Tuorein sisältö

Tänään tv:ssä: rohkeaa seksuaalisuuden käsittelyä X-Men-hahmoilla

17.12.2018 klo 18.25 | Luettu: 1132 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Enää 2 tuntia ja 35 minuuttia elokuvaan
Epic Movie

Vain Subilla.

Epic Movie lepää sijalla 12. IMDb:n surkeimpien leffojen listalla. Eeppiset fantasia- ja sci-fielokuvat joutuvat armottoman ivan kohteeksi, eli toisin sanoen räppärit uhoavat, että he ovat Karibian piraatteja, jou, ja Borat on bikineissä, kuten omassa elokuvassaan. Asialla ovat Jason Friedberg & Aaron Seltzer, jotka Hollywoodin politiikasta johtuen ovat "2/6 Scary Movien kirjoittajista", vaikkei edes Scary Movie heidän vitsejään käyttänyt.

Heidän haukkumisensa on paskan päälle kusemista. Traileria vilkaistuani päätin kokea uudestaan Carmen Electran näyttelemän Mystiquen kohtaukset, joten keskitytään niihin. Kyseessä on vasta kolmanneksi kuumin palovammasmurffi, mutta satueläinten tasa-arvon puolustajana arvostan kerrontaa. Jennifer Lawrencen versio viettää aikaa "normaalina ihmisenä" kasvavissa määrin. Rebecca Romijn sanoi, ettei mutanttien pitäisi naamioitua, mutta koettaessaan vietellä Wolverinen hän ei luottanut omiin avuihinsa. Electra sen sijaan tuntee itsensä ja käyttäytyy inspiroivan seksuaalimyönteisesti.

Muodonmuuttajalle muuttuminenkin toki voi olla seksuaalisuuden toteuttamista ja Epic Movie vie pisteet tästäkin. Narnian tarinoihin päätyvä Mystique tiedustelee, mistä partneri tykkää ja innokkaasti toteuttaa paisuvat tissit ja pakarat pysyen yhä sinisessä muodossa, jossa ei ole mitään vikaa, paitsi liian selkeät housurajat. Kun häneltä pyydetään bingosiipiä (oikeaoppinen suomennos on "alleja") ja muita mummomaisuuksia, hän reagoi kuin kokematon pyyntöön suu- tai anaaliseksistä, mutta hän on päällä ja yhä juonessa mukana. Niin kaunista; niin edistyksellistä.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Sharon Osbourne vink... Rammstein-kitaristi ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova