Tuorein viihdesisältö
Viihdeuutinen 31.07.2014 klo 17.44
V2.fi on julkaissut tällä viikolla arvostelun Marvelin avaruusseikkailusta Guardians of the Galaxy, Dwayne Johnsonin tähdittämästä mytologiamäiskeestä Hercules, sekä kotimaisesta vuodenaikaviihdykkeestä Kesäkaverit. Kymmenen edellistä leffa-arvo... Lue lisää
Viihdeuutinen 31.07.2014 klo 02.11
Nightwish työstää uutta albumia kesäisessä Suomessa. Bändi on julkaissut toisen osan "making of" -videosarjastaan, jossa kurkistetaan prosessin kulisseihin. Kuva kertoo Tuomaksen (Holopainen) ja Marcon (Hietala) sekä tuottaja Tero Kinnusen urakoin... Lue lisää
Viihdeuutinen 31.07.2014 klo 00.02
Viimeinen Faces Etnofestival järjestetään ensimmäisessä pitopaikassaan, Raaseporin linnan raunioilla 9.–10. elokuuta. Monikulttuuriseen toimintaan ja musiikkiin keskittynyt festivaali vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1998. Tänä kesänä on vuo... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.07.2014 klo 22.52
Christopher Nolanin odotettu tieteiselokuva Interstellar saapuu Suomeen 7. marraskuuta. Matthew McConaughey johtaa tähtienvälistä tutkimusmatkaa, joka tekijöiden silmien pilkkeestä päätellen on mielikuvituksellinen. Uusi traileri on julkaistu ja seki... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.07.2014 klo 21.12
Night at the Museum -sarjan kolmas ja väitetysti viimeinen osa Night at the Museum: Secret of the Tomb vöyryy teattereihin joulukuussa. Uudet ja vanhat museoesineet heräävät eloon ja tekevät yhteistyötä tutun yövahdin kanssa. Mies on päättänyt selvit... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.07.2014 klo 19.55
Marvel saattaa dominoida elokuvamaailmaa, mutta kilpailevan sarjakuvatalon DC:n hahmot pistävät kampoihin telkkarin puolella. Neljä DC-sarjaa sai uuden trailerin Comic-Con-messujen aikana. Sarjoista kaksi, tuttu hitti Arrow ja uutuus The Flash, sijoi... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.07.2014 klo 18.55
Rikossarjan Jälkiä jättämättä (The Killing) neljäs ja viimeinen tuotantokausi saapuu perjantaina Netflixiin. Reilu vuosi sitten Netflix pelasti vastaavalla tavalla kulttikomediasarjan Sukuvika (Arrested Development). Tekijät ovat viimeisen luvun m... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.07.2014 klo 17.55
Quentin Tarantino osallistui Comic-Con-messuille, koska hänen elokuvansa Django Unchained nimihenkilö kohtaa Zorron sarjakuvassa. Miestä on tentattu myös elokuvasuunnitelmista. Tarantino vahvistaa, että länkkäri The Hateful Eight on hänen seuraava... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.07.2014 klo 16.55
Family Guyn seuraava tuotantokausi alkaa tunnin mittaisella jaksolla, jossa Griffinin perhe matkustaa Springfieldiin ja kohtaa Simpsonit ystävällisissä merkeissä - rauhan aika ei tosin kestä. Neljän minuutin maistiainen on ilmeisesti tarkoitettu v... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.07.2014 klo 15.51
Uusi Teenage Mutant Ninja Turtles saapuu Australiaan ja vain Australiaan 11.9. Valitettavasti nettiä on mahdollista lukea missä vain. Amerikkalaisille kyseinen päivämäärä on yhä arka asia vuoden 2001 terroristi-iskuista johtuen, joten heikäläiset ova... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.07.2014 klo 11.01
Jori Sjöroosin johtama Magenta Skycode lopettaa toimintansa. Yhdeksän vuotta kestäneen taipaleensa aikana Magenta Skycode julkaisi kaksi albumia ja kaksi EP:tä sekä teki lukuisia keikkoja kotimaassa ja ulkomailla. Viimeiseksi julkaisuksi jäänyt We Wi... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.07.2014 klo 10.00
Guitar World magazinen haastattelussa ex-KISS-kitaristi Ace Frehley on tuulettanut kurkkuaan kunnolla. Vaikka Frehley lupasi tulevan kirjansa olevan vähemmän negatiivinen ja katkera, mieheltä irtoaa kitkerää kommenttia entisistä bändikamuistaan. ... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.07.2014 klo 00.11
Andrew Lloyd Webberin Jesus Christ Superstar -musikaalin Pohjois-Amerikan esitysten peruuntuminen juuri ensi-illan kynnyksellä on aiheuttanut vahingonkorvauskanteen. Andrew Lloyd Webberin Really Useful Group haastaa tapahtuman promoottorin oikeute... Lue lisää
Viihdeuutinen 29.07.2014 klo 18.04
Uusi tapahtuma Järvenpään StreetFest tuo tasokkaita esiintyjiä keskelle kaupunkia 7.–10. elokuuta. Sibeliusaukion lavalle nousevat mm. Pepe & Saimaa, Anssi Kela, Kotiteollisuus, Jenni Vartiainen, Stratovarius ja Reckless Love. Sunnuntaina nuorell... Lue lisää
Viihdeuutinen 29.07.2014 klo 11.06
Frank Miller totesi Comic-Con-messuilla, että hän ja Robert Rodriguez puhuvat jo kolmannesta Sin City -elokuvasta, joten fanien on parasta ilmestyä kakkososan näytöksiin. Miller kirjoitti ja piirsi Sin City -sarjakuvat ja ohjasi elokuvaversiot yhdess... Lue lisää
Viihdeuutinen 29.07.2014 klo 11.01
Viime vuonna Helsingin Nosturissa järjestettiin Don Johnson Big Bandin "Silent gig", eli äänetön keikka, jossa yleisö kuunteli keikkaa kuulokkeiden avulla. Nyt räppäri Redrama esiintyy Nosturissa livebändin kanssa, mutta äänentoistojärjestelmästä ... Lue lisää
Viihdeuutinen 29.07.2014 klo 00.08
Country-ja tv-tähti Keith Urbanin Mansfieldin keikka sujui loppuillan osalta melkoisen hulinan merkeissä. 18 000 hengen yleisö juopui muustakin kuin musiikista - peräti 22 ihmistä kuljetettiin sairaalaan liiallisen alkoholinkäytön seurauksena. Use... Lue lisää
Viihdeuutinen 28.07.2014 klo 23.43
Ensimmäinen traileri elokuvalle Hobitti - Viiden armeijan taistelu on julkaistu. Kääpiöiden, haltioiden, ihmisten ja muiden suhteellisen kilttien otusten on tehtävä sovinto varsin riitaisassa tilanteessa, koska tuhannet läpeensä tuhmat örkit ratsasta... Lue lisää
Viihdeuutinen 28.07.2014 klo 20.08
Folk metal -yhtye Korpiklaanin pomon Jonne Järvelän ensimmäinen sooloalbumi julkaistaan 5. syyskuuta. Jonne-nimeä kantava levy on vähemmän metallista materiaalia kuin Korpiklaani. Järvelä kertoo idean sooloalbumista syntyneen jo pari vuotta sitten... Lue lisää
Viihdeuutinen 28.07.2014 klo 18.00
Alkuperäisen Teenage Mutant Ninja Turtles -elokuvasarjan kuuluisiin hetkiin lukeutuu kakkososan Ninja Rap -kohtaus, jossa tosi magee Vanilla Ice innostuu laulamaan sankareiden kunniaksi. Samanhenkinen biisi Shell Shocked on osa ensi kuussa valmi... Lue lisää
Viihdeuutinen 28.07.2014 klo 17.00
Yhdeksäs Jussi Vares -elokuva Vares - Sheriffi saapuu teattereihin keskiviikkona 7.1.2015. Kuvaukset ovat käynnissä parhaillaan. Pääosassa nähdään jälleen Antti Reini ja mukana ovat myös Jukka Puotila, Jukka-Pekka Palo, Karoliina Blackburn ja Jasp... Lue lisää
Viihdeuutinen 28.07.2014 klo 15.59
Maineikas ennustaja Nostradamus saa nimeään kantavan tv-sarjan. Pääosaan on kiinnitetty herra "Rakastunut Shakespeare" eli Joseph Fiennes. Vahvasti fiktiivinen sarja alkaa tilanteesta, jossa Nostradamus vannoo kostoa perheensä murhaajalle. Vaarall... Lue lisää
Viihdeuutinen 28.07.2014 klo 14.55
Capcomin klassisiin tappelupeleihin perustuva Street Fighter: Assassin's Fist on nettisarja, minisarja tai kokopitkä elokuva riippuen siitä minkä version katsot. Nettisarja löytyy täältä. Ohjaaja Joey Ansah tiimeineen väsää seuraavaksi jatko-osan ... Lue lisää
Viihdeuutinen 28.07.2014 klo 13.50
Köyhät ovat viimein saaneet tarpeekseen keskushallinnon keikareista elokuvassa Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 1 (The Hunger Games: Mockingjay - Part 1). Jennifer Lawrencen näyttelemä nälkäpeli-selviytyjä Katniss Everdeen on alkaneen kapinan keskeisimp... Lue lisää
Viihdeuutinen 28.07.2014 klo 12.49
Scarlett Johansson tähdittää Luc Bessonin ohjaamaa supersankariseikkailua Lucy, jossa huumekuriirina toimiva nainen altistuu uudelle synteettiselle aineelle ja "saa käyttöön aivojensa kaiken potentiaalin". Elokuva oli viikonlopun katsotuin Yhdysvallo... Lue lisää
Viihdeuutinen 28.07.2014 klo 02.37
Amerikkalainen muusikko Kasey Anderson on tuomittu lähes neljän vuoden vankeusrangaistukseen huijattuaan sijoittajilta 600 000 dollarin summan - rahoilla oli tarkoitus tuottaa markkinoille korkean tason hyväntekeväisyyslevy. Todellisuudessa rahoilla ... Lue lisää
Viihdeuutinen 28.07.2014 klo 00.06
Turun perinteikäs musiikkitapahtuma Down By The Laituri on juhlitty menestyksekkäästi. Taloudellisten vaikeuksien kanssa kamppaillut tapahtuma onnistui nousemaan plussalle. Vielä ennen festivaalin alkua järjestäjillä oli maksettavanaan viime vuode... Lue lisää
Viihdeuutinen 27.07.2014 klo 21.52
Ikuisuusprojekti Mad Max: Fury Road aikuisten oikeasti saapuu teattereihin ensi kesänä. Elokuva on ollut suunnitteilla 10-25 vuotta (riippuen siitä keneltä kysymme). Välillä elokuva aiottiin toteuttaa animaationa. Kuvaukset alkoivat ja (ensimmäistä k... Lue lisää
Viihdeuutinen 27.07.2014 klo 11.30
Marvelin avaruusooppera Guardians of the Galaxy saapuu Suomeen ensi viikolla. Jatko-osa on virallistettu. Ohjaaja ja kirjoittaja James Gunn ja näyttelijät palaavat asemiinsa. Ensi-ilta on 28. heinäkuuta 2017. Marvelin virallinen kalenteri näyttää ... Lue lisää
Viihdeuutinen 27.07.2014 klo 00.20
Legendary Pictures on julkistanut elokuvan Skull Island. Skull Island eli Pääkallosaari on koti monille esihistoriallisille pedoille ja itselleen King Kongille. Skull Island kertoo mitä King Kong puuhasi ennen tuttua tarinaa, joka on kerrottu jo ... Lue lisää
Edellinen sivuSeuraava sivu

