituksesta, usuttaa kohta fanilauman veekakkosen kimppuun https://twitter.com/Totalbiscuit/statuses/3268284599030292

Vähemmän off-topiccina, hyvä että nostaa vähän haloota DMCA claim systeemin ympärille. Naurettavaa että channeleita voidaan sulkea pysyvästi ilman hyvää syytä tai perusteita.

Eipä kaikkea Youtuben sisältöä mitenkään saataisi käsiteltyä manuaalisesti, mutta etenkin suurempien kanavien pitäisi pystyä kyseenalaistamaan claimit ennen videon poistoa, jolloin asia siirtyisi moderaattorin tarkistettavaksi.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

21.10.2013 klo 15.01 6 tykkää tästä

Tuo video kyl nostaa erittäin tärkeitä pointteja. Ja voipi tietenki olla, että mediat alkaa vaihtaa muihin sivustoihin jos alkaa vaikuttaa siltä et tuommonen toiminta jatkuu. Tämä kun ei videon mukaa ollut ihan ensimmäinen kerta. Mm. tuo Sega Japanin toiminta vaikutti todella härskiltä. Rahalla saa ja mopolla pääsee.
lainaa
Jonezi

Rekisteröitynyt 23.04.2007

21.10.2013 klo 18.52

Tässä videolinkki poistettuun WTF is...-videoon:
http://www.dailymotion.com/video/x15fmac_wtf-is-day-one-g

Edit: poistin sen yllä olleen viestin ja sit viittauksen siihen tästä =P
Muokannut: perato 21.10.2013 klo 19.29 lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

21.10.2013 klo 19.37

http://www.metacritic.com/game/pc/day-one-garrys-incident

Ihmiset reagoi. Aika hauskoja nuo hyvät user ratingit =D. Ei sinällään et metacriticin user scorel olis hirveänä väliä, CoH2 1,7 ja Rome 2 Total War 3,8.
lainaa
Teukku

Rekisteröitynyt 04.04.2008

21.10.2013 klo 20.23 1 tykkää tästä

Meinasin ittekin tulla kommentoimaan, että TB:n nimi on väärin kirjoitettu :P

TotalSpaceBiscuit XD Sitä naureskelivat viimeisimmä podcastissaankin.
lainaa
anon

22.10.2013 klo 11.06

Hmmm... 2 miljoonaa katsojaa videolla + kaikki jotka lukevat uutisen, mutta eivät jaksa katsoa videota.

Kiinnostaisi tosiaan tietää, että nouseeko myynnit tästä julkisuudesta. Oma arvaukseni on, että jonkin verran kuitenkin.

Jatko-osan ja uusien kickstarter projektien suhteen firma saa kyllä heittää toiveensa menemään.
lainaa
Daealis

Rekisteröitynyt 27.05.2008

22.10.2013 klo 12.52

Video on muuten jo takaisin nähtävillä. https://www.youtube.com/watch?v=KjTa_x3rbJE

Eli ilmeisesti "TotalBiscuit used lawyers, it's super effective!"
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova