Tuorein sisältö

Tänään tv:ssä: James Bondin pasianssipäivä

01.08.2018 klo 16.00 | Luettu: 3590 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Enää 5 tuntia elokuvaan
007 - Elä ja anna toisten kuolla

Vain Nelosella.

Useamman hakukoneen mukaan "pasianssipäivän" ainoa merkitys on se, että käytin sitä itse "The Fappeningin" suomennoksena. Eikö se oikeasti kuulu kenenkään sanavarastoon? Tässä tarinassa tytön nimi on Simone Latrelle (romaanin mukaan), mutta häntä kutsutaan Solitaireksi eli Pasianssiksi. Viittaako nimi siihen, että hän käyttää kortteja ennustamiseen, vai siihen, että kyky on yliluonnollinen ja hän menettää sen, jos hän kerrankin harrastaa seksiä miehen kanssa? Tässä sarjassa hahmoilla on sellaisia nimiä kuin Yltäkylläinen Pimppa, joten kyllä, pasianssi on viittaus itsetyydytykseen.

Vain James Bondille pasianssipäivä tarkoittaa neitsyen korkkaamista. Vanha pukki on rupsahtanut 5 vuotta kahdessa vuodessa, rupsahdettuaan ensin 11 vuotta kahdessa vuodessa (George Lazenby vanhentui Sean Conneryksi, joka vanhentui Roger Mooreksi), mutta immenkalvot paukkuvat yhä, kun setä satuilee korkeampiin voimiin uskovalle impille, että seksi on kohtalon johdatusta.

Solitairesta suunniteltiin pata-akkaa, mutta rotujen väliset suhteet hiersivät monilla markkinoilla, joten tumma Bond-tyttö jäi sivurooliin ja Solitaire on mustan jengin kiintiövalkuainen. Romaani on järjestyksessä toinen, mutta 70-luvun alku oli suotuisampi elokuvalle: ihmisoikeudet olivat siinä jamassa, että mustan hahmon puhaltaminen ilmapalloksi oli edistysaskel, koska rooli oli iso. Bond ehti rupsahtaa vielä niin, että esikouluikäiset tulivat lailliseen ikään, ennen kuin hän vei uudelta roistolta merkittävän mustan daamin, mutta toisaalta kyseistä Grace Jonesin näyttelemää kovanaamaa kuvailtiin jopa Bondin vertaiseksi. Soturittaria ei kasva puissa, mistä yritykseni rikastaa kieltämme juontuu.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Sotapossut Mel Gibso... Bruce Willisin vanha... >

Keskustelut (1 viestiä)

enoihvdonff

01.08.2018 klo 18.56 2 tykkää tästä

en tiia onko naa arvosteluita vai pakinoita mutta naista pitaisi koostaa kirja opetusmateriaaliksi
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova