Tuorein sisältö

Täällä Pohjantähden alla katsotuin filkka on yhä Prinsessa

27.09.2010 klo 15.45 | Luettu: 1512 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ohjaaja Arto Halosen ensimmäinen näytelty elokuva Prinsessa jatkaa Suomen katsotuimpana tapauksena. Katsojia on tätä kirjoitettaessa koossa jo yli 110 000.

Timo Koivusalon Täällä Pohjantähden alla II oli katsotuin uutuus. Kuten jo ensimmäisen osan tienoilla selvisi, kriitikot ovat jokseenkin yksimielisiä siitä, että elokuvapari on Koivusalon suurin saavutus ohjaajana. Järin persoonalliseksi tai ikimuistoiseksi tätä filmatisointia Väinö Linnan romaanitrilogiasta ei ole kutsuttu.

Teattereihin saapui myös kriitikoiden ja festivaaliyleisöjen suursuosikki The Kids Are All Right. Uusperheestä kertovan lämminhenkisen, mutta purevan draamakomedian näyttelylle, käsikirjoitukselle ja ohjaukselle on ennustettu menestystä vuodenvaihteen palkintogaalakierroksella.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:

Sija / Elokuva / (Katsojia viikonloppuna) / [Katsojia yhteensä]

1. Prinsessa (19 712) [109 447] - arvostelu
2. Toy Story 3 (11 600) [165 714] - arvostelu
3. Täällä Pohjantähden alla II (8 596) [24 828] - arvostelu
4. Resident Evil: Afterlife (5 163) [20 866] - arvostelu
5. The Kids Are All Right (4 025) [4 025] - arvostelu
6. Inception (3 140) [240 081] - arvostelu
7. Salt (2 995) [33 783] - arvostelu
8. The Last Airbender (2 552) [22 405] - arvostelu
9. Sisko tahtoisin jäädä (2 414) [129 895] - arvostelu
10. Vaihtamalla paranee (2 208) [?]

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Etelä-Amerikka halua... Tilanneraportti: Gui... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova