Tuorein sisältö

Bond on legendaarisin, koskemattomin ja tappavin suomalaisten mukaan

03.12.2012 klo 20.45 | Luettu: 4718 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Skyfall oli jälleen katsotuin elokuva Suomessa viikonloppuna. Leffa on ylittänyt puolen miljoonan katsojan rajan, mitä ei ole tapahtunut Suomessa sitten Daniel Craigin ensimmäisen Bond-seikkailun Casino Royalen.

Katsotuin uutuus oli DreamWorks-animaatio Viisi legendaa. Joulupukki, Pääsiäispupu ja kumppanit yrittävät antaa varjo-olennolle selkään. Maailmalla useimmat kriitikot ovat mieltyneet elokuvan vauhtiin ja värikkyyteen, kun taas Suomessa useat kriitikot ovat liittyneet toiseen leiriin, jossa tarina tuomitaan tympeäksi ja tekemällä tehdyksi.

Muualla huikean suosittu draamakomedia Koskemattomat ei valloittanut suomalaisten sydämiä ainakaan vielä avausviikonloppunaan. Viitisen tuhatta suomalaista tutustui kertomukseen halvaantuneen miljonäärin ja suupaltin kadunmiehen ystävyydestä. Useimmat kriitikot ovat kehuneet Koskemattomia yksinkertaiseksi hyvänmielen elokuvaksi, ja loput ovat haukkuneet sitä juuri sellaiseksi.

Brad Pittin tähdittämä Killing Them Softly kertoo palkkamurhaajasta, jonka on napsittava päiviltä pari tyyppiä. Tyylitelty jännäri rinnastaa esittelemänsä maailman yksityiskohdat Yhdysvaltain ja maailmantalouden ongelmiin, ja sekös kriitikoita riemastuttaa. Elokuvasta on löydetty myös visuaalista tyyliä ja hersyvää huumoria.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:

Sija / Elokuva / (Katsojia viikonloppuna) / [Katsojia yhteensä]

1. Skyfall (19 004) [554 881] - arvostelu
2. Viisi legendaa (Rise of the Guardians) (12 032) [12 032] - arvostelu
3. Twilight - Aamunkoi, osa 2 (The Twilight Saga: Breaking Dawn - Part 2) (11 873)
[179 703] - arvostelu
4. Koskemattomat (The Intouchables) (5 350) [5 350] - arvostelu
5. Hotel Transylvania (4 165) [21 699] - arvostelu
6. Killing Them Softly (3 007) [3 007] - arvostelu
7. Niko 2 - lentäjäveljekset (2 107) [143 749]
8. Looper (1 854) [33 999] - arvostelu
9. Helinä-keiju ja siipien salaisuus (Tinker Bell and the Secret of the Wings) (1 400)
[51 241] - arvostelu
10. Nightmare - Painajainen merellä (ennakkonäytökset) (1 383) [1 383]

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Tuttuja naamoja Mort... Pari julistetta Pixa... >

Keskustelut (8 viestiä)

Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

03.12.2012 klo 20.52

Mikä on kaikkien aikojen katsotuin Suomessa?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.12.2012 klo 21.01 3 tykkää tästä

Machinus kirjoitti:
Mikä on kaikkien aikojen katsotuin Suomessa?


Tuntematon sotilas vuodelta 1955.

Se myi arvion mukaan 2 800 000 lippua.
lainaa
epeep

03.12.2012 klo 22.16

Missä luvuissa liikutaan katsotuimmissa elokuvissa, jos Tuntematon sotilas jätetään laskuista pois? Voisin väittää Skyfallin sijoittuvan aika korkealle listalla. Sen verran jäätävät nuo luvut ovat.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.12.2012 klo 22.22

epeep kirjoitti:
Missä luvuissa liikutaan katsotuimmissa elokuvissa, jos Tuntematon sotilas jätetään laskuista pois? Voisin väittää Skyfallin sijoittuvan aika korkealle listalla. Sen verran jäätävät nuo luvut ovat.


Tässä on loput Suomen elokuvasäätiön sivun listasta:

2. Kulkurin valssi (1 500 000)
3. Titanic (1 040 000)
4. Täällä Pohjantähden alla (1 020 000)
5. Juurakon Hulda (990 000)
6. Siltalan pehtoori (950 000)
7. Yksi lensi yli käenpesän (821 736)
8. Kaivopuiston kaunis Regina (760 000)
9. Papillon (759 301)
10. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (750 965)

http://www.ses.fi/fi/topelokuvat.asp
lainaa
epeep

03.12.2012 klo 22.36

Eipä taida ihan heti olla Bondilla asiaa kymmenen suosituimman joukkoon. Kyllä joku 600000 ainakin napsahtaa helposti rikki.
lainaa
hurgelburger

04.12.2012 klo 23.09

Jos nämä aataminaikaiset mustavalkoiset suomi-roskat jätettäis laskematta niin aika korkealle nousisi. Ei tietenkään mihinkään titanicin luokkaan mutta kuitenkin
lainaa
Smellycat

05.12.2012 klo 15.51

hurgelburger kirjoitti:
Jos nämä aataminaikaiset mustavalkoiset suomi-roskat jätettäis laskematta niin aika korkealle nousisi. Ei tietenkään mihinkään titanicin luokkaan mutta kuitenkin

???Suomi-roskat??? Titanic ja Skyfall kuuluvat kyllä sitten kategoriaan "Väkisin väännetyt, huonojuoniset ameriikan höttöset". Jos vanhoja suomifilmejä ilmestyisi leffaan uusintakierroksille lähtisin tyhjänpäiväiseen ameriikanhöttöön kyllästyneenä heti lippuluukulle!
lainaa
suomiKURAA

05.12.2012 klo 17.14

Smellycat kirjoitti:
hurgelburger kirjoitti:
Jos nämä aataminaikaiset mustavalkoiset suomi-roskat jätettäis laskematta niin aika korkealle nousisi. Ei tietenkään mihinkään titanicin luokkaan mutta kuitenkin

???Suomi-roskat??? Titanic ja Skyfall kuuluvat kyllä sitten kategoriaan "Väkisin väännetyt, huonojuoniset ameriikan höttöset". Jos vanhoja suomifilmejä ilmestyisi leffaan uusintakierroksille lähtisin tyhjänpäiväiseen ameriikanhöttöön kyllästyneenä heti lippuluukulle!


Uuno Armeijan leivissä, Siltalan Pehtoori ja Kulkurin valssiko sitten eivät ole väkisin väännettyä roskaa?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova