Tuorein viihdesisältö
Viihdeuutinen 01.11.2013 klo 13.50
Yksi ensi kevään suurista kysymyksistä on se, iskeekö The Lego Movie kansan huumorintajuun. Leffa vilisee tuttuja hahmoja, mutta ne ovat legoversioita. Kyseessä on tyyris tietokoneanimaatio, joka kuitenkin näyttää tökkivältä stop-motion-animaatiolta.... Lue lisää
Viihdeuutinen 01.11.2013 klo 12.50
Warner Bros ja Ben Affleck jatkavat hedelmällistä yhteistyötä, eivätkä ainoastaan seuraavan Batman-elokuvan merkeissä. Affleckille kehitellään toimintadraamaa, jolla ei ole vielä nimeä. Elokuva kertoo kansainvälisistä palkkasotureista, jotka värvätää... Lue lisää
Viihdeuutinen 01.11.2013 klo 11.37
Helsinkiläistrio MIAU ja Konkurssi Records ovat julkaisevat Halloween-herkkuna The Ramonesin Pet Sematary -kappaleen uusioversiona, lähes a cappella -sovituksena. Kappale tulee löytymään myös keväällä 2014 julkaistavalta debyyttialbumilta. Aiemmi... Lue lisää
Viihdeuutinen 01.11.2013 klo 10.17
Nightwishin vakituiseksi laulajaksi julkistettu Floor Jansen aikoo jatkaa myös nykyisen orkesterinsa ReVampin laulajana. Bändin kotisivuilla Jansen toteaa ReVampin kiertueen ja keikkojen vievän ensi vuodesta ison osan. Luvassa on myös harjoituksia... Lue lisää
Viihdeuutinen 01.11.2013 klo 09.34
MLive.comin mukaan Metallican oma Orion Music + More -festivaali järjestetään ainakin kahtena tulevana vuonna. Ja vieläpä Detroitissa. Bändin tekemä sopimus velvoittaa Metallican järjestämään tapahtuman Detroitissa. Kesäkuussa järjestetty Orion Mu... Lue lisää
Viihdeuutinen 01.11.2013 klo 08.52
Yli kolme tuntia metalliveteraaneja samalla lavalla - Metal All Stars –kiertue pysähtyy Helsingin Hartwall Areenalle sunnuntaina 6. huhtikuuta. Lavalle nousevat ainakin seuraavat nimet: Vokalisteina toimivat Phil Anselmo (Pantera/Down), Joey B... Lue lisää
Viihdeuutinen 31.10.2013 klo 20.10
Tilannekomediasarja Ensisilmäyksellä (How I Met Your Mother) päättyy pian venytettyään vitsiä yhdeksän tuotantokauden ajan. Ensimmäisessä jaksossa isä ryhtyi kertomaan lapsilleen tarinaa siitä, kuinka hän tapasi lapsien äidin. Äiti nähtiin ruudulla v... Lue lisää
Viihdeuutinen 31.10.2013 klo 19.07
Noomi Rapace on kiinnitetty tieteiselokuvaan What Happened to Monday?. Hän näyttelee naista ja naisen kuutta siskoa. Siskoksilla on vaikeuksia pysyä piilossa tulevaisuuden ylikansoittuneessa maailmassa, jossa noudatetaan tiukkaa yhden lapsen politiik... Lue lisää
Viihdeuutinen 31.10.2013 klo 18.05
Clive Barker ohjasi ja kirjoitti ensimmäisen Hellraiser-elokuvan, joka perustuu hänen romaaniinsa The Hellbound Heart. Barker on ideoinut uuden version ensimmäisestä elokuvasta. Hän esitteli ideansa studiolle Dimension Pictures pari viikkoa sitten... Lue lisää
Viihdeuutinen 31.10.2013 klo 17.02
Robert Zemeckis on kiinnitetty draaman Marwencol ohjaajaksi. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja samannimiseen dokumenttiin vuodelta 2010. Tarinan keskiössä on Mark Hogancamp, joka loukkaantui vakavasti, kun hänet pahoinpideltiin baarireissulla. H... Lue lisää
Viihdeuutinen 31.10.2013 klo 16.52
Slayerin kitaristi ja bändipomo Kerry King on Metronews.ca:n haastattelussa puhunut tulevasta Slayer-albumista ja biisien kirjoittamisesta. Kingin mielestä fanit eivät ole vielä valmiita bändissä tuuraavan kitaristin Gary Holtin säveltämille Slayer-b... Lue lisää
Viihdeuutinen 31.10.2013 klo 13.31
Tanskan rockmammutti D-A-D saapuu maaliskuussa Suomeen. 30-vuotista uraansa 30 YEARS 30 GIGS -kiertueella sekä Best of -kokoelmalla juhlistava konkariyhtye esiintyy Helsingin Tavastialla torstaina 27. maaliskuuta. Keikan liput tulevat myyntiin perjan... Lue lisää
Viihdeuutinen 31.10.2013 klo 13.27
Juha Tapio lähtee uuden bändinsä kanssa konserttisalikiertueelle perjantaina 1.11.2013. Viidestätoista konsertista jo seitsemän on loppuunmyyty ja on todennäköistä, että koko kiertue tulee myymään loppuun. Kyseessä on Juha Tapion uran toistaiseksi ka... Lue lisää
Viihdeuutinen 31.10.2013 klo 08.40
Entombedista ja The Hellacoptersista tuttu Nicke Andersson tuo nykyisen yhtyeensä Imperial State Electrickin lyhyelle Suomen kierrokselle. Bändi esiintyy keskiviikkona 29. tammikuuta Helsingin Tavastialla, torstaina 30. tammikuuta Tampereen Klubil... Lue lisää
Viihdeuutinen 31.10.2013 klo 00.10
Brasilian metalliveteraani Sepultura on joutunut perumaan tulevan Pohjois-Amerikan kierroksensa. "Tsunami of Metal" -nimisen kiertueen kaatoivat viisumiongelmat. Kierroksen piti alkaa jo perjantaina 1.11. Kiertueelle olivat ilmoittautuneet myös... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.10.2013 klo 23.44
Kuten yllekirjoittanut leffalistassa totesi, olemme onnekkaita, mikäli 75-vuotias ohjaaja Ridley Scott ehtii tehdä lupaamistaan leffoista vaikka vain ne kolme, jotka ovat lajityypiltään sci-fiä. Jännäriään The Counselor parhaillaan markkinoiva Scott ... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.10.2013 klo 16.43
Syksyn Sävel -laulukilpailu nähdään ruudussa tänään keskiviikkona MTV 3:lla alkaen kello 20.05. Mukana ovat: Markku Aro - Anna tulta (säv. Esa Nieminen, san. Mirjam Paaso) Neljänsuora - Aurinko (säv. ja san. Petri Munck) Freeman - Kaver... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.10.2013 klo 15.40
Q magazinen haastattelussa Metallican tyypit ovat kommentoineet Lou Reedin äkillistä kuolemaa. Metallica toteutti Lou Reedin kanssa fanien haukkuman mutta bändin jäsenten hehkuttaman Lulun. - Lou omisti suhteellisen kieroutuneen huumorintajun. Se ... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.10.2013 klo 13.30
Sigourney Weaver on liittynyt ohjaaja Neill Blomkampin (Elysium, District 9) robottikomediaan Chappie. Mukana ovat myös Hugh Jackman ja Slummien miljonääri Dev Patel, mutta heitä tai Weaveria ei välttämättä nähdä päärooleissa. Elokuva kertoo Sharl... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.10.2013 klo 12.30
Ohjaaja Adam McKay on puhunut tulevasta komediasta Anchorman 2: The Legend Continues eli Uutisankkurin jatko-osasta. Elokuvan vitseistä on olemassa lukuisia improvisoituja versioita. McKay kertoo, että tekeillä on vaihtoehtoinen elokuva, jossa on... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.10.2013 klo 11.30
Alla seisoo muutamia uusia trailereita elokuville, joita on mainostettu aiemminkin. Martin Scorsesen ja Leonardo DiCaprion uusin yhteistyö The Wolf of Wall Street siirtyi ensi vuodelle "varmojen tietojen mukaan", mutta se ilmeisesti siirretään tak... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.10.2013 klo 09.53
Motörhead joutuu siirtämään loppuvuodeksi suunniteltua Euroopan kierrostaan. Lemmy Kilmisterin horjuva terveys ei kestä kiertue-elämää. Niinpä kiertueen aloitus siirretään ensi vuoden alkuun. Bändin kotisivuilla Lemmy toteaa hoitavansa itsensä ... Lue lisää
Viihdeuutinen 30.10.2013 klo 00.03
Über Röck haastatteli Backyard Babies/Michael Monroe -kitaristi Dregenia lähinnä miehen sooloalbumin tiimoilta mutta esille tulivat myös mahdolliset Backyard Babies -kuviot - kuten myös jatko Michael Monroen bändissä. - Olen yhä (Michael Monroen y... Lue lisää
Viihdeuutinen 29.10.2013 klo 23.54
Kisa kahden "Die Hard Valkoisessa talossa" -elokuvan välillä on päättynyt selkeään tulokseen. White House Down teki rutkasti tappiota. Olympus Has Fallen sen sijaan saa jatko-osan. Gerard Butler, Aaron Eckhart, Morgan Freeman, Angela Bassett ja Ra... Lue lisää
Viihdeuutinen 29.10.2013 klo 21.00
Ohjaaja Kevin Tancharoen kertoo jättäneensä Mortal Kombat -maailman kolmen vuoden jälkeen ja matkaavansa kohti uusia haasteita. Tancharoen toivottaa onnea uuden elokuvan parissa puurtaville, joten tähän tietoon sitä ei ole peruttu. Leffa on lykkää... Lue lisää
Viihdeuutinen 29.10.2013 klo 20.15
20th Century Fox suunnittelee elokuvatrilogiaa, joka "perustuu" nettisivuihin The Knot, The Bump ja The Nest. Ensimmäinen sivusto auttaa häävalmisteluissa, toinen raskausaikana ja kolmas jakaa kodinhoito- ja parisuhdevinkkejä. Aikuisten oikeasti ... Lue lisää
Viihdeuutinen 29.10.2013 klo 19.21
Yhdysvalloissa nähtiin tänä kesänä tosi-tv-sarja The Hero, jossa Dwayne Johnsonin johdolla testattiin kilpailijoiden fyysistä ja henkistä kuntoa ja moraalia. Sama tiimi suunnittelee uutta sarjaa, jonka työnimi on Wake Up Call. Kussakin jaksossa, n... Lue lisää
Viihdeuutinen 29.10.2013 klo 18.31
Bryan Singer joidenkin väittämien mukaan jopa aloitti modernin supersankarigenren elokuvilla X-Men ja X2 (toiset aloittavat laskennan Bladesta). Ensi kesänä hän palaa sarjan pariin elokuvalla X-Men: Days of Future Past, joka on värvännyt mukaan lukui... Lue lisää
Viihdeuutinen 29.10.2013 klo 17.44
Expressen.se:n mukaan Ruotsin metalliylpeys In Flames on aloittanut studiosessiot Berliinissä (Hansa Studio), tavoitteenaan 11. studioalbumin äänitykset. Samaisella studiolla on äänitetty mm. David Bowien Heroes ja Iggy Popin Lust For Life -klassi... Lue lisää
Viihdeuutinen 29.10.2013 klo 12.50
Brittipunkin ensimmäisen aallon keskeisiin nimiin lukeutuva U.K. Subs sekä The Advertsin keulahahmona tunnettu T.V. Smith saapuvat alkuvuodesta kolmelle yhteiskeikalle Suomeen. Tavastialta torstaina 30. tammikuuta käynnistyvä minikiertue pysähtyy... Lue lisää
Edellinen sivuSeuraava sivu

