Tuorein sisältö

Tänään tv:ssä: kun piratismi oli sankarillista

13.07.2018 klo 16.00 | Luettu: 2362 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Enää 5 tuntia elokuvaan
Merirosvoradio

Vain kanavalla 6.

Muistatko, kun oikeusopin opettaja esitti videopätkän, jossa hän on naamioituneena oikeassa tv-ohjelmassa sönköttämässä piraattiradio-ohjelmastaan? Niin minäkin. Brittikomedia Merirosvoradio kertoo alustavasti, mistä hemmetistä siinä oli tai saattoi olla kyse. Ennen podcasteja sananvapaus oli teoreettista ja piratismi oli muun muassa sitä, että seilaat merille lähettääksesi jäykkisten orjuuttamalle kansalle rokkia.

60-luvulle sijoittuva brittikomedia esittää tämän jaloimpana piratismin muotona, mikä ei ole vaikeaa, kun lain kiertäminen on aluksi pikkujuttu ja taustalla soi The Kinks, The Turtles ja Rolling Stones. Nick Frost on lähes automaattisesti kultaa joviaalina tiskijukkana, mutta suoritus saattaisi kääntyä arveluttavaksi, jos tämä hikinen sika kävisi kiinni kymmeniin kiljuviin naisiin 1500-luvun piraattina, tai jopa etovaksi, jos hän saisi pesää piraattipuolueen jäsenenä.

Kehitin mielikuvan, jossa yksi leffan ruokkoamattomista rentuista soittaa Darudea ja yrittää päästä naisten luo asentamaan Photoshopin ja puhumaan puolueohjelman puutteesta. Olisiko Frost yhä kyennyt voittamaan sympatiat, vai olisiko hän suosiolla väistänyt, jotta Philip Seymour Hoffman saa voittaa limaisen Oscarin? Piraattiradio on niin viaton rikos, ettei edes Hoffman rakenna suorituksensa taustalle vihjeitä sielun särkevistä perversioista.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Evelina, Vielä kerra... Black Widow todella ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova