Tuorein sisältö

Kotimainen Oceanhorn-peli valloittaa maailmalla

Kati Alha

24.11.2013 klo 12.21 | Luettu: 18932 kertaa | Teksti: Kati Alha

Haastattelussa Cornfox & Brothers
Viime viikolla ilmestyi uusi suomalainen iOS-roolipeli, Oceanhorn, joka on saanut positiivisen vastaanoton sekä arvioiden että myyntitilastojen valossa. V2.fi haastatteli pelin takana olevan Cornfox & Brothersin creative directoria, Heikki Repoa. Kolmen hengen yhtiöön kuuluvat lisäksi veljekset Antti ja Jukka Viljamaa.

Esikuvina varhaisemmat toimintaroolipelit



Vaikka firman nimi ei ole kaikille vielä tuttu, tyhjästä tämäkään peli ei ole ilmestynyt. Kuten moni muukin samoihin aikoihin perustettu suomalainen pelifirma, se on lähtenyt liikkeelle Universomon lopetuspäätöksen jälkimainingeista, jolloin kolmikko päätti perustaa oman peliyhtiön. “Aloitimme tekemällä tilaustöitä THQ:lle, mutta jo pian lähdimme toteuttamaan omalla riskillä Death Rallyn uudelleensyntymää. Death Rally julkaistiin 2011. Peli on Remedyn julkaisema, Mountain Sheepin tuottama ja Cornfoxin toteuttama”, Repo kertoo.

Oceanhornin kehitystyö alkoi jo vuonna 2011, mutta välissä Cornfox on ehtinyt tehdä myös Death Rallyn Steam-version. Vaikka peliä on verrattu Zeldoihin, pelkästä Zelda-kloonista ei kuitenkaan ole kyse: “Pelin identiteetti muodostuu totta kai tunnistettavuudesta, mutta myös teemoista joita peli käsittelee. Halusimme tehdä eeppisen seikkailupelin, jonka maailmassa on mukava viettää aikaa.” Vanhat The Legend of Zelda -pelit ovat olleet yhtenä inspiraation lähteenä ja peli edustaa samaa genreä Zeldojen kanssa; tärkeimmiksi henkisiksi esikuviksi Repo sen sijaan laskee Final Fantasyt ja Gameboyn Seiken Densetsun niiden vakavampien tarinoidensa vuoksi.

Pienen studion suuri peli



Oceanhornin kokoinen peli on melkoinen saavutus pienelle kolmen hengen yritykselle, ja peliä onkin tehty jo pitkään; ensimmäiset pelikonseptit kirjoitettiin jo heti Cornfoxin perustamisen jälkeen, alkuvuodesta 2010. Silloin tarkoituksena oli vielä saada nopeasti 2D-seikkailupeli markkinoille. Death Rally lykkäsi kuitenkin projektia ja varsinainen tuotanto päästiin aloittamaan vuoden 2011 aikana.

Jo pelin kehitysaikana herättämä kiinnostus oli tekijöilleenkin yllätys. “Kun loppuvuodesta 2011 avasimme vaatimattoman devaus-blogin Oceanhornille, emme olisi koskaan uskoneet millaisen vastaanoton pelimme saisi. Yhtenä päivänä blogilla kävi 100 000 lukijaa katsomassa varhaisia screenshotteja ja lukemassa suunnitelmiamme! Siitä lähtien pelin tuotanto on ollut aikamoista haipakkaa.”


Pelikonsepti paisui tuotannon aikana, mutta kahden vuoden kovan työn saavutuksena syntynyt peli on ollut työn arvoista: “Oceanhorn rikkoo maksullisten pelien ennätyksiä App Storessa ympäri maailmaa. Se on pienelle kehittäjälle sydäntä lämmittävää.” Repolla onkin viesti innokkaille pelinkehittäjille: “Kolmella hengellä pystyy mihin tahansa, kun vain intoa ja hyviä ystävyyssuhteita riittää!”

Säveltäjälegendat


Oceanhornin kohdalla on syytä mainita myös säveltäjät; niiden joukosta kun löytyvät niinkin suuret nimet kuin Nobuo Uematsu ja Kenji Ito. Mukaan legendat saatiin yhteistyössä pelin julkaisijan FDG:n kanssa. Julkaisusopimusta tehtäessä osa sopimuksesta nimittäin oli, että FDG yrittää saada Uematsun ja Iton mukaan projektiin. Pelintekijät eivät itse uskoneet että homma oikeasti toteutuisi, mutta toisin kävi. “Tivasin järkyttyneenä syytä julkaisijalta ja yksinkertainen vastaus oli: ‘He pitivät pelistä’”, Repo kuvailee.


Työskentelyä säveltäjien kanssa Repo kuvaa mutkattomaksi. “Kenji Iton kanssa pallottelimme luonnoksia ja biisejä muutamaan kertaan, mutta Uematsun aikataulu oli niin kiireinen, että sain esitellä peliä, kertoa tarinasta ja motiiveista ja kuukausia myöhemmin Uematsu toimitti kolme aivan uskomattoman upeaa kappaletta, valmiina peliin laitettavaksi!”

Repo muistuttaa, että suurin osa soundtrackistä on kuitenkin Kalle Ylitalon käsialaa, sillä hän aloitti työt pelin musiikin parissa jo paljon aiemmin, kaksi vuotta sitten. Repo kehuu suomalaissäveltäjän taitoja: “Arvioin, että monikaan pelaaja ei arvaa missä Uematsu alkaa ja Ylitalo loppuu.”

Myyntimenestys



Vaikka pelin hinta, 7,99 euroa, on iOS-peliksi totuttua korkeampi, ei se ole ollut esteenä pelin kohderyhmälle. Repo huomauttaakin pelin olevan laajempi ja tuotantona kalliimpi kuin useimmat iOS-pelit, ja pelaajat ovat kokeneet saaneensa rahoilleen vastinetta. Palaute on ollut muutenkin hyvin positiivista, ja sen perusteella Oceanhorn on monien mielestä vuoden paras iOS-peli, ja kiitoksia sekä toivomuksia jatko-osasta on esitetty. Vaikka Cornfoxiltakin löytyy aiempia menestyspelejä, on tällainen palaute omalle kohdalle kuulemma hyvin harvinaista.

Positiivisen pelaajapalautteen sekä hyvien arvosteluiden lisäksi peli on ollut menestys myös myyntinsä puolesta. App Storen myyntitilastojen ja sijoituksien puolesta peli on ollut jo nyt myös melkoinen menestys: “Rahallisesti peli teki tuotantokustannuksensa takaisin 24 tunnissa.”

Odotettavissa myös jatko-osa



Entä sitten tulevaisuus? Se näyttää tällä hetkellä harvinaisen selvältä: “Jättimäisen suosion johdosta ja myös siitä riippumatta, on itsestään selvää että seuraava vuosi menee Oceanhornin jatko-osan parissa. Oceanhornin maailmassa riittää vielä paljon mysteereitä ja tarinoita kerrottavaksi, en malta odottaa että pääsemme toteuttamaan uudet visiomme!” Nyt kun Zelda-genren formaatti on hallussa, pystytään jatko-osassa rikkomaan sen konventioita ja tuottamaan uudenlaisia kokemuksia.

Sen sijaan ensimmäistä osaa ei ole vielä toistaiseksi suunniteltu muille alustoille. Suunnitelmat ovat kuitenkin vielä auki, sillä Repo kehottaa V2.fi:n lukijoita auttamaan: Mille alustalle te haluaisitte Oceanhornin portattavan?



Lopuksi Repo kehottaa vielä tutustumaan peliin: “Jos ette ole vielä ottaneet osaa seikkailuun, kartoittamattomien merien saaret ja Oceanhornin mysteeri odottaa selvittäjäänsä! Jos rakastatte vanhoja konsolipelejä uskon teidän pitävän Oceanhornista!”




V2.fi | Kati Alha
< Lauantai-illan Kevyi... Listasunnuntai #209... >

Keskustelut (11 viestiä)

Darkblade

Rekisteröitynyt 23.08.2009

24.11.2013 klo 12.51 2 tykkää tästä

Android ja/tai PC-versio kelpaisi enemmän kuin hyvin.
lainaa
madaxel

24.11.2013 klo 13.19

Porttaus mille tahansa laitteelle jolla tuon voi pelata isolta ruudulta. Sohvalta käsin. Pädillä. Kiitos.
lainaa
Precc

24.11.2013 klo 13.56 2 tykkää tästä

Legend of the Zelda? Aight.
lainaa
Heh1

24.11.2013 klo 14.50 1 tykkää tästä

Precc kirjoitti:
Legend of the Zelda? Aight.


Näin aluksi vain kuvan ja luulin itsekkin :D
lainaa
Precc

24.11.2013 klo 15.43

Heh1 kirjoitti:
Precc kirjoitti:
Legend of the Zelda? Aight.


Näin aluksi vain kuvan ja luulin itsekkin :D


Tarkoitin lähinnä artikkelin typoa. :D
lainaa
xevious

24.11.2013 klo 17.05

Jokaisella on toki oma tulkinta siitä, missä menee jonkun muun teoksesta tässä -tapauksessa pelistä "inspiroitumisen" ja puhtaan rip-offin raja. Tähän peliin oltaisiin helpostikkin voitu keksiä enemmän omaperäisiä ideoita esim, kontrolleissa, itemeissä jne. jolloin rip-off syytteiltä oltaisiin voitu välttyä. Nyt peli on hiukan liian lähellä esikuvaansa ollakseen kunniallinen yritys. Jotenkin aika vahvat "Giana Sister"-fibat tästä tulee....

Ymmärrän toki, että houkutus ratsastaa Nintendon mestariteoksilla mobiilipuolella on suuri, etenkin kun Nintendo itse ei halua sisältöään mobiililaitteille tuoda (ymmärrettävästi).
lainaa
agm

24.11.2013 klo 18.41 1 tykkää tästä

xevious kirjoitti:
Jokaisella on toki oma tulkinta siitä, missä menee jonkun muun teoksesta tässä -tapauksessa pelistä "inspiroitumisen" ja puhtaan rip-offin raja. Tähän peliin oltaisiin helpostikkin voitu keksiä enemmän omaperäisiä ideoita esim, kontrolleissa, itemeissä jne. jolloin rip-off syytteiltä oltaisiin voitu välttyä. Nyt peli on hiukan liian lähellä esikuvaansa ollakseen kunniallinen yritys. Jotenkin aika vahvat "Giana Sister"-fibat tästä tulee....

Ymmärrän toki, että houkutus ratsastaa Nintendon mestariteoksilla mobiilipuolella on suuri, etenkin kun Nintendo itse ei halua sisältöään mobiililaitteille tuoda (ymmärrettävästi).

Jokainen suuri mobiilipeli on rip-off. Esim. kaikki Gameloftin pelit. Oikeastaan en ole nähnyt vielä yhtään mobiilipeliä joka olisi ollut aidosti omaperäinen. Jokaisessa on kopioitu runsaasti ideoita muualta ja jotkut ovat jopa tällaisia suoria rip-offeja. Osa taas on vain käännöksiä muilta alustoilta(Final Fantasyt yms.).

Mutta mikäs siinä, kunhan peli on muuten hyvä. Oikeastaan olen melko iloinen että Suomesta on saatu vihdoin tällainen kunnon peli. Angry Birds on niin simppeli ettei sillä oikein osaamista voi hehkuttaa, samaten Hill Climb Racing. Clash of Clans on puolestaan sellainen rahastus että ihan hävettää.
lainaa
Petro

24.11.2013 klo 20.48 5 tykkää tästä

PSN/Vita. Kiitos, hei.
lainaa
Tingle

Rekisteröitynyt 19.04.2007

24.11.2013 klo 21.16 2 tykkää tästä

Itse voisin kuvitella hankkivani pelin 3DS:lle. Siellä vesillä pitäisi kaltaistani kalaa olla enemmänkin.
lainaa
fasasf

25.11.2013 klo 11.56 1 tykkää tästä

PC, padi-tuella, Steam/GoG/Humble Store, SAMALLA hinnalla kuin iOS-versio. Graffat menee ihan tollaisenaan PC:lläkin, oikeastaan vain se ohjaus uusiksi. Ja tosiaan, jos vaan HINTA ON SAMA kuin iOS:llä (en voi kyllin alleviivata tuota, ei siis mitään maagista 50-1000% hinnan nostoa, kun siirrytään mobiilista PC-/konsolipuolelle), niin se on day-1-kaupat.
lainaa
RamiSelin

Rekisteröitynyt 19.04.2008

26.11.2013 klo 07.16

Android-käyttäjänä olisin hyvin iloinen nähdessäni pelin silläkin alustalla.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova