Rammstein: Lindemann tuli kasvoilleni ja nautin siitä
Ich komme, wir kommen
Saksalaisen industriaalimetalliyhtye Rammsteinin fanit ja aiemmissa konserteissa käyneet tietävät, että yhtyeen livekeikat ovat jättimäisiä ja tulisia metallijuhlia. Bändi tunnetaan liekityksistään, joka on niin rajua, että muutaman vuoden takaisella Helsingin keikallaan pyroja jouduttiin pienentämään läheisen lentokentän lentoliikenteen vuoksi. Nyt liekkejä ei tarvinnut säästellä Tampereen keskustassa kahtena peräkkäisenä elokuun päivänä järjestetyssä konsertissa, joten lentoliikenteelle annetussa NOTAM-varoituksessa ilmoitettiin, ettei tarvitse olla huolissaan jos kaupungilla näyttää tapahtuvan jotain epätavallista. Kaupunki ei ole liekeissä, siellä vain tanssitaan ja lauletaan saksalaisen metallihumpan tahdissa.
Rammstein soittaa kovaa ja liekittää, sen kyllä tiedätte joten en manspleinaa itsestäänselvyyksiä. Liekeistä ja savukoneiden luomista savupilvistä tosin syntyi keikan aikana ja jälkeen oivallista komiikkaa. Toiset postailivat someverkkoihinsa kuvia liekeistä, joku otti vastarannalta kuvan liekkien savutuksesta todeten "mistä tietää Rammsteinin saapuneen kaupunkiin" ja kolmas julkaisee kuvan räjähtävästä kemian tehtaasta #rammsteintampere -hashtagilla. Huumorin kukka kukkii niin kauniisti.
Niin kukkii siinäkin vaiheessa, kun yhtyeen laulaja Till Lindemann julkaisee Instagramissa kuvan itsestään onkimassa nakuna suomalaisella laiturilla. Mikä on kerran nähty, se ei puhdistu verkkokalvoilta, etenkään kun fanit tekevät kuvasta meemimateriaalia. Eihän tässä voi kuin arvostaa täysillä näiden sakujen huumorintajua ja asennetta, mikä näkyy sekä heidän omassa elämässään että yhtyeen tuotannossa. Tohtinee sanoa, että Rammsteinilla on myös kollektiivisesti huumorintajua, sarkasmia ja itseironiaa, joka näkyy sekä bändin puheissa, teoissa että musiikkivideoissa - ja showssa.
Musiikillisesti Rammstein takoo laadukasta industriaalimetallihumppaa, jossa piisaa tanssijalkaa nytkyttävää tahditusta ja oivallisia melodioita. Pitkän uran varrelta riittää hittibiisejä livesettiin valittavaksi, mutta yhtye ei silti valinnut tällekään kiertueelle pelkästään kaikkein helpoimpia yleisönmiellyttäjiä.
Ensimmäiselle Rammsteinin keikalleen astellut meikäläinen kuitenkin viehättyi ja yllättyi eniten aivan muista kuin musiikillisista asioista. Massiivisen keikan ulkoiset puitteet ja käsikirjoitus kun ovat aivan muuta kuin monet livekeikat nähnyt odottaisi. Moni puhuu Rammsteinin yhteydessä ennen kaikkea liekkimerestä ja valtavasta spektaakkelituotannosta, mutta minä näin rock-sirkuksessa myös leikkiä, hassuttelua ja yllätyksiä.
Rammstein ei ota itseään liian vakavasti vaan astelee lavalle sekä viihtymään että viihdyttämään. Show on kuin valtavan mittakaavan sirkusesitys, #circusrammstein, tai jopa häikäisevää teatteria. Kappaleet etenevät, asut vaihtuvat ja lavalla tapahtuu aina vain jotain uutta, erikoista ja yllättävää. No, fanit ja itsensä etukäteen spoilanneet toki tietävät mitä on luvassa mutta kuten sanoin, ensikertalaiselle ja ennen kaikkea "en lue enkä katso mitään etukäteen" -asenteella saapuneelle luvassa oli yllätys toisensa jälkeen. Siis mitä ne NYT tekevät?
Nämä äijät nousevat lavalle leikkimään ja hassuttelemaan, tarjoamaan yleisölle unohtumatonta metalliteatteria ja hevikomediaa. Show on kuin isojen pikkupoikien leikki, jossa toteutetaan kaikki hulluimmat ideat ja todennäköisesti saadaan kolmatta tuntia jatkuvasta kujeilutuokiosta ihan kiva tuntipalkkakin.
Mahtoikohan kukaan muuten laskea kuinka monta erilaista liekinheitintä tai palavaa objektia lavalla nähtiin?
Ehdoton oma suosikkini bändiläisistä oli kosketinsoittaja Christian Lorenz, jonka showmiestaidot ja elävyys pistivät silmään muutenkin eläväisen retkueen heilunnan keskellä. Tavanomaisen syntikoiden takana seisomisen sijaan herra ravasi puolet keikasta soittimiensa väliin asennetulla juoksumatolla ja soitti samalla. Stadionilla kauemmas sijoittuneet tuskin näkivät kuinka ilmeikkäästi ja leveäeleisesti Lorenz touhusi, mikä on harmi. Ainakin meikä tuijotti Lorenzin touhuja enemmän kuin Lindemannia konsanaan. Ja voi miten nauroinkaan siinä vaiheessa, kun Lindemann työnsi rähjäiseen kokin asuun pukeutuneena lavalle valtavan kattilan, josta Lorenz kurkisti ulos, soitti syntikkaa ja joutui sitten Lindemannin liekinheitinarsenaalin kohteeksi. Kun pieni heitin ei kypsentänyt Lorenzia, niin Lindemann vaihtoi liekinheittimensä isompaan ja isompaan, kunnes hän ampui liekinheitintykillä valtavia tulipalloja lavan poikki päin liekinkestävässä asussa väistelevää Lorenzia. Ei ole todellista, nauroin ja nautin. Miten massiivisesta stadionmetallia voidaankaan tehdä näin hauskan itseironisesti ja jopa anti-metallisesti? Ja miten upean hullu tuo Lorenz onkaan, kun hän panee itsensä näin täysin likoon.
Ja ajatella, että hän aikoinaan empi Rammsteiniin liittymistä, koska arveli että metallibändissä soittaminen olisi tylsää...
Mä haluun viihdyttää, Rammstein totesi ja loi lavalle alati muuttuvan kuvaelman, joka sirkusesityksen tavoin eli ja yllätti. Haluaisin todellakin olla kärpäsenä katossa yhtyeen live-esitysten suunnittelusessiossa. Mitä kaikkea siellä ideoidaan ja miten niitä lähdetään toteuttamaan? Että laitetaanko massiivisen lavatornin keskelle hissi, jolla taivaalle nostetaan Elvikseltä (tai rokkipapilta?) näyttävä DJ soittamaan diskoa? No mikä ettei! Pukeudutaan LED-pukuihin ja tanssitaan höpsöll koreografilla? Ja! Tarjolla oli koko ajan pieniä yksityiskohtia ja suuria shownumeroita, joita kaikkia tuskin kukaan huomasi. Esimerkiksi eräässä vaiheessa kosketinsoittajan kultaiseen paljettitakkiin suunnattiin valonheittimiä niin, että minuutin ajan takki kipunoi kultaista välkehdintää ainakin yleisön oikeanpuoleiselle seinustalle. Äimistyttävän kaunis efekti, jos sen vain huomasi.
Kaiken viihdytyksen lomassa Rammstein on myös asenteellinen ja kriittinen yhtye, jonka kappaleissa ja etenkin musiikkivideoissa otetaan rajusti kantaa maailmaan ja sen tapahtumiin. Kipakoiden näkemysten ymmärtäminen ja tulkinta voi toki olla haastavaa saksankielimuurin johdosta, joten osalle kuulijoista Rammstein on varmastikin vain viihdyttävä ja näyttävä yhtye. Eikä sekään väärin ole. Syvempäänkin sukeltaneille tulkinnat voivat silti olla haastavia ja moniulotteisia, ja livenäkin koettuna osa viittauksista saatetaan tulkita helposti monin eri tavoin. Visuaalista symboliikkaa ja värien/valojen käyttöä tohtii kutsua jopa rajuksi ja provokatiiviseksi.
Siinä samalla saimme silti myös kaunista, upeaa, hehkuvaa ja hohtavaa viihdettä, joka ei tosin päässyt aivan parhaimmilleen Suomen valoisassa kesäyössä. Käsittämättömät valonheitinseinät ja -tornit pääsivät omimmilleen vasta keikan loppupuolella, kun ilta oli edes vähän pimentynyt. Valo- ja showsuunnittelijoille kuitenkin täydet pisteet - tunnelman rakentaminen valoilla, savuilla, liekeillä ja muilla tahokeinoilla - melkeinpä omalla mikroilmastolla - oli taianomaisen väkevää ja tuntuvaa.
Ja lopulta Till Lindemann ratsasti yleisön eteen valtavalla peniskanuunallaan. NUSSITAAN, Lindemann huusi, ja kasteli halukkaat eturiviläiset jalkojensa välistä suihkuavalla vaahtoryöpyllä. Kyllä, ja, jawohl, me huusimme ja otimme lastin vastaan. Ja kun me luulimme aktin jo loppuneen laukesivat konfettitykit. Miljardit konfettiliuskat leijailivat ja täyttivät atmosfäärin, liimaantuivat kasvoihimme, tukkaan, vaatteisiin, kenkiin, kaikkialle. Ja mitäpä sitä Lindemannin mällejä pois pyyhkimään, parasta saksalaista kasvohoitovaahtoa. Nämä seksivaahtobileet eivät unohdu.
Kikkelitykki laukeaa
Ja me olimme saaneet täyttymyksen, ehkä enemmänkin. Tulin, näin, sain ja tulin uudelleen uskomattoman upeassa esityksessä, jonka mitat, visuaalisuus ja musiikillinen taiteellisuus ovat aivan omassa luokassaan. Esityksen, jossa yhtye ja musiikki ovat vain palasia tarkoin suunnitellusta valtavasta produktiosta. Spektaakkelin, jonka jälkeen moni varasi lippuja myös ensi vuoden keikoille, sillä ainakin tällä hetkellä merkit viittaavat siihen, ettei Rammstein kierrä suurlavoja enää pitkään.
Teksti: Jukka O. Kauppinen
Kuvat: Antero Rantanen, Niko Juvonen
Muutamia kommentteja tuttaviltani:
- Kaksi tuntia reivattiin sellaisessa liekkimeressä, että kadotuksen tulessa kärventyminen alkoi tuntua ihan siistiltä vaihtoehdolta. Uusi symboliikka oli myös jotain ihan hyytävää. Enää alle vuosi seuraavaan kertaan!!!
- Keikkaa ei ylisanat riitä kuvaamaan, mutta päällimmäisenä itselle jäi kamalan haikea tunne, että tässä mahtava bändi esitti kaikki temppunsa faneille ja hyvästeli meidät. Kamalan kiitollinen olen kuitenkin siitä, että olen kahdesti päässyt kokemaan Rammsteiniksi kutsutun 4D-elämyksen.
Y- stävälliset ja ihmisläheiset järkkärit. Ei tulkittu kaikkea mulkusti. Tampere on niin paljon kivempi keikkakaupunkina kuin stadi, ihmisläheisempi meno.
- Aivan mieletön energia ja show oli näyttävämpi mitä olisin edes osannut kuvitella. Ehkä paras keikka minkä oon nähny.
- Tunsin Katastrofialuemaista iloa, kun keikka kuului taloyhtiön saunaan. Käytännössä siis maanalaiseen bunkkeriin puolen kilometrin päähän lavasta.
- Katsomopaikka oli ihan ehdoton, koska juuri se show on joka sekunnilta näkemisen arvoinen. Aiempiin festarikeikkoihin verrattuna, vaikka nekin olivat aikamoisia spektaakkeleita, oli tämä ihan eri sfääreissä.
- Musiikin osalta bändi oli säätänyt kaiken palvelemaan juuri uuden albumin biisejä, jotka hakevat hieman enemmän elektronista suuntaa. Voisi sanoa, että hallikeikoilla toiminta keskittyy Lindemanniin mutta nyt kaikki bändin jäsenet pääsivät osallistumaan tasapuolisemmin. Ja kosketinsoittaja on hauska kaveri, tuo "juoksumattosysteemi" on aika hillitön. Alun lievästä laimeudesta huolimatta mahtikeikka. Volyymia oli riittävästi mutta ainakin hieman kauemmas Lindemannin ääni jäi liikaa taustalle ensimmäisen kolmanneksen aikana.
Rammstein-yhtyeestä on julkaistu muutama vuosi sitten kaksikin oivalliselta vaikuttavaa teosta, joiden kautta voi sukeltaa syvemmälle saksalaisen humppametallin ytimeen. Molemmat teokset ovat Minerva Kustannuksen käsialaa:
Rammstein - Koko tarina (Ulf Lüdeke) - " Yksityiselämästään muusikot eivät kuitenkaan ole medialle avautuneet. Kirja paljastaa minkälaisia persoonia tämän maailmanlaajuisesti kaikkien aikojen suosituimman saksalaisbändin taakse kätkeytyy. "
Kosketinrunkkari (Christian ”Flake” Lorenz) - Rammsteinin kosketinsoittajan Christian ”Flake” Lorenzin kirja on hilpeintä mutta myös älykkäintä tekstiä, mitä rokkimaailmasta on aikoihin julkaistu. Flaken teksti on polveilevaa, humoristista ja sarkastista. Ilman maailmantähden elkeitä Flake kuvaa itseironisesti omaa persoonaansa ja elämäänsä sekä Rammsteinin yli 20 vuotta kestänyttä taivalta maailman areenoilla.
Pikku yksityiskohtia: Rammstein kiertää Eurooppaa kolmella eri lavalla. Tampereella nähtiin näistä keskikokoinen, sillä suurimman lavan paino ylittää Ratinan stadionin kantokyvyn. Tämänkin kuljetukseen tarvittiin 80 rekkaa. Valtava lavarakennelma on valmistettu pääosin teräksestä. Lavan sadat valot, pyrot, äänentoisto ja muu tekniikka ahmii niin paljon sähköä, että jokaisella lavaproduktiolla on kolme omaa laivageneraattoria, joiden avulla yhtye on sähkön suhteen omavarainen.
Rammstein soittaa kovaa ja liekittää, sen kyllä tiedätte joten en manspleinaa itsestäänselvyyksiä. Liekeistä ja savukoneiden luomista savupilvistä tosin syntyi keikan aikana ja jälkeen oivallista komiikkaa. Toiset postailivat someverkkoihinsa kuvia liekeistä, joku otti vastarannalta kuvan liekkien savutuksesta todeten "mistä tietää Rammsteinin saapuneen kaupunkiin" ja kolmas julkaisee kuvan räjähtävästä kemian tehtaasta #rammsteintampere -hashtagilla. Huumorin kukka kukkii niin kauniisti.
Niin kukkii siinäkin vaiheessa, kun yhtyeen laulaja Till Lindemann julkaisee Instagramissa kuvan itsestään onkimassa nakuna suomalaisella laiturilla. Mikä on kerran nähty, se ei puhdistu verkkokalvoilta, etenkään kun fanit tekevät kuvasta meemimateriaalia. Eihän tässä voi kuin arvostaa täysillä näiden sakujen huumorintajua ja asennetta, mikä näkyy sekä heidän omassa elämässään että yhtyeen tuotannossa. Tohtinee sanoa, että Rammsteinilla on myös kollektiivisesti huumorintajua, sarkasmia ja itseironiaa, joka näkyy sekä bändin puheissa, teoissa että musiikkivideoissa - ja showssa.
Musiikillisesti Rammstein takoo laadukasta industriaalimetallihumppaa, jossa piisaa tanssijalkaa nytkyttävää tahditusta ja oivallisia melodioita. Pitkän uran varrelta riittää hittibiisejä livesettiin valittavaksi, mutta yhtye ei silti valinnut tällekään kiertueelle pelkästään kaikkein helpoimpia yleisönmiellyttäjiä.
Ensimmäiselle Rammsteinin keikalleen astellut meikäläinen kuitenkin viehättyi ja yllättyi eniten aivan muista kuin musiikillisista asioista. Massiivisen keikan ulkoiset puitteet ja käsikirjoitus kun ovat aivan muuta kuin monet livekeikat nähnyt odottaisi. Moni puhuu Rammsteinin yhteydessä ennen kaikkea liekkimerestä ja valtavasta spektaakkelituotannosta, mutta minä näin rock-sirkuksessa myös leikkiä, hassuttelua ja yllätyksiä.
Rammstein ei ota itseään liian vakavasti vaan astelee lavalle sekä viihtymään että viihdyttämään. Show on kuin valtavan mittakaavan sirkusesitys, #circusrammstein, tai jopa häikäisevää teatteria. Kappaleet etenevät, asut vaihtuvat ja lavalla tapahtuu aina vain jotain uutta, erikoista ja yllättävää. No, fanit ja itsensä etukäteen spoilanneet toki tietävät mitä on luvassa mutta kuten sanoin, ensikertalaiselle ja ennen kaikkea "en lue enkä katso mitään etukäteen" -asenteella saapuneelle luvassa oli yllätys toisensa jälkeen. Siis mitä ne NYT tekevät?
Nämä äijät nousevat lavalle leikkimään ja hassuttelemaan, tarjoamaan yleisölle unohtumatonta metalliteatteria ja hevikomediaa. Show on kuin isojen pikkupoikien leikki, jossa toteutetaan kaikki hulluimmat ideat ja todennäköisesti saadaan kolmatta tuntia jatkuvasta kujeilutuokiosta ihan kiva tuntipalkkakin.
Mahtoikohan kukaan muuten laskea kuinka monta erilaista liekinheitintä tai palavaa objektia lavalla nähtiin?
Ehdoton oma suosikkini bändiläisistä oli kosketinsoittaja Christian Lorenz, jonka showmiestaidot ja elävyys pistivät silmään muutenkin eläväisen retkueen heilunnan keskellä. Tavanomaisen syntikoiden takana seisomisen sijaan herra ravasi puolet keikasta soittimiensa väliin asennetulla juoksumatolla ja soitti samalla. Stadionilla kauemmas sijoittuneet tuskin näkivät kuinka ilmeikkäästi ja leveäeleisesti Lorenz touhusi, mikä on harmi. Ainakin meikä tuijotti Lorenzin touhuja enemmän kuin Lindemannia konsanaan. Ja voi miten nauroinkaan siinä vaiheessa, kun Lindemann työnsi rähjäiseen kokin asuun pukeutuneena lavalle valtavan kattilan, josta Lorenz kurkisti ulos, soitti syntikkaa ja joutui sitten Lindemannin liekinheitinarsenaalin kohteeksi. Kun pieni heitin ei kypsentänyt Lorenzia, niin Lindemann vaihtoi liekinheittimensä isompaan ja isompaan, kunnes hän ampui liekinheitintykillä valtavia tulipalloja lavan poikki päin liekinkestävässä asussa väistelevää Lorenzia. Ei ole todellista, nauroin ja nautin. Miten massiivisesta stadionmetallia voidaankaan tehdä näin hauskan itseironisesti ja jopa anti-metallisesti? Ja miten upean hullu tuo Lorenz onkaan, kun hän panee itsensä näin täysin likoon.
Ja ajatella, että hän aikoinaan empi Rammsteiniin liittymistä, koska arveli että metallibändissä soittaminen olisi tylsää...
Mä haluun viihdyttää, Rammstein totesi ja loi lavalle alati muuttuvan kuvaelman, joka sirkusesityksen tavoin eli ja yllätti. Haluaisin todellakin olla kärpäsenä katossa yhtyeen live-esitysten suunnittelusessiossa. Mitä kaikkea siellä ideoidaan ja miten niitä lähdetään toteuttamaan? Että laitetaanko massiivisen lavatornin keskelle hissi, jolla taivaalle nostetaan Elvikseltä (tai rokkipapilta?) näyttävä DJ soittamaan diskoa? No mikä ettei! Pukeudutaan LED-pukuihin ja tanssitaan höpsöll koreografilla? Ja! Tarjolla oli koko ajan pieniä yksityiskohtia ja suuria shownumeroita, joita kaikkia tuskin kukaan huomasi. Esimerkiksi eräässä vaiheessa kosketinsoittajan kultaiseen paljettitakkiin suunnattiin valonheittimiä niin, että minuutin ajan takki kipunoi kultaista välkehdintää ainakin yleisön oikeanpuoleiselle seinustalle. Äimistyttävän kaunis efekti, jos sen vain huomasi.
Kaiken viihdytyksen lomassa Rammstein on myös asenteellinen ja kriittinen yhtye, jonka kappaleissa ja etenkin musiikkivideoissa otetaan rajusti kantaa maailmaan ja sen tapahtumiin. Kipakoiden näkemysten ymmärtäminen ja tulkinta voi toki olla haastavaa saksankielimuurin johdosta, joten osalle kuulijoista Rammstein on varmastikin vain viihdyttävä ja näyttävä yhtye. Eikä sekään väärin ole. Syvempäänkin sukeltaneille tulkinnat voivat silti olla haastavia ja moniulotteisia, ja livenäkin koettuna osa viittauksista saatetaan tulkita helposti monin eri tavoin. Visuaalista symboliikkaa ja värien/valojen käyttöä tohtii kutsua jopa rajuksi ja provokatiiviseksi.
Siinä samalla saimme silti myös kaunista, upeaa, hehkuvaa ja hohtavaa viihdettä, joka ei tosin päässyt aivan parhaimmilleen Suomen valoisassa kesäyössä. Käsittämättömät valonheitinseinät ja -tornit pääsivät omimmilleen vasta keikan loppupuolella, kun ilta oli edes vähän pimentynyt. Valo- ja showsuunnittelijoille kuitenkin täydet pisteet - tunnelman rakentaminen valoilla, savuilla, liekeillä ja muilla tahokeinoilla - melkeinpä omalla mikroilmastolla - oli taianomaisen väkevää ja tuntuvaa.
Ja lopulta Till Lindemann ratsasti yleisön eteen valtavalla peniskanuunallaan. NUSSITAAN, Lindemann huusi, ja kasteli halukkaat eturiviläiset jalkojensa välistä suihkuavalla vaahtoryöpyllä. Kyllä, ja, jawohl, me huusimme ja otimme lastin vastaan. Ja kun me luulimme aktin jo loppuneen laukesivat konfettitykit. Miljardit konfettiliuskat leijailivat ja täyttivät atmosfäärin, liimaantuivat kasvoihimme, tukkaan, vaatteisiin, kenkiin, kaikkialle. Ja mitäpä sitä Lindemannin mällejä pois pyyhkimään, parasta saksalaista kasvohoitovaahtoa. Nämä seksivaahtobileet eivät unohdu.
Kikkelitykki laukeaaJa me olimme saaneet täyttymyksen, ehkä enemmänkin. Tulin, näin, sain ja tulin uudelleen uskomattoman upeassa esityksessä, jonka mitat, visuaalisuus ja musiikillinen taiteellisuus ovat aivan omassa luokassaan. Esityksen, jossa yhtye ja musiikki ovat vain palasia tarkoin suunnitellusta valtavasta produktiosta. Spektaakkelin, jonka jälkeen moni varasi lippuja myös ensi vuoden keikoille, sillä ainakin tällä hetkellä merkit viittaavat siihen, ettei Rammstein kierrä suurlavoja enää pitkään.
Teksti: Jukka O. Kauppinen
Kuvat: Antero Rantanen, Niko Juvonen
Muutamia kommentteja tuttaviltani:
- Kaksi tuntia reivattiin sellaisessa liekkimeressä, että kadotuksen tulessa kärventyminen alkoi tuntua ihan siistiltä vaihtoehdolta. Uusi symboliikka oli myös jotain ihan hyytävää. Enää alle vuosi seuraavaan kertaan!!!
- Keikkaa ei ylisanat riitä kuvaamaan, mutta päällimmäisenä itselle jäi kamalan haikea tunne, että tässä mahtava bändi esitti kaikki temppunsa faneille ja hyvästeli meidät. Kamalan kiitollinen olen kuitenkin siitä, että olen kahdesti päässyt kokemaan Rammsteiniksi kutsutun 4D-elämyksen.
Y- stävälliset ja ihmisläheiset järkkärit. Ei tulkittu kaikkea mulkusti. Tampere on niin paljon kivempi keikkakaupunkina kuin stadi, ihmisläheisempi meno.
- Aivan mieletön energia ja show oli näyttävämpi mitä olisin edes osannut kuvitella. Ehkä paras keikka minkä oon nähny.
- Tunsin Katastrofialuemaista iloa, kun keikka kuului taloyhtiön saunaan. Käytännössä siis maanalaiseen bunkkeriin puolen kilometrin päähän lavasta.
- Katsomopaikka oli ihan ehdoton, koska juuri se show on joka sekunnilta näkemisen arvoinen. Aiempiin festarikeikkoihin verrattuna, vaikka nekin olivat aikamoisia spektaakkeleita, oli tämä ihan eri sfääreissä.
- Musiikin osalta bändi oli säätänyt kaiken palvelemaan juuri uuden albumin biisejä, jotka hakevat hieman enemmän elektronista suuntaa. Voisi sanoa, että hallikeikoilla toiminta keskittyy Lindemanniin mutta nyt kaikki bändin jäsenet pääsivät osallistumaan tasapuolisemmin. Ja kosketinsoittaja on hauska kaveri, tuo "juoksumattosysteemi" on aika hillitön. Alun lievästä laimeudesta huolimatta mahtikeikka. Volyymia oli riittävästi mutta ainakin hieman kauemmas Lindemannin ääni jäi liikaa taustalle ensimmäisen kolmanneksen aikana.
Rammstein-yhtyeestä on julkaistu muutama vuosi sitten kaksikin oivalliselta vaikuttavaa teosta, joiden kautta voi sukeltaa syvemmälle saksalaisen humppametallin ytimeen. Molemmat teokset ovat Minerva Kustannuksen käsialaa:
Rammstein - Koko tarina (Ulf Lüdeke) - " Yksityiselämästään muusikot eivät kuitenkaan ole medialle avautuneet. Kirja paljastaa minkälaisia persoonia tämän maailmanlaajuisesti kaikkien aikojen suosituimman saksalaisbändin taakse kätkeytyy. "
Kosketinrunkkari (Christian ”Flake” Lorenz) - Rammsteinin kosketinsoittajan Christian ”Flake” Lorenzin kirja on hilpeintä mutta myös älykkäintä tekstiä, mitä rokkimaailmasta on aikoihin julkaistu. Flaken teksti on polveilevaa, humoristista ja sarkastista. Ilman maailmantähden elkeitä Flake kuvaa itseironisesti omaa persoonaansa ja elämäänsä sekä Rammsteinin yli 20 vuotta kestänyttä taivalta maailman areenoilla.
Pikku yksityiskohtia: Rammstein kiertää Eurooppaa kolmella eri lavalla. Tampereella nähtiin näistä keskikokoinen, sillä suurimman lavan paino ylittää Ratinan stadionin kantokyvyn. Tämänkin kuljetukseen tarvittiin 80 rekkaa. Valtava lavarakennelma on valmistettu pääosin teräksestä. Lavan sadat valot, pyrot, äänentoisto ja muu tekniikka ahmii niin paljon sähköä, että jokaisella lavaproduktiolla on kolme omaa laivageneraattoria, joiden avulla yhtye on sähkön suhteen omavarainen.
Keskustelut (3 viestiä)
12.08.2019 klo 16.18 8
12.08.2019 klo 21.33 2
12.12.2019 klo 17.22