Tuorein viihdesisältö
Viihdeuutinen 26.06.2013 klo 11.45
Ohjaaja Roland Emmerich kertoi aiemmin, että noin puolet elokuvan Independence Day näyttelijöistä palaavat jatko-osaan, joka valmistuu kesällä 2015. Hän on tarkentanut, että tietokoneneroa näytellyt Jeff Goldblum ja Yhdysvaltain presidenttiä näytelly... Lue lisää
Viihdeuutinen 26.06.2013 klo 10.30
Taken 3 on tulossa. Liam Neeson palaa rooliinsa ja kuittaa 20 miljoonan dollarin palkkion, mikä on vain viisi miljoonaa dollaria vähemmän kuin ensimmäinen elokuva maksoi kaiken kaikkiaan. Tuotanto saattaa alkaa jo helmikuussa. Viime syksynä, ennen... Lue lisää
Viihdeuutinen 26.06.2013 klo 09.30
Lyhyt traileri antaa vihiä tunnettuja naamoja vilisevän jännärin The Counselor tunnelmista. Ohjauksesta vastaa Ridley Scott. Käsikirjoituksen on rustannut kirjailija Cormac McCarthy, jonka romaanit All the Pretty Horses, Menetetty maa (No Country for... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.06.2013 klo 18.30
Zombie-elokuva World War Z on tienannut muutamassa päivässä yli 100 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. Elokuva ei ansaitse isoa budjettiaan takaisin vielä vähään aikaan, mutta studio on kehittänyt itseluottamusta ja virallistanut jatko-osan. ... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.06.2013 klo 17.00
Kaze Tachinu, englanninkieliseltä nimeltään The Wind Rises on vanhan mestarin Hayao Miyazakin seuraava elokuva. Japanin ensi-iltaan on kuukausi. Aiheena on toisessa maailmansodassa käytettyjen Zero-hävittäjien suunnittelija Jiro Horikoshi. Kuten ensi... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.06.2013 klo 15.50
Tieteiselokuva Jupiter Ascending kertoo Mila Kunisin näyttelemästä siivoojasta, joka saa tietää, että hän saattaa olla universumin seuraava hallitsija. Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaavat Wachowskin sisarukset. Miespääosassa nähtävä Channi... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.06.2013 klo 12.12
Lento-kilpailussamme kyseisen elokuvan voittivat: - "ajarvine2" - Arttu Heiskanen Voittajiin on otettu yhteyttä, onnittelut!... Lue lisää
Viihdeuutinen 25.06.2013 klo 12.00
William Fichtner näyttelee Silppuria (Shredder) ensi vuoden elokuvassa Teenage Mutant Ninja Turtles. Kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä. Fichtner käytti nimenomaan sanaa Shredder asiasta kertoessaan. Viime vuonna liikkuneiden huhujen mukaan elok... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.06.2013 klo 22.00
Useimmat suomalaiset elokuvateatterit olivat kiinni juhannuksena ja juhannusaattona, eikä koko juhannusviikolla nähty uusia ensi-iltoja. Joku onnistui kuitenkin pyörähtämään leffassa, paljastavat tilastot. Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomess... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.06.2013 klo 21.29
Pixarin Monsterit Oy:n esiosa Monsterit - yliopisto oli viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. 82 miljoonan dollarin avaustulos peittosi selkeästi Pixarin perinteiset 60-70 miljoonan dollarin avaukset. Mitä animaatioihin tulee, ainoastaan Shre... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.06.2013 klo 17.10
Ikuisuusprojekti Sin City: A Dame to Kill For - eli vuoden 2005 Sin Cityn jatko-osa - tulee aikuisten oikeasti valmistumaan joskus, sillä se on jo kuvattu. Ensi-ilta ei kuitenkaan ole tänä syksynä. Elokuva on siirretty lokakuulta ensi vuoden eloku... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.06.2013 klo 16.00
Anna Kendrick näyttelee Tuhkimoa fantasiamusikaalissa Into the Woods. Kyseessä on Disneyn suunnittelema, lukuisia satuhahmoja käsittelevä elokuva, joka perustuu pidettyyn lavamusikaaliin. Mukana ovat myös Meryl Streep ja Johnny Depp, jotka näyttelevä... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.06.2013 klo 14.59
Anchorman 2: The Legend Continues saapuu Yhdysvalloissa teattereihin joulukuussa, eli vaatimattomat yhdeksän ja puoli vuotta edellisen osan jälkeen. Jatko-osa ei täten virnistele 70-luvulle ja sen viihteellistyneelle uutiskulttuurille, vaan 80-luvun ... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.06.2013 klo 13.50
The Lego Movie on ensi vuonna elokuvateattereihin saapuva 3D-animaatio. Sen ohjaajaparin Phil Lord & Christopher Miller aiempia hittejä ovat 21 Jump Street ja Poutapilviä ja lihapullakuuroja. Mikä erottaa tämän elokuvan aiemmista, halvalla tehdyi... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.06.2013 klo 12.45
Warner Bros. perui komedian Nuija ja tosinuija jatko-osan, mutta tekijät saivat kaupitella projektia muualle. Uudet yhteistyökumppanit ovat löytyneet. Tuotantotalo Red Granite rahoittaa elokuvan ja levittää sitä Yhdysvaltojen ulkopuolella, ja Uni... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.06.2013 klo 11.35
Frozen on tämänvuotinen Walt Disney Animation Studios -elokuva. Leffalla on mutkikas historia. Yli kymmenen vuotta sitten Disney tahtoi tehdä käsinpiirretyn musikaalin, joka perustuu Hans Christian Andersenin satuun Lumikuningatar. Projekti on perutt... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.06.2013 klo 10.30
Independence Day 2 on viimeinkin saanut vihreää valoa. Ensi-ilta on 5. heinäkuuta 2015. Puikoissa on yhä alkuperäinen ohjaaja Roland Emmerich. Elokuvassa ei nähdä Will Smithiä. Smith on paitsi liian kallis, myös liian iso tähti, Emmerich selittää.... Lue lisää
Viihdeuutinen 24.06.2013 klo 09.26
Arnold Schwarzenegger on kiinnitetty elokuvaan Maggie. Hän tulee näyttelemään miestä, joka yrittää auttaa tytärtään, josta on hitaasti tulossa zombie. Zombie-maailmanloppu on käynnissä ympäri maailmaa. Maggie on viime vuonna julkistettu projekti, ... Lue lisää
Viihdeuutinen 17.06.2013 klo 12.07
Leffamiehemme Peltonen lomailee tällä viikolla, mutta täysin hiljaiseloa emme silti vietä. V2.fi julkaisee yksinoikeudella Suomessa ohjaaja Robert Zemeckisin haastattelun liittyen juuri DVD/Blu-ray-julkaisun saavaan Lento-elokuvaan, ja lisäksi voit v... Lue lisää
Viihdeuutinen 15.06.2013 klo 20.30
Tom Hanks on kiinnitetty elokuvaan A Hologram For the King, joka perustuu Dave Eggersin kiiteltyyn romaaniin. Elokuvan ohjaa Tom Tykwer, joka ohjasi puolet kunnianhimoisesta episodielokuvasta Pilvikartasto (Cloud Atlas), jossa Hanks näytteli useita r... Lue lisää
Viihdeuutinen 15.06.2013 klo 19.30
Henkilökuvalle Diana on julkaistu ensimmäinen traileri. Naomi Watts näyttelee Walesin prinsessaa Dianaa elokuvassa, joka kuvaa kansainvälisesti rakastetun, hyväntekeväisyydestä tunnetun prinsessan viimeisiä skandaalinkäryisiä vuosia. Ensi-ilta on syk... Lue lisää
Viihdeuutinen 15.06.2013 klo 18.30
Sean Penn, Javier Bardem ja nouseva tähti Idris Elba tähdittävät toimintajännäriä Gunman, jonka ohjaa Pierre Morel (Taken, From Paris With Love). Penn näyttelee kansainvälisesti toimivaa agenttia, joka perinteikkäästi joutuu omiensa pettämäksi. Ki... Lue lisää
Viihdeuutinen 15.06.2013 klo 17.30
Adam Sandler näyttelee pääosaa korealaisen komedian Hello Ghost amerikkalaisessa versiossa. Hänen hahmonsa on yrittänyt itsemurhaa lukuisia kertoja, mistä johtuen hän näkee aaveita. Aaveet eivät jätä häntä rauhaan, ellei hän täytä niiden toiveita. ... Lue lisää
Viihdeuutinen 14.06.2013 klo 22.56
Emma Watson on kiinnitetty fantasiaelokuvan The Queen of the Tearling pääosaan. Ohjaajaa tai edes kirjoittajaa elokuvalla ei vielä ole, mutta kulissien takana häärii tuottaja David Heyman, joka on yksi Watsonin tähdittämän Harry Potter -saagan tuotta... Lue lisää
Viihdeuutinen 14.06.2013 klo 20.09
Hittileffan District 9 ohjaaja Neill Blomkamp tuo uuden yhteiskuntakriittisen tieteistoimintaelokuvansa Elysium teattereihin 9. elokuuta. Jos olet aina pelännyt että poliittisesti motivoitunut laiton kyborgisomali kiilaa ohitsesi jonottaessasi flunss... Lue lisää
Viihdeuutinen 13.06.2013 klo 19.00
Eddie Redmayne näyttelee Stephen Hawkingia elokuvassa Theory of Everything. Elokuva kertoo tarinan maailmankuulusta fyysikosta panostaen muun muassa Hawkingin ja hänen vaimonsa suhteeseen. Naispääosanesittäjää etsitään parhaillaan. Rooli on hyvin ... Lue lisää
Viihdeuutinen 13.06.2013 klo 17.50
Fanisivusto TheArnoldFans kertoo tavanneensa Arnold Schwarzeneggerin tapahtumassa 21st Century Financial Education Summit. Sivusto väittää Schwarzeneggerin paljastaneen, että Terminator 5:n kuvaukset alkavat ensi vuoden tammikuussa tai helmikuussa. S... Lue lisää
Viihdeuutinen 13.06.2013 klo 16.45
"In a world..." on monesta trailerista tuttu repliikki, jonka esittää karhea miesääni, jolla on auktoriteettia. In A World... on myös komedia, joka kertoo naisesta, joka omasta mielestään on ihan yhtä pätevä henkilö lausumaan moisia lauseita. Lake Be... Lue lisää
Viihdeuutinen 13.06.2013 klo 15.35
Pelialan jättiläisen Ubisoftin pelejä ovat muun muassa Assassin's Creed, Splinter Cell, Ghost Recon, Far Cry, Raving Rabbids ja tuleva Watch Dogs. Nämä kaikki ovat kääntymässä elokuviksi. Ubisoft suunnittelee Michael Fassbenderin tähdittämää eloku... Lue lisää
Viihdeuutinen 13.06.2013 klo 14.33
Owen Wilson on liittynyt Jim Carreyn tähdittämään toimintakomediaan, jolla ei tällä hetkellä ole nimeä. Nimi oli aiemmin Loomis Fargo. Elokuva perustuu tositapahtumiin. Vuonna 1997 roistot pöllivät kuljetusfirman nimeltä Loomis Fargo panssariauto... Lue lisää
Edellinen sivuSeuraava sivu