Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Google Nexus 6P

Esa Toikkonen

09.03.2016 klo 14.01 | Luettu: 7050 kertaa | Teksti: Esa Toikkonen

Huawein ensimmäinen Nexus-puhelin
Android-käyttöjärjestelmän takana oleva Google on toistaiseksi sotkeutunut puhelinvalmistusbisnekseen vain kevein ottein. Vuosittain Googlen Nexus-brändin alla on julkaistu yksi puhelin, mutta viime vuoden lopulla valikoimaa laajennettiin kahdella uudella laitteella. LG on pienemmän 5X-mallin takana, ja suuremman, 5,7 tuuman näytöllä varustetun kännykän on valmistanut puhelinmarkkinoilla suureksi tekijäksi noussut Huawei. Aiempien puhelimien tyyliin Google ei siis valmista puhelintaan itse. Viime kesänä pääsin kokeilemaan Huawein lippulaivamalli P8:ia, josta saadut käyttökokemukset luovat hyvää pohjaa tähän testiin. Nexus-brändin alla julkaistu 6P-malli peittoaa teknisesti Huawein vanhan mallin tietenkin lähes joka saralla, mutta toki hintaakin on selkeästi enemmän.


Puhelin on paketoitu siistiin pahvipakettiin, jonka sisältä löytyy Nexus-puhelimen lisäksi oleellisimmat tarvikkeet; pikalaturi uudella USB Type-C-liitännällä, laturiin käypä latausjohto (n. 110 cm pitkä), perinteiseen USB-liitäntään kytkettävä johto (n. 30 cm pitkä), pikaohjeet ja sim-korttipaikan avaava työkalu. Paketissa ei ole kuulokkeita, jotka tulevat useiden puhelimien varustuksessa.

Pelkistettyä tyyliä


Ulkoisesti puhelin näyttää melko perinteiseltä Android-puhelimelta, jonka erottaa muusta massasta selkeimmin sen etureunassa olevista stereo-kaiuttimista ja Huawein puhelinmalleissa aiemminkin nähdystä takapuolen ”kyhmystä”. Puhelin on täten hieman paksumpi puhelimen yläreunasta. Lasitehosteella koristeltuun paksumpaan kohtaan on sijoitettu puhelimen takakamera ja LED-salama. Puhelimessa on USB Type-C-lataus/dataliitännän lisäksi 3,5 millin kuulokeliitäntä. Laitteen takakuori on valmistettu mattapintaisesta alumiinista ja on näin ollen tyylikkään näköinen – ainakin uutena. Itse en käytä puhelimissa nykyään suojakalvon lisäksi muuta suojausta ja kolmen viikon testiaikana puhelimen takakuori naarmuuntuikin jonkin verran erityisesti puhelimen alareunasta.


Sormenjälkitunnistin on sijoitettu puhelimen takapuolelle, keskilinjasta hieman ylöspäin. Puhelimen käteen ottaessa etusormi osuu juuri oikealle kohdalle, joten puhelimen avaus lukitustilasta käy luonnollisen tuntuisesti. Sormenjälkeä määritellessä ohjelmisto pyytää painamaan sormea useassa eri asennossa tunnistinpinnalle, minkä ansiosta puhelin tunnistaa sormen monipuolisesti missä asennossa vain. Määrittelin laitteeseen neljä sormea, joten laitteen sai auki näppärästi, otti sen kumpaan käteen tahansa. Sormen tunnistus tapahtuu todella nopeasti ja puhelin on käytettävissä jotakuinkin heti, kun siihen kätensä tarraa.

Puhdas kokemus


Nexus-puhelimien ehdottomasti paras puoli on niiden käyttöjärjestelmänä toimiva puhdas Android. Nexus 6P ei tätä perinnettä riko ja puhelimessa onkin valmiiksi asennettuna vain Googlen omat sovellukset ja laitteen vaatimat ajurit. Kääntöpuolena ”puhtaudessa” on niukempi ominaisuuksien määrä laitteen käyttöönoton yhteydessä, mutta omalta kannalta tarpeellisten sovelluksien asennuksen jälkeen laitetta pystyy muokkaamaan kätevästi omanlaisekseen. Google tukee omia laitteitaan erittäin hyvin jopa vuosia julkaisun jälkeen tarjoten uusimmat Android-päivitykset ensimmäisten joukossa. Puhelimen käyttöjärjestelmä toimii täten uusin versio Android Marshmallowista.


Puhelimen sydämenä sykkii Snapdragonin 810 –prosessori (v2.0), jossa piisaa puhtia jotakuinkin kaikkeen, mitä Android-puhelimella voi tehdä. Suoritinta vaivanneet lämpöongelmat on sen kakkosversiossa saatu poistettua ja puhelin lämpeni vain hieman tehokäytössä. Aivan markkinoiden tehokkaimmasta piiristä ei ole kyse, mutta en onnistunut löytämään peliä tai sovellusta, jota se ei olisi onnistunut sujuvasti pyörittämään. Antutun testiohjelmasta laite sai 61 838 pistettä ja 3D Mark –testiohjelman läpiajamalla 1 296 pistettä (Sling Shot using ES 3.1, kevyemmällä 3.0-versiolla 1 860 pistettä). Luvut eivät varmasti kerro lukijalle paljoa, mutta ajamalla testit omassa puhelimessa, voi verrata tehoja omaan laitteeseensa suuntaa antavasti. Keskusmuistia laitteessa on kolmen gigan verran ja tallennustilaa testilaitteessa 32 gigatavua. Laitteesta on markkinoilla myös 64 ja 128 gigan käyttömuisteilla varustellut mallit. Tallennustilaa ei voi laajentaa muistikortein.

Mahtuu taskuun nippa nappa


Nexus 6P:ssä on massiivinen 5,7 tuuman näyttö, joka on videoita katsellessa ja netissä surffatessa erityisen mukava suuruutensa vuoksi. Kääntöpuolena tälle hauskuudelle on laitteen mitat (159,3 x 77,8 x 7,3 mm), joihin tottui kuitenkin melko nopeasti, kunhan housuissa oli tarpeeksi isot taskut. Näyttönä laitteessa on Samsungin valmistama AMOLED-näyttöpaneeli, jossa värit toistuvat miellyttävän täyteläisenä. Musta väri ei valitettavasti ole aivan musta, vaan enemmänkin tumman harmaa. Harmaudesta huolimatta musta toistui mustempana kuin laitteen rinnalle asettamissani LG:n G4 - ja OnePlussan One –puhelimissa. Ruudun resoluutio on 1440 x 2560, joten pikselitiheys on noin 518 pikseliä neliötuumaa kohden. Näyttö on siis erittäin tarkka ja siitä onkin erittäin vaikea erottaa yksittäisiä pikseleitä. Valitettavasti talvikeleillä näyttöä on turha yrittää käyttää hansikkaat kädessä, eikä se tue näytönavausta näpäytyksen voimalla. Muun muassa Nokian puhelimista tuttua vilkaisunäyttöä laite tukee, joten siitä on vauhdissa helppo tarkistaa esimerkiksi kellonaika.


Puhelimen etupuolella sijaitsee laitteen 8,0 megapixelin kamera, millä saa helposti napattua hyvälaatuisia selfieitä. Laitteen takapuolelta löytyy Sonyn käsialaa oleva 12,3 megapikselin pääkamera, jolla onnistuu napsimaan kelvollisia kuvia myös hieman hämärämmässäkin. Ihmetyksekseni kamerassa ei ole optista kuvanvakaajaa, joten käsien ei sovi juuri täristä. Tämän puutteen vuoksi en suosittelekaan laitetta niille, jotka pitävät kameraa erityisen tärkeänä puhelimessa. Puutteesta huolimatta kameralla saa otettua optimiolosuhteissa hyviä kuvia ja se tukee myös 4K-videokuvausta 30 FPS:n päivitysnopeudella. Kuvaussovelluksena Nexuksessa on Googlen oma Camera sovellus, joka tarjoaa pelkistetyn ja helpon kuvauskokemuksen kevyin perussäädöin.

Pikana täyteen, nopeasti takaisin tyhjäksi


Nexus 6P:n suuri ja tarkka näyttö vaatii paljon energiaa ja puhelimessa onkin melko massiivinen 3 450 mikroampeeritunnin akku. Kevyessä käytössä virtaa piisaa helposti pariksi päiväksi, mutta aktiivinen Facebookin ja Youtuben tarkastelu syö akun tyhjäksi jo ennen iltaa. Omaan keskimääräiseen käyttööni kuului jokusia puheluita, kymmeniä WhatsApp-viestejä ja yhteensä vajaa tunti Facebookin käyttöä ja verkkosivujen selailua. Tällaisella käyttöasteella akku kesti hieman reilun päivän. Onneksi akun täyteen lataaminen ei vie paljoa aikaa. Tyhjän akun lataa täyteen hieman reilussa puolessatoista tunnissa mukana tulevalla laturilla, joka on melko vauhdikas suoritus noinkin isolle akulle. Langattoman latauksen tuki laitteesta valitettavasti puuttuu.


Kokonaispakettina Huawein valmistama Nexus-puhelin on laadukas tuote, mutta laitteen hintalappuun nähden odotin vielä enemmän. Optinen kuvanvakain ja langaton lataus ovat sellaisia ominaisuuksia, joita ehdottomasti odottaisin tämän hintaluokan tuotteelta. Muuten saamani käyttökokemus oli positiivinen ja puhelin ei jumittanut tai kaatuillut kertaakaan testiaikana. Nexus 6P onkin oiva valinta, jos haluaa Android-käyttöjärjelmänsä ilman ylimääräisiä sovelluksia eikä yli 600 euron hinta kaada henkilökohtaista taloutta.

Kameralla kuvattu testivideo:





Hintaluokka (9.3.2016): 629 euroa (32 Gt), 699 euroa (64 Gt) ja 799 euroa (128 Gt).
Lisätietoja: Google

V2.fi | Esa Toikkonen
< V2.fi testasi: Rocca... Voita Tenavat-elokuv... >

Keskustelut (2 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

09.03.2016 klo 19.29

Video tosiaan on täysin käyttökelvotonta tuollaisenaan. Ehkä jos laitetta pitää paikallaan niin tulee parempaa, kävellessä ei kannata ottaa tärinävideoita.
lainaa
mmitähäh

10.03.2016 klo 17.08

"Musta väri ei valitettavasti aivan musta, vaan enemmänkin tumman harmaa."
Tätä en kyllä ymmärrä, itse omistan kyseisen kapulan, eihän tämän mustemmaksi voi enää musta mennä. Esim: Illan pimeinä tunteina netflixistä jotain kun katsoo, ei erota missä näyttö loppuu ja puhelin alkaa...
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova