Tuorein viihdesisältö
Viihdeuutinen 27.10.2010 klo 14.36
Kiuas-yhtyeen solisti Ilja Jalkanen jättää bändin. Syyksi Jalkanen mainitsee sen, ettei tunne olevansa enää omistautunut heavymetallille 100 %:sti. Jalkasen toistaiseksi viimeiset keikat Kiuaksen riveissä olivat lokakuun viisi keikkaa Iso-Britanniass... Lue lisää
Viihdeuutinen 27.10.2010 klo 10.16
Moninkertainen kultalevy-yhtye Teräsbetoni julkaisee neljännen pitkäsoittonsa 24. marraskuuta. Teräsbetoni kertoo Maailma tarvitsee sankareita -nimisellä albumillaan, että sankareiden aika ei suinkaan ole ohi. Bändi piirtää ensisinglenä julkaistussa ... Lue lisää
Viihdeuutinen 27.10.2010 klo 10.04
Bon Jovi lähtee Euroopan-kiertueelle ensi kesänä ja saapuu samalla vihdoin myös Suomeen. Yhtyeen odotettu konsertti tapahtuu Helsingin Olympiastadionilla perjantaina 17. kesäkuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 8. marraskuuta Lippupalv... Lue lisää
Viihdeuutinen 27.10.2010 klo 00.37
Metallica julkaisee jatkoa Six Feet Down Under -EP:lle. Australian ja Uuden Seelannin kiertueelta äänitettyä livemateriaalia tarjoillaan toisen levyllisen verran. Six Feet Down Under Part II julkaistaan Australiassa/Uudessa Seelannissa sekä Metall... Lue lisää
Viihdeuutinen 27.10.2010 klo 00.30
Rähinä Live jälleen Helsingin Nosturissa 5. joulukuuta Vuosittainen Rähinä Live jatkaa perinnettä jo yhdeksättä vuotta putkeen. Itsenäisyyspäivän aattona 5.12. Helsingin Nosturissa juhlistetaan kulunutta vuotta, kulta-, ja platinalevyjä, satoja ke... Lue lisää
Viihdeuutinen 27.10.2010 klo 00.27
Doom metallin pioneerina tunnettu Pentagram on niittänyt kulttimainetta Yhdysvaltain underground-musiikkipiireissä jo 1970-luvulla. Yhtye on ehtinyt hajotakin useaan otteeseen, mutta vuodesta 1993 laulaja Bobby Liebling on koonnut Pentagramin useita... Lue lisää
Viihdeuutinen 26.10.2010 klo 15.54
Warner Music Finland julkaisee keskiviikkona 27.10 Suomen musiikkihistorian menestyneimpiin artisteihin lukeutuvan Irwin Goodmanin tuotannosta koostetun neljäntoista cd-levyn laajuisen boksin. Tammikuussa 1991 menehtyneen Irwin Goodmannin musiikki pu... Lue lisää
Viihdeuutinen 26.10.2010 klo 12.04
Firma nimeltä Acme on esiintynyt useammankin studion piirretyissä ja näytellyissäkin elokuvissa, mutta parhaiten tunnetaan se ACME, joka toimittaa postitse villejä vehkeitä Kelju K. Kojootille ja kumppaneille. Kojootin koti Warner Bros. suunnitte... Lue lisää
Viihdeuutinen 26.10.2010 klo 11.15
Lordin uusi rumpali on nimeltään Otus. Otus on järjestyksessään kymmenes jäsen Lordin sukupuussa. - Ei ole oikein tarkkaa varmuutta, mikä tai kuka Otus on, hän on vain ... otus. Sekoitus teurastajaa, pyöveliä, alienia, liskoa ja elävää kuollutta.... Lue lisää
Viihdeuutinen 26.10.2010 klo 11.10
Tony Scott aikoo ohjata jatko-osan ensimmäiselle hittileffalleen Top Gun vuodelta 1986. Ei ole varmaa, palaako Tom Cruise rooliinsa. Tuottajana häärii yhä Jerry Bruckheimer. Top Gun 2 (työnimi) tutkii hävittäjälentäjien ajan loppumista. Scott sel... Lue lisää
Viihdeuutinen 26.10.2010 klo 10.13
Ohjaaja Uwe Bollin kolmas elokuva tänä vuonna, teosten Bloodrayne: The Third Reich ja Auschwitz ohella, on Blubberella. Blubberella on "ensimmäinen naispuolinen lihava supersankari". Blubberella "potkii paljon perseitä - ja hänellä on paljon perse... Lue lisää
Viihdeuutinen 26.10.2010 klo 00.22
Tunnelmallisen raskaan rockin orkesteri The Ocean on parhaillaan Euroopan kierroksella The Dillinger Escape Planin kanssa. Viime viikolla bändi joutui omien sanojensa mukaan ryöstetyksi keskellä maantietä. Bändin bussi pysäytettiin lähellä Madridi... Lue lisää
Viihdeuutinen 26.10.2010 klo 00.17
Metallikansan vuotuinen talvikokoontuminen HELSINKI METAL MEETING järjestetään jälleen 17.-19. helmikuuta ja tapahtuma-areenoina toimivat vanha tuttu Ruoholahden Kaapelitehdas sekä tällä kertaa musiikkialan ammattilaisiltaa torstaina 17.2. isännöivä ... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.10.2010 klo 17.22
Dome Karukosken Napapiirin sankarit oli viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa lähes tarkalleen samoilla lukemilla, joilla filmi viikkoa aiemmin avasi. Lippuja on myyty yhteensä jo lähes 125 000. Myös mainiosti menestyneet tapaukset Itse ilkimys ja P... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.10.2010 klo 14.32
Eric Clapton saapuu vihdoin jälleen Suomeen ensi kesänä. Syyskuussa 19. studiolevynsä julkaissut supertähti esiintyy Helsingin Hartwall Areenalla maanantaina 6. kesäkuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 1. marraskuuta Lippupisteessä. ... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.10.2010 klo 12.49
Star Wars on hengissä. George Lucasin virallinen suunnitelma on se, että kuusi elokuvaa käännetään kolmiulotteisiksi vuosia 2012-2017 varten. Animaatiosarja The Clone Wars lupaillusti tulee olemaan noin 100 jakson ja viiden tuotantokauden mittainen. ... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.10.2010 klo 11.10
Suomen suurin levy-yhtiö, Warner Music Finland saa tiimiinsä vahvistusta marraskuun alussa, kun pitkän linjan muusikko, tuottaja ja radiotoimittaja Lasse Kurki aloittaa yhtiön tuotantopäällikkönä. Lasse on tehnyt pitkän ja menestyksekkään uran mu... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.10.2010 klo 10.00
Paranormal Activity 2 oli viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. Kolmella miljoonalla dollarilla tehtailtu jatko-osa tienasi alkajaisiksi reilut 41 miljoonaa, mikä on kauhuleffojen piirissä uusi ennätysavaus. Kriitikot ovat olleet kohtalaisen ... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.10.2010 klo 00.07
Maaliskuussa 2003 kuolleen Finntrollin ja Impaled Nazarenen kitaristi Teemu "Somnium" Raimorannan muistoksi perustettu rahasto on päättänyt jakaa Somnium-stipendin Metalheim Oy:lle. Apurahan suuruus on 2500 euroa. Metalheim Oy on kunnostautunut "s... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.10.2010 klo 00.07
HarperCollins julkaisee ensi vuonna kirjan nimeltä "Sweet Child Of Mine" (alunperin "No Bed Of Roses"), jonka on kirjoittanut Deanna Adler - entisen Guns N' Roses -rumpali Steven Adlerin äiti. Steven Adler sai kenkää Axl Rosen jengistä vuonna 1990... Lue lisää
Viihdeuutinen 23.10.2010 klo 19.58
Viimeinen este Hobitti-elokuvien valmistumiselle on monimutkainen, poliittinen kiista studion, näyttelijöiden ammattiliiton ja muiden asiaan kuuluvien tahojen välillä. Yksinkertaistettuna studion puoli väittää, että näyttelijöille maksetaan enemmän k... Lue lisää
Viihdeuutinen 23.10.2010 klo 18.37
Skottilaistrio Biffy Clyron maanantainen Helsingin konsertti siirtyy keikan luonteeseen paremmin sopivalle Nosturille. Alunperin Vanhalle Ylioppilastalolle suunnitellun keikan päivämäärä pysyy samana: yhtye esiintyy Nosturissa maanantaina 25. lokakuu... Lue lisää
Viihdeuutinen 23.10.2010 klo 18.33
Legendaarisen brittiläisen UFO -orkesterin Nosturin keikka sunnuntaina 24.10.2010 peruuntuu solisti Phil Moggin ääniongelmien vuoksi. Näillä näkymin The Visitor World Tour 2010 muut keikat toteutuu. Ennakkoon ostetut liput voi palauttaa ennakkom... Lue lisää
Viihdeuutinen 23.10.2010 klo 05.08
Kuten juuri uutisoitiin, Steven Spielberg aikoo ohjata robottien aiheuttamasta maailmanlopusta kertovan elokuvan Robopocalypse. Jack Black ilmeisesti säikähti, sillä saman tien on julkistettu leffa How To Survive A Robot Uprising. Black ja Hot Tub... Lue lisää
Viihdeuutinen 23.10.2010 klo 00.15
Steven Spielberg on päättänyt ohjata seuraavaksi tieteiselokuvan Robopocalypse. Daniel H. Wilsonin romaaniin perustuva eeppinen rymistely kertoo ihmiskunnan taistelusta valtaan nousseita robotteja vastaan. Kuvaukset alkavat tammikuussa 2012 ja en... Lue lisää
Viihdeuutinen 22.10.2010 klo 16.38
Martin Freeman, Richard Armitage, Rob Kazinsky, Aidan Turner, Graham McTavish, John Callen, Stephen Hunter, Mark Hadlow ja Peter Hambleton ovat saaneet roolit Peter Jacksonin kaksiosaisesta Hobitti-elokuvasta. Freeman näyttelee Bilbo Reppulia, jo... Lue lisää
Viihdeuutinen 22.10.2010 klo 15.28
Ruotsin YLE eli SVT julkisti kahdeksan Melodifestivalen 2011 -kiertueelle valittua kilpailijaa. Neljän aiemmin julkistetun kilpailijan lisäksi Ruotsin edustuspaikkaa tavoittelevat mm. Sanna Nielsen ja Danny Saucedo. Molemmat ovat Melodifestivalen-... Lue lisää
Viihdeuutinen 22.10.2010 klo 15.19
Saara Aallon Blessed with Love, Cardiantin Rapture in Time ja Father McKenzien Good Enough lunastivat jatkopaikan kotimaisen Euroviisuhaun avoimesta karsinnasta, joka ratkesi lopulta nettiäänestyksen avulla. Kyseiset artistit jatkavat kisailua Suomen... Lue lisää
Viihdeuutinen 22.10.2010 klo 13.37
Räppäri/tuottaja Jay-Z haluaa tulevalla elämänkerrallaan vaikuttaa myös rapin arvostukseen - rap on todellista runoutta. Kirjassa käydään läpi myös Jay-Z:n lyriikoita. Jay-Z:n mukaan rap pitäisi laskea runoudeksi. - Se ei ole pelkästään tyyppej... Lue lisää
Viihdeuutinen 22.10.2010 klo 10.01
Stratovarius viimeistelee toista Timo Tolkin jälkeistä albumiaan - levy on samalla Stratovariuksen 13. studioalbumi. Levy on saanut nimekseen Elysium. Albumia viimeistellään Helsingin Pitäjämäessä. Albumia voi kysellä kaupoista tammikuun puolessa... Lue lisää
Edellinen sivuSeuraava sivu

