Tuorein sisältö

Game of Thrones -putki 23/73: se, jossa Ross ja Rachel ovat tauolla

29.01.2019 klo 19.57 | Luettu: 3564 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 3: Jakso 3
Walk of Punishment


Sarjan toinen luoja David Benioff ohjaa ensi kertaa ja jättää ajatuksen, että aiemmin hän on dokannut toimistolla muiden tehdessä työt. Se on somaa, kun tulinuolet menevät ohi polttohautajaisissa, kunnes pappa ampuu niin polleana, ettei hän vaivaudu katsomaan osumaa, mutta heti perään Tyrion leikkii narisevalla tuolilla, koska nyt tämä onkin tilannekomediasarja.

Tyrion piffaa aseenkantajalle ilotyttöjä, jotka monityydyttyneinä antavat rahat takaisin. Olen joskus huvittunut tästä, mutta kyseessä on "mielikuvitusvitsi": panomiehen hämmästyttävyyttä lypsetään, mutta totuus jää kohtausten väliin. Tulee mieleen zombiepomon tapaus. Hänen mykkyytensä toimii. Olen haaveillut, että hän sanoo yhden tulkinnanvaraisen asian. Benioff & poikelit ovat jo paljastaneet, että hän on vain siisti symbolitötsä, joka ei voi puhua, koska se olisi pettymys. Toivon tuon olevan hämäystä, mutta jos myös anekdootti naisen tyydyttämisestä olisi pettymys, jos se kuultaisiin väkivallan ja pornon keskellä, niin: pih.

Theonin kidutus on yhä kirpeämpää, kun mies on tutumpi. Muistoissani nylkijä-Ramsey vihjaa vapaudesta ja johdattaa Theonin heti takaisin rääkkiin, mutta Theon ehtii oikein ratsastaa. Luuppi ei sulkeudu tässä jaksossa ja pidän asiakokonaisuudesta, jossa Theonin todellisuudentaju tuhoutuu, joten en kiukkuile tästä, mutta ei huijauskäänteen puolikas miltään maistu tyhjäkäynnin seassa.

Jaime menettää kätensä autettuaan Brienneä. Se on klassinen hetki – jota seuraavien lopputekstien päälle heitetty juomalaulu 80-luvulta symboloi vain sitä, että tällaisilla jekuilla Benioff rahoittaa 40-kesäisen viskinsä. Benioffin seuraava ohjaus on sarjan viimeinen jakso. Kuvittele Tyrionin vetävän naamansa irti, koska hän onkin Arya, joka puukottaa zombikuningasta, joka vetää naamansa irti ja onkin George R.R. Martin. Lopputekstibiisi: siis ryyppäämään, ryyppäämään, joka aamu sännätään. 73/73. The End.


Keskiarvo 23 jakson jälkeen:


Alkutekstit katsottu: 22+1 kertaa
Tippa silmässä: 28+0 kertaa


< Jakso 3-2 --- Jakso 3-4 >

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Mitä ihmettä Suomi, ... Toy Storyn posliinip... >

Keskustelut (1 viestiä)

Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.01.2019 klo 20.00 2 tykkää tästä

Ylimääräisenä loukkauksena yksi mainituista hutsuista on taipuisa, mikä muistuttaa siitä, etten vuosia sitten löytänyt nuoruudessa näkemääni pornokohtausta, vaikka raivokkaasti yritin. Se siitä. Nostalgiastakin lähti maku.

No ei. Olen jo katsonut lisää jaksoja ja kurssi korjaantuu komeasti. Tämä putki etenee kuitenkin hitaammin jatkossa, koska muuten jaksot loppuvat kesken viikkoja ennen viimeistä kautta. Aloitin "kerran päivässä" -periaatteella ajoissa saadakseni liikkumavaraa ja nyt sitä on.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova