Tuorein sisältö

Diablo 2:n peruttu toinen lisälevy olisi tuonut peliin uusia hahmoluokkia ja pelialueita

15.02.2021 klo 20.00 | Luettu: 1601 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Päivitys 17.2: Uutisessa luki alun perin virheellisesti, että Diablo 2:n peruttu lisälevy olisi sisältänyt MMO-elementtejä kun Brevik kommentoikin Blizzard Northin peruttua Diablo 3 -versiota.

Diablo-pelisarjan luojiin ja kahden ensimmäisen osan tekijöihin kuulunut pelinkehittäjä David Brevik on Twitterissä vastaillut kysymyksiin liittyen Diablo 2 -pelin suunniteltuun mutta tekemättä jääneeseen toiseen lisäosaan.

Brevikin mukaan Blizzard North oli ehtinyt luomaan lisäosalle suunnitteludokumentin, joka sisälsi uusia hahmoluokkia, pelialueita, pelimekaniikka ja tarinaideoita. Lisäksi Brevik kommentoi lyhyesti pelinkehittäjän peruttua Diablo 3 -peliä, joka olisi ollut hyvin erilainen aikaisempiin Diabloihin verrattuna ja se olisi sisältänyt jopa MMO-elementtejä, siten että useammat pelaajat olisivat pelanneet sitä samanaikaisesti.



Brevik ehti lähteä Blizzard Northilta ennen lisäosan tuotantoon siirtymistä perustamaan flopanneesta Hellgate: Londonista vastuussa ollutta Flagship Studiosia. Lopullisen naulan suunnitellun lisäosan arkkuun pisti kuitenkin Blizzard itse, joka sulki Blizzard North pelistudion oltuaan tyytymättömiä näiden työstämään versioon Diablo 3 -pelistä.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Silent Hillien luoja... Viikinkiselviytymisp... >

Keskustelut (2 viestiä)

Korjaus

17.02.2021 klo 13.49

Eikö Brevik puhu tuossa alkuperäisestä Diablo 3:sta eikä mistään kakkosen lisäosasta
lainaa
grandpa_c

Moderaattori

Rekisteröitynyt 04.05.2019

17.02.2021 klo 16.14

Korjaus kirjoitti:
Eikö Brevik puhu tuossa alkuperäisestä Diablo 3:sta eikä mistään kakkosen lisäosasta


Hyvä huomio. Jostain syystä tämä oli täysin mennyt ohi vaikka alkuperäinen twiitti on itse jutussa. Uutinen on nyt päivitetty oikeaksi.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova