Tuorein sisältö

Loki 1-1: Loki on Loki, kun pyörä on keksitty uudestaan

Jari Tapani Peltonen

09.06.2021 klo 23.00 | Luettu: 4841 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Varoitus: juonipaljastuksia.

Kausi 1 - Jakso 1:
Glorious Purpose


Riisutaan tarina koristeista. Äijä on kuollut. Tuonpuoleinen esitetään modernina valtion virastona koomisesti kuten vanhan ajan enkelifilmeissä. Niiden tyyliin äijälle tarjotaan tilaisuus miettiä tekosiaan ennen kuin hän saa vielä yhden mahdollisuuden.

Jakson lopussa pääklisee vaikuttaa vaihtuvan. Viraston varsinainen tehtävä on ajan virran tarkkailu. Lokille annetaan mahdollisuus auttaa, koska virasto ei ole saanut kiikkiin toista Lokia, joka aiheuttaa hämminkiä ajassa. Sarja siis todennäköisimmin mukailee sitä aikamatkatarinaa, jossa hahmo yrittää pysäyttää itsensä, kunnes hän muuttuu versioksi, joka pitää pysäyttää.

Emme virallisesti seuraa kuollutta Lokia, vaan Lokia, joka lähti vaihtoehtoiselle polulle Avengers: Endgamen aikamatkatempun johdosta. Hän ei ehdi tehdä mitään ennen pidätystä ja hän ymmärtää syyttää Avengerseja aikarikoksesta, mutta se kuitataan hymähdyksellä. Jakson aikana Loki näkee, mitä hänelle oli tarkoitus tapahtua, joten kaikissa käytännön merkityksissä hänestä tulee parhaiten tuntemamme Loki, eli noin puolet jaksosta käytettiin kuoleman kumoamiseen.

Sama se. Tom Hiddlestonin Loki on pätevämpi hahmo kuin Wanda, Vision, The Falcon ja Winter Soldier yhteensä. Jos arvasin kaavat oikein, tahdon silti käydä ne Hiddlestonin seurassa läpi. Huumori on soveliaan kuivaa ja on miellyttävää nojatuolipsykologiaa ja -filosofiaa, kun Loki joutuu selittämään valintansa "Pyhälle Pietarille", jonka mukaan pahuudellakin on jalo tarkoitus.


Jakso 1-2 >

Katsottu: Disney+

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Sweet Tooth 1-1: ehk... V2.fi osallistui: Ma... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

09.06.2021 klo 23.11 2 tykkää tästä

Aiheesta on tulossa lähiaikoina myös tekijöiden haastattelu.
lainaa
Spaceman

17.06.2021 klo 15.29

Erittäin hyvä avausjakso, etenkin kahteen muuhun Marvel-sarjaan verrattuna. Vauhdikas, mielenkiintoinen, omaperäinen.

Owen Wilson tervetullut lisä Marvel-maailmaan, ja muodosti hykerryttävän vastakappaleen Hiddlestonille. Ehkä hienoisesti tuossa taiteiltiin sillä rajalla, että naurettiinko siinä hieman liikaakin itselle ja vedettiinkö aiemmin merkittäviä asioita kölin alta.

Tarkkasilmäisille nörteille jo eka jakso tarjosi varmasti taustapikseleiden tarkasteluun mielenkiintoista materiaalia.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova