Tuorein sisältö

Peltonen ja automaattinen itsepetos

Jari Tapani Peltonen

30.05.2009 klo 11.20 | Luettu: 17974 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Faneilla on kaikki kohdallaan.
Twilight – Houkutuksen DVD vietiin hyllyistä ja luulisin, että kohta alkaa vuoden mittainen mainoskampanja, koska kaksi jatko-osaa on jo liukuhihnalla. Aluksi pidin sitä faktana, että Twilight on mielikuvitukseton matalan työmoraalin rahastus, mutta tämä ei ole tyydyttävä ratkaisu aikamme suurimpaan fanitusaiheiseen mysteeriin. Twilight-fanit, englanniksi sucklings tai suckers, suomeksi sukkaajat lasketaan miljoonissa. Useimmat sukkaajat ovat kotoisin länsimaista ja viihtyvät netissä, joten he tietävät kyllä, että muutakin vampyyrifiktiota on saatavilla - Twilight on valinta. Aiemmin luokittelin sukkaajat pässeiksi, vaikkei ole lainkaan pässimäistä tehdä valinta ja tulla onnelliseksi.

Perinteikäs tapani luokitella ihmisiä rajoittaa järjenjuoksua. Ehkä ihminen on enemmän kuin sitä, mitä hän itsekin luulee olevansa? Ehkä hölmöläisiä ovat vain he, jotka tekevät asioita, joilla on kohtalokkaita seuraamuksia. Fanitusteemaa jatkaen, ei esimerkiksi ole loogista rakastaa pleikkaria niin paljon, että tyyris PLAYSTATION 3 on hankittava, vaikka se syöksisi tekstiviestilainojen, makaronikuurien ja keripukin kierteeseen. Ehkä kaikki itsestään huolehtivat ihmiset ovat luomakunnan kruunuja, sukkaajat mukaanlaskien.

Twilight - Houkutus ei ole "sivistyneen ihmisen" valinta, jos vaihtoehtona on Ystävät hämärän jälkeen, joka niinikään on elokuva vampyyrin ja ihmisen suhteesta, mutta älykäs, tyylikäs, persoonallinen ja katsomiskelpoinen sellainen. Sivistyneisyys ei sinänsä ole kuin tietoisuuteen liittyvä pikkujuttu. Ihminen voi tietoisesti kasvattaa sivistyneisyyttään. Niin hän myös tekee, jos hänen epätietoisuutensa niin päättää.

Epätietoisuus on enemmän kuin alitajunta: se on ruumis, sielu, lajimuisti ja kaikki tsubaduit yhdessä. Epätietoisuus elää oikeassa maailmassa ja suodattaa sen tietoisuudelle sopivaksi Matrix-tyylin lumeeksi. Epätietoisuuden suorittamat automaattiset itsepetokset ovat terveellisiä esimerkiksi silloin, kun ihmisellä on aikaa, muttei loogista syytä tehdä mitään kehittävää; ehkä ihminen on jo saavuttanut kaiken mitä hän tahtoo saavuttaa. Kun tietoisuus huijataan fanittamaan jotakin, ihmisen elämään tulee "sisältöä" ja pian ehkä jopa "samanhenkisiä" ystäviäkin. Fanipojan tai -tytön epätietoisuus saattaa toimia johdonmukaisemmin kuin henkilön, joka pilkkaa fanittamista. Ehkä onnistumista ihmisenä pitäisi arvioida vain sen perusteella, miten onnellinen ihminen on.

Miettiessäni tätä, aloin suunnattomasti arvostaa sukkaajia olentoina, jotka eivät tiedä mitä he tekevät. Standardinmukaisessa automaattisessa itsepetoksessa epätietoisuus palkitsee kemiallisella mielihyvällä, kun tietoisuus ostaa keräilyesineen, katsoo hömppäleffaa tai pelaa videopeliä, eli tekee jotakin, mikä ei kehitä häntä ihmisenä, ellei hän sattumalta pidä museota tai ole kriitikko. En heti ymmärtänyt, miksi epätietoisuus palkitsisi toistuvasti Twilightin johdosta. Kaikessa mitä joku todella fanittaa, täytyy olla jotain erikoista, jotain huomionarvoista... paitsi Twilightissa? Väärin. Twilightilla ei ole luontaista viihdearvoa, mutta automaattisen itsepetoksen ainoa tarkoitus ei ole viihdyttää. Ymmärsin Twilightin perusidean hyväksyttyäni sen, että Twilightin arvo saattaa olla arvaamaton. Kun korkealle kehittynyt epätietoisuus löytää ravitsevan pähkinän kasasta paskaa, se varmistaa, että tietoisuus nauttii paskan suklaana.

Yritän selittää tämän selkeästi. Muutamaa kuukautta ennen kuin sukkaaja tarttuu ensimmäiseen kirjaan tai leffaan ja saa tietää Bellan ja Edwardin jännästä suhteesta, hän leikkii vielä poneilla ja keijuilla. Teini-ikä yllättää takavasemmalta. Alan kirjallisuutta kärjistäen, tytöt keskimäärin kiinnostuvat ihmissuhdemysteereistä aiemmin kuin pojat, mutta kyseenalaistavat yhdynnän mielekkyyden kauemmin. Elävän elämän esimerkkeinä, muuan naistuttavani kiinnostui fyysisestä hömpästä parikymppisenä, kun muuan miestuttavani taas oli myönteinen yhdynnälle ennen kuin tiesi kummasta aukosta lapset syntyvät. Kun tyttö kiljaisee "Edward on ihana!", hän on muutoksen kourissa. Ulkopuolisten on helppo pilkata tuoretta sukkaajaa, koska Edward on jonkinlainen vaimonhakkaajan ja Michael Jacksonin välimuoto. Ainoastaan sukkaajan itsensä epätietoisuus ymmärtää, että Edward on juuri se välivaihe, jonka tietoisuus tarvitsee kypsyäkseen sellaiseen aikuisuuteen, joka on epätietoisuuden tavoite.

Edward on satuolento. Hän kimaltelee auringossa kuin keskihintaisten nukkejen mekot. Hän rakastaa ja rakastaa, koska hän on niin rakas ja kulta. Toki Edward on myös poikamaisen väkivaltainen ja pelottava kovis, mutta hän myöntää tämän itsekin, eikä hän oikeasti satuttaisi. Edward ei tahdo yhdyntää, koska hän ei osaisi hillitä itseään – tyttö saa tehdä töitä halutessaan edetä. Edward ei juo ihmisverta, mutta on sen verran vampyyri, että veri tekee hänet hulluksi. Koska pikkutytön mielikuvitus ei ole kieroutunut, sukkaajan tietoisuudessa ei välähdä kuvaa Edwardista dyykkaamassa tamppooneja: epätietoisuus rakentaa alitajuntaan sellaisen satumaisen, endorfiineja
erittävän johtopäätöksen, että ihqu-Edward kaiken muun hyvän lisäksi jopa ymmärtää pitää etäisyyttä sitten, kun on se aika kuukaudesta jo kolmannen, kamalan, hävettävän kerran. Edward on unelma.

Sukkaajista kasvaa lopulta kliseisiä länsimaiseen yhteiskuntaan istuvia naisia. En tahdo kiusata ketään elokuvien tahtiin etenevää juonipaljastuksilla, mutta myöhemmät osat auttavat varttuneempaa sukkaajaa hyväksymään nykyaikaisten ihmissuhteiden löyhyyden ja moraalittomuuden, joten epätietoisuudella ei ole syytä sanoutua irti aloittamastaan projektista. Totta, kaikki sukkaajat eivät aloita varhaisteineinä ja luonnollisesti sukkaajien intohimon määrässä on eroja; osa sukkaajista on mukana vain koska kaveritkin ovat ja pieni osa heistä myös tietää tämän. Ilmiön ydin on kuitenkin nyt tieteellisesti määritelty.

Epätietoisuuden kanssa eläminen


Käsite "automaattinen itsepetos" juolahti mieleeni Star Trekin näytöksessä. Olin juuri nähnyt minkänäköiset pikkumajavat maksavat rahaa Twilightin DVD:stä ja heti perään seonnut laskuissa yrittäessäni selvittää, kuinka monta Comic Book Guyta saliin pyörii. Sinänsä laadukasta leffaa katsellessani en oikein pitänyt uudesta Kirkistä enkä sekoiluhuumorista. Mietiskelin joutessani, aikooko kukaan aidoista trekkereistä vetää federaation kalsareita ylle ja sännätä netin käydyille korpimaille raivoamaan, kuinka uudella Trekillä ei ole enää mitään tekemistä Aspergerin syndrooman kanssa. Fanit, pässit ja apinat olivat vahvasti mielessäni, kun samassa - Winona Laura Horowitz alkoi vilahdella elokuvassa. Epätietoisuuteni avasi silmäni, himmensi salin äänet, laittoi Barry Manilowia pyörimään ja ampui yliannostuksen keijukaispölyä aivo- ja paisuvaiskudokseeni.

Ennen kuin saatoin jatkaa toisten analysointia, minun oli ymmärrettävä omaa faniuttani. Keksin kysyä: mitä tapahtuisi, jos Winona muuttaisi naapuriini? Ensimmäinen ajatus: menen kaavussani ulisemaan parvekkeelle "Sing once again with me, our strange duet – my power over you, grows stronger yet" ja toivon parasta. Mutta lässyn lässyn. Mitä tapahtuisi aikuisten oikeasti, jos saattaisin törmätä Winonaan koska tahansa, jopa noutaessani SimAnimalsin tms. postilaatikosta? Skenaario on kuohahduttava, voin vannoa. Jos saisin tuijottaa kengästään kiveä karistavaa Winonaa postiluukusta, olisin tyydyttynyt. Moikkailu olisi vielä mukavampaa - puhumattakaan suhteesta, jossa käytetään lauseita. Tosin, sellaiseen kun lähtee, toinen osapuoli saattaa innostua liikaa ja huppistakeikkaa, vaatia kahvia. Olisiko oikein istua Winonan kanssa kahvilla? Kun sukkaaja kiljuu ja itkee "Robert Pattinson!", varoitussignaali auttaa Pattinsonia ymmärtämään missä mennään. Pattinson ei tahdo mennä viattomille päiväkahveille, avata ohimennen sivukaappia ja saada syliinsä koko aiempaa tuotantoaan, paria itsestään kertovaa kirjaa ja kimaltelevasta kumista muovattua tekokyrsää.

Johtopäätökseni oli, että tunnetasolla minä fanitan Winonaa siinä määrin, etten voi sitä älyllisellä tasolla hyväksyä, koska epätietoisuuden tasolla salaan itseltäni perimmäisen, kenties hyvinkin surullisen syyn fanitukseen. Lisäksi, arvioituani Winonan uraa kokonaisuutena, ymmärsin että hänen fanittamisensa on hyödytöntä. Ainoastaan yksi elokuva, Mermaids, on
löytö, eli jotakin, mistä pidän ja minkä olen katsonut ainoastaan Winonan tähden. Tästä huolimatta olen kiitollinen epätietoisuuteni petoksesta. Aito fanittaminen on elämän suuria nautintoja. Onnekkaimpia kaikista ovat yhdelle asialle omistautuvat zombiefanit, jotka sivuuttavat täysin sen tapaiset faktat, kuin että alkuperäistä Star Trekiä ei tuotettu kuin 79 jaksoa, että Elvis on kuollut, että Wiille tehdään yksi hyvä peli vuodessa, tai että formuloita ei katso pirukaan, ja nauttivat samaa paskaa vuodesta toiseen.

Aloin itkeä vaistomaisesti nähdessäni trailerin Disney-animaatiolle The Princess and the Frog ja sitten oli tämä Winona-episodi. Muuten olen viimeaikoina joutunut etsimään suurta nautintoa tiedosta ja taiteesta kuten ne poloiset, jotka eivät kykene fanittamiseen laisinkaan! En tahdo väheksyä aidon nautinnon arvoa, mutta ottaen huomioon, kuinka nautinnollista itsepetos voi olla ja kuinka resursseja kuluttavaa puuhaa aito nautiskelu on, en kyseenlaista niiden epätietoisuuksien toimintaa, jotka kehottavat tietoisuuksia pitäytymään ns. viihteessä. Todellisia laatuelokuvia on metsästettävä - laadukkaisiin taidenäytöksiin ja konsertteihin ja oopperoihin ja musikaaleihin on matkustettava - hinnat ovat korkealla - ja jotta todella ymmärtäisit ja arvostaisit aitoa taidetta, sinulla täytyy olla sivistystä ja perspektiiviä - joita saat vain kokemuksen kautta. Automaattisten itsepetosten ansiosta erilaiset ihmiset ovat tasa-arvoisia nautiskelijoita; poislaskien masentuneista, alkoholisteista, rutiköyhistä, läheisriippuvaisista, psykopaateista ja fundamentalistikiihkoilijoista koostuva 95 prosenttia.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Minimig... Provinssirockin laua... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (16 viestiä)

manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

30.05.2009 klo 11.43

Automaattinen itsepetos rules.

nimim. koko ikänsä kaikkea vähänkin coolia hehkuttanut, mutta vanhemmiten vähän rauhoittunut

lainaa
Belew

30.05.2009 klo 14.17

Peltonen on jeesus, loistavaa monitasoista tekstiä.
lainaa
Sepi

30.05.2009 klo 14.38

Kyllä tuli taas Peltoselta sellaista mindfuck-tekstiä että hiljaiseksi vetää. Hyvää työtä ja anna tulla lisää vaan :)
lainaa
Killerbug

Rekisteröitynyt 02.07.2008

30.05.2009 klo 16.18

Peltosen tekstejä jaksaa kyllä millon vain lukea!
lainaa
Prasafs

30.05.2009 klo 16.24

Wau hienoa tekstiä Peltoselta aivan mahtavaa aaah!
lainaa
stammy

Rekisteröitynyt 30.07.2007

30.05.2009 klo 17.44

Mutta onko Peltosen fanittaminen automaattista itsepetosta?
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

31.05.2009 klo 00.55

Kuulin että edwardin näyttelijä haisee aika rankasti..
lainaa
ctrl-k

Moderaattori

Rekisteröitynyt 03.04.2007

31.05.2009 klo 16.15

Freudin sublimaatio-käsitteeseen kuuluu priimaesimerkkinä seksuaalisen energian kanavoiminen taiteeseen, miksei siis myös hömppätaiteeseen ja sen fanitukseen.
lainaa
Soliiz

Rekisteröitynyt 19.09.2008

01.06.2009 klo 17.56

Peltosen teksi on mindfuck parhaimmillaan. when you read it you shit bricks!
lainaa
Jorma

02.06.2009 klo 22.30

"Peltonen on niin hyvä etten käsittänyt tästä tekstistä YHTÄÄN MITÄÄN"
lainaa
Daealis

Rekisteröitynyt 27.05.2008

09.06.2009 klo 09.49

Fanitus on sairaus ja olisi pitänyt lisätä mielenterveysongelmien listalle, kun homoseksuaalisuus sieltä oikeutetusti pääsi irti ja yksi paikka vapautui.
lainaa
Noora

10.06.2009 klo 01.27

Belew kirjoitti:
Peltonen on jeesus, loistavaa monitasoista tekstiä.


Agreed. Pienet sille.
lainaa
Zx-4

Rekisteröitynyt 19.07.2007

11.06.2009 klo 01.59

Peltosen tekstejä on tullut aina luettua, koska tämän herran kirjoitukset ovat viihdyttäviä sekä asiansa kertovia. Toisena lähinnä loistavana arvostelijana tulee muinaisesta Peliplaneetasta tuttu Teppo Lähtinen.

Mutta on pakko kysyä eräs asia, sillä eikö tämä "automaattinen itsepetos" ole verrattavissa alitajuntaan?
Ja toinen asia on pakkoa sanoa, sillä ei Twilight ole niin karmivan huono leffa. Katsoin tässä Teeth-elokuvan ja voin myöntää, tämä on paljon huonompi kuin Twilight.
lainaa
Lara

11.06.2009 klo 23.01

Tästä tekstistä mieleeni ei jäänyt ainuttakaan lausetta, vain pelkkiä yksittäisiä sanoja (mm. sukkaaja, sukkaajat, sukkaajia - ja TAMPOONI!-). Olen melko varma myös siitä, että kaiken tuon ei-niin-tärkeän skeidan jauhamisen syövereistä onnistuin löytämään erään hyvin suosituksi nousseen elokuvan nimen; "Twilight". Mietin, oliko tekstissä mitään ideaa tai juonta, vai oliko sen tarkoitus vain dissata ah-niin-jumalaista Edwardia..? Onko tekstin kirjoittajalla kenties joitain patoutuneita alemmuuskompleksin tuottamia tunteita rakkaustarinoiden miespäähenkilöitä kohtaan, vai onko hän vain yksinkertaisesti kateellinen siitä, ettei pysty hurmaamaan yhtä montaa vastakkaisen sukupuolen edustajaa kuin Edward??




Ps. Millainen ihminen kuvittelee, että vampyyrit dyykkaavat VERISIÄ TAMPOONEJA tyydyttäänkseen verenhimonsa?!?! Harrastaako henkilö itse tällaista toimintaa??
lainaa
Tingle

Rekisteröitynyt 19.04.2007

25.06.2009 klo 20.51

Lara on maailman paras trolli :'D
lainaa
EEbr0

22.12.2009 klo 02.16

kova äijä
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova