Tuorein sisältö

His Dark Materials 1-5: karhuratsastaja sielunsilpojien jäljillä ja äidille kiukkuileva Viljami Pihtiputaalta

03.12.2019 klo 23.00 | Luettu: 2446 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 1: Jakso 5
The Lost Boy


"Huikea matka ulottuvuuksien välillä" viipyilee yhä pidempään omassamme. Oli pakko tarkistaa Wikistä, että satunnainen uusi jätkä Will on temmattu jostakin (myöhemmistä kirjoista) eikä tuulesta. Jakso kehtaa alkaa monologilla, jonka mukaan noidat ovat ennustaneet Willin myöhemmin avautuvan kytköksen Lyraan, vaikka ne noidatkin (1 kpl) esitellään vasta jakson puolivälissä. Iskevämpi tapa esitellä irrallinen hahmo olisi omistaa hänelle keskeytyksettömät 30-60 minuuttia. Jos Will on tärkeä, se on mahdollista, ja se olisi lausunto. Pojan hysteerinen äiti on yksi yksityiskohta, joka varmasti tuntui laatudraamalta kuvauksissa, mutta joka nostaa kulmia sattumana sillisalaatissa.

Tarinaan oikeasti liittyvien hahmojen esittely on vapaampaa. Partapultsari tarvitsi vielä hetken tullakseen tutuksi. Kun hän pillitti nähdessään kuolleen poikansa ikinuoren noitaäidin, tein sinunkaupat ja aloitin noitaan tutustumisen: nyt piittaan useammista sankareista kuin roistoista! Lyrakin on hikisesti plussan puolella retkeillessään karhun kanssa. Ehtipä silti juolahtaa mieleen, että tarinoita seurataan yleensä muista syistä kuin jännittäen, ovatko hahmot siedettäviä.

Kultainen kompassi neuvoo Lyraa pelastamaan halkovajasta pojan, jonka sielueläin on viety. Se on kuulemma kauhein asia ikinä - vaikka seurasimme puolet jaksosta toista poikaa, jolla ei sellaista ole ja hieman ennen halkovajaa karhu ilmoitti, etteivät karhut niillä mitään tee. (Vertaus: Game of Thrones -jakso kertoo tarinan Varysista ja toisen siitä, kuinka tahrattomat pelastavat Theonin, joka ulisee peniksen olevan elämän tarkoitus, kaikkien paitsi muiden munattomien nyyhkiessä mukana.) Kuten oli välittömästi ilmeistä, ensimmäisen jakson olisi pitänyt panostaa Lyran ja sieluelukoiden elävöittämiseen ja luoda tarinalle kalliopohja.

Viimeiset minuutit tuntuvat seuraavan jakson trailerilta. Suomalaiset kidnappaavat Lyran! He aikovat viedä häneltäkin peniksen!


Keskiarvo 5 jakson jälkeen:


< Jakso 1-4 --- Jakso 1-6 >

Katsottu: HBO Nordic

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Stranger Things -kör... James Bond, tytöt ja... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova