Invincible 2-8: "luulin että olet vahvempi" sarja

Jakson nimi alleviivaa, millä tavalla suhteellisen omintakeinen sarja uskoo olevansa omintakeinen kauden päätteeksi. Se on kiva, jos sarjan logiikan kanssa synkronisoidut juhlivat, mutta itse en koe, että päähenkilölle on luotu siinä määrin syvyyttä ja persoonallisuutta, että antikliimaksi menee läpi tässä. Se saattaisi olla eri asia, jos tämä olisi kauden 3. jakso tai jos uskoisin sankariin siten kuin Peter Parkerin kolmeen eri versioon.

Iso jättipää vaivautuu iskemään. Hän on saanut sekunteja sen jälkeen, kun hänet esiteltiin, mutta vihjatusti hän on kovis. Sankari ei tiedä hänestä mitään, joten perusteet toistetaan. On pari takaumaa. Tovi palaa siihen, kun roisto riepottelee sankaria halki multiversumin (!), joten nyt häntä varmaan pitäisi jo vetää turpiin. "I Thought You Were Stronger", sankari itkee puolestamme.

Sanon sen taas: Centaurworld on mestariteos. Vastaavassa tilanteessa - 2. kauden lopussa, käsiteltyään roistoa vain kerran ja sivumaininnoissa - Centaurworld määritteli uudelleen roiston ja samalla koko tarinan pilaamatta mitään teoriassakaan. Vanhan hokeman mukaan sankari on niin vahva kuin vastustajansa. Invinciblen 2. kaudelta puuttuu vastustaja: pääpiru. Sankarin isästä maalattiin loistava sellainen 1. kaudella, mutta hän paljastui nyyhkiväksi luuserikirjailijaksi, joka haaveilee torakoiden panemisesta kuten käsittääkseni kaikki sellaiset.

Invincible on kivaa ellei jopa kuplivaa saippuaa, ja jaksoon tosiaan mahtuu mm. vaihtoehtoisia todellisuuksia, mutta missä on Sally Spectra? Jaksolla on aikaa edistää satunnaisia sivujuonia kuten perua se kuolema, jonka peruminen oli ilmeistä. 3. kautta alustetaan sörkkimällä sankaria takaisin exän suuntaan ja vilkaisemalla, miten vangittu faija pyörittelee peukaloita. Tunne siitä, että iso käänne on nurkan takana, alkaa olla mennyttä, kun särmikkyys on pitkälti verellä läträämisen varassa. Koen olevani ylikriittinen. Mutta sitten olen.


Keskiarvo 16 jakson jälkeen:


< Jakso 2-7

Katsottu: Amazon Prime