Tuorein sisältö

Osa varhaisista Steam Deck -käyttäjistä kertoo jo nyt törmänneensä drift-ongelmiin ohjainsauvojen kanssa

01.03.2022 klo 22.00 | Luettu: 2967 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Valven odotetut Steam Deck -laitteet ovat vasta äskettäin alkaneet saapumaan ensimmäisille tilaajille mutta jo nyt muutamat käyttäjät ovat kertoneet törmänneensä myös muiden laitevalmistajien ohjaimia vaivanneeseen niin sanottuun drift-ongelmaan.

Ongelmassa kyse on siitä, että ohjaimen analogisauva rekisteröi liikettä myös silloin, kun siihen ei kosketa ja esimerkiksi Nintendon Switch-ohjaimissa ongelma on ollut niin yleistä, että Nintendon puheenjohtaja Shuntaro Furukawa päätyi pyytämään anteeksi asiakkaille aiheutunutta vaivaa.

Steam Deckin kohdalla ongelman laajuutta on vielä vaikea arvioida mutta laitteelle omistetulta Reddit-foorumilta löytyi jo useampi video missä laitteen oikea ohjaussauva näyttäisi kärsivän vaeltamisesta.





Ongelmatilanteissa Steam Deck -käyttäjillä on kuitenkin mahdollisuus pieneen ensiapuun, sillä laitteella on mahdollista säätää ohjainten deadzone-aluetta, jolloin ohjainsauva ei enää ota vastaan haamuliikkeitä. Tämä tosin myös pienentää ohjainsauvan tarkkuutta, eli pysyvästä ratkaisusta ei suinkaan ole kyse.

Tosin Valve on myös aloittanut poikkeuksellisen yhteistyön ifixit-sivuston kanssa varaosien myymiseksi, joten Steam Deck -omistajilla lienee mahdollisuus pystyä korjaamaan laitteensa myös takuuajan ulkopuolella drift-ongelmien ilmaantuessa. Valve ei kuitenkaan ole vielä kommentoinut uutisia drift-ongelman esiintymisestä, vaikka firman laiteinsinööri Yazan Aldehayyat ennen julkaisua vakuuttelikin yrityksen tekevän kaiken mahdollisen ongelmien välttämiseksi.

Nähtäväksi kuitenkin vielä jää tuleeko Valve esimerkiksi avoimesti takuukorjaamaan mahdollisista drift-ongelmista kärsivät laitteet ja ylipäätään se kuinka laajasta ongelmasta mahdollisesti onkaan kyse.

Lähde: VGC

V2.fi | Mikko Seppänen
< Guardians of the Gal... Netflix haluaa ostaa... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

maker

02.03.2022 klo 10.41 5 tykkää tästä

valve tekee sutta ja sekundaa mutta eihän tää yllätä.
lainaa
dftyfgy57r

02.03.2022 klo 19.16 5 tykkää tästä

oi jes valve uutisia makeri pääsee rinkirunkkaamaan
lainaa
r75ygfytfd

02.03.2022 klo 23.07 3 tykkää tästä

Makerin päivä pelastettu, kun valve jälleen uutisissa.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova