SoulCalibur VI

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Tappelupelit
Pelaajia: 1-2
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Namco Bandai
Julkaisija: Namco Bandai
Julkaisupäivä: 19.10.2018
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

25.10.2018 klo 13.50 | Luettu: 2007 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Klassinen tappelupelisarja palaa voittojen tielle
Bandai Namcon Soulcalibur-pelisarjalla on pitkät ja ylväät perinteet. Alkujaan Japanissa Soul Edgen nimellä julkaistu, mutta muissa maissa Soul Bladeksi nimetty PlayStation-peli tarjoili jo vuonna 1995 todella näyttävää ja toimivaa kolikkopelien henkistä mättöä. Todelliseen lentoon sarja lähti neljä vuotta myöhemmin, Dreamcastin parhaimmistoon kuuluneen Soulcaliburin myötä.


Sittemmin matkalle on mahtunut parempia ja huonompia pelejä, mutta sielu palaa yhä. Niinpä onkin oikein mukava huomata, että pitkän odotuksen jälkeen se tuorein osa on saanut ainakin sen kaikkein tärkeimmän – pelattavuuden – kohdalleen.

Mutta entä loput pelistä?

Vain muutaman miekan tähden


Perinteisissä tappelupeleissä tarina ei ole ollut kovin tärkeässä roolissa. Toki poikkeuksiakin löytyy, sillä esimerkiksi Xbox 360:n ja PlayStation 3:n Mortal Kombatissa oli suorastaan ilmiömäisen hyvä tarinatila. Soulcalibur VI:ssä kauniisti sanottuna ei ole, siitäkään huolimatta että tarjolla on peräti kaksi kovin yritteliästä ja kunnianhimoista tarinatilaa.


Näistä ensimmäistä pelataan itse luodulla hahmolla. Pelistä löytyy monipuolinen ja laadukas hahmoeditori, jolla voi tehtailla unelmiensa taistelijoita ja sitten halutessaan jakaa niitä muiden pelaajien välityksellä netissä. Marge Simpsonit, Freddy Kruegerit, Nier: Automatan surulliset androidit ja monet muut tunnetut hahmot löytyvät tietenkin jo, samaten kuin loputon legioona maksimikoon tisseillä varustettuja naistaistelijoita toinen toistaan niukemmissa vaatteissa.

Oman hahmon tarinaan on ympätty paljon todella lennokkaita ideoita, sillä perusmätkinnän ympärille on kasattu satojen sivujen edestä tarinaa, moraalisysteemi, mahdollisuus vaikuttaa tarinan kulkuun omilla valinnoillaan ja jopa roolipelimäistä ominaisuuksien ja varusteiden kehittämistä. Ongelmana on vain, että pelaaminen on ihan hiton tylsää. Pääasiallinen tarinankerrontamuoto on ruudulle läpsähtävä portretti, jonka pölinöitä sitten luetaan useamman sivun verran. Kun tarina ei ole alkujaankaan kovin hyvä tai kiinnostava ja se kerrotaan todella puisevalla tavalla, ainakin oma mielenkiintoni lässähti jo alkumetreille.


Toinen tarinatila ei pärjää paljon paremmin. Siinä pääosassa ovat pelin oikeat hahmot, ja se kertoo taas kirottujen taikamiekkojen tarinaa. Tämäkin tila kärsii siitä, että Namco Bandai on säästänyt väärässä kohtaa. Aiempien pelien näyttävien välianimaatioiden sijaan tarjolla on web 3.0 -henkisesti animoituja oikeasti staattisia ruutuja, ruudulle paukahtelevia hahmojen portretteja ja muuta hieman halvempaa. Tarina hyppii eri aikojen ja hahmojen välillä, ja voisi periaatteessa olla ihan kiinnostavakin. Nyt ongelmana on – samoin kuin siinä itse generoidun hahmon tarinassa – että prosentit ovat ihan vinksallaan.

Kun noin 90% ajasta menee tekstiä lukiessa tai nettisivujen mainoksiin kuuluvia animaatioita katsellen ja 10% Soulcaliburia pelaten, on tappelupelin tarinatilan suunnittelussa ehkä jotain mennyt vähän mönkään.

Tarinatilojen kehnous ei lopulta venettä kaada, sillä se tärkein on yhä kunnossa: tappeleminen on todella hauskaa ja näyttävää.

Niin nyypille kuin veteraaneillekin


Olen aina pitänyt Soulcalibur-sarjasta kahdesta syystä. Ensinnäkin matsit ovat todella nopeatempoisia ja aktiivisia. Toiseksi pelin pariin on helppoa astua, mutta sen taitokatto on korkealla. Niinpä sitä voi pelata joko ohjainta rämpytellen ja näyttävistä liikkeistä nauttien, tai taktisemmin ja syvällisemmin. Itse en koskaan ole ollut mikään mestari pelisarjassa, joten se on minulle suuri juttu, että jo kohtalaisen pienellä vaivan panostuksella saa aikaan tyydyttäviä ja viihdyttäviä matseja.


Valittavana on taas kerran vino pino erilaisia taistelijoita kukin omalla aseistuksellaan ja tyylillään varustettuna. Jokainen löytää pienen kokeilun jälkeen varmasti omat suosikkinsa, ja hieman yllättäen minun suosikkini taitaa olla se pelin uusi ja yllättävä tulokas. Jostain hämmentävästä syystä Soulcalibur 6:ssa nähdään nimittäin The Witcher -pelisarjan päähahmo, Geralt. Geralt sopii Soulcaliburiin kuin nakutettu ja tuntuu myös mukavasti esikuvaltaan, esimerkiksi koska Witcher-peleistä tutut sign-taikaloitsut on valjastettu Geraltin erikoishyökkäyksiksi Soulcaliburissa.

Pelin mekaaniset uudistukset tukevat myös sarjan ”myös nyypät voivat pelata” -suunnittelufilosofiaa. Sarjassa jo pitkään mukana olleet näyttävät Critical Edge -hyökkäykset ovat yhä tärkeä osa taistelua, ja aiempien pelien tyyliin niiden vaatimaa energiaa ladataan palkkiin sekä tekemällä itse vahinkoa, että ottamalla turpaansa.

Merkittävä ero aiempaan on, että liikkeitä ei enää aktivoida tekemällä ohjaimen pyöräytyksiä ja painelemalla nappeja yhtä aikaa, vaan yksinkertaisesti painamalla yhtä ohjaimen liipaisimista. Jos ensimmäinen isku osuu, tuloksena on pitkä, näyttävä ja reippaasti vahinkoa tekevä kombo. Itse pidän uudistuksesta kovasti, sillä se tekee Critical Edge -hyökkäysten käytöstä enemmänkin taktisen valinnan kuin sorminäppäryyshaasteen.


Se toinen suuri uudistus onkin sitten mielipiteitä jakava. Eräs tappelupelien perinteinen ongelma on monelle ollut se, että kun joutuu ahdistetuksi nurkkaan tai muuten vain puolustuskannalle, sieltä on hankala enää päästä peliin mukaan. Soulcalibur VI yrittää ratkaista ongelman Reversal Edge -tekniikalla, joka aktivoidaan myös vain painamalla yhtä liipaisinta. Tällöin peli hidastuu ja siirtyy erityiseen tilaan, jossa molemmat ottelijat valitsevat salaa yhden hyökkäystyypin. Hyökkäykset ovat kivi-paperi-sakset-pelin tavoin vahvoja ja heikkoja muita tyyppejä vastaan, joten valinta ratkaisee, kumpi onnistuu lennättämään vastustajansa kanveesiin ja tekemään vahinkoa.

Idea sinänsä on hyvä, mutta en ole toteutuksesta niinkään varma. Muistanemme vielä, että olen aina pitänyt Soulcalibureissa nopeasta temmosta, ja Reversal Edget tappavat sen kertaiskusta. Reversal Edget tuntuvat myös aika usein turhauttavilta, koska niiden tulos vaikuttaa pelaajan perspektiivistä sattumanvaraiselta. Tokihan varsinkin toista ihmistä vastaan pelatessa taustalla on useita kerroksia metapelaamista ja vastustajan psyykkaamista, mutta silti napin painamisen jälkeen on 33% mahdollisuus siihen, että omissa kolisee ja hyvä kombo katkeaa kuin seinään.


Ei tämäkään peliä toki tapa, sillä peruspelattavuus on yhä todella laadukasta. Kombot ja erikoishyökkäykset ovat loogisia ja helposti muistettavia, iskut tekevät mukavasti vahinkoa ja peli myös näyttää ja kuulostaa todella hyvältä. Erityismaininta kuuluu silti kontrolleille, jotka toimivat erinomaisen hyvin. On vaikea pukea sanoiksi sitä tunnetta, jonka saa kun pelin pelaaminen vain tuntuu hyvältä, mutta Soulcalibur VI tarjoilee sitä. Vaikka ”tuntuu kuin kolikkopeliltä” ei ehkä olekaan enää herran vuonna 2018 mikään suuri myyntiargumentti, Soulcaliburissa on sitä tiettyä pelihallin taikaa.

Parasta kaverin kanssa


Kuten yleensä tapana on, myös Soulcalibur VI on parhaimmillaan samalla sohvalla istuvan kaverin kanssa pelattuna. Testailin arvostelua varten jonkin verran nettipeliä, eikä se valitettavasti ollut aivan ongelmatonta. Vaikka rajoitin peliseuran hakemisen omalle maantieteelliselle alueelleni, noin puolet matseista kärsi ainakin jonkinlaisesta verkkoviiveestä ja valitettavan suuri osa oli käytännössä epäpelattavia.


Yhden henkilön kokemusten perusteella ei toki vielä voi yleistyksiä tehdä, mutta googlailun perusteella en ole ongelmani kanssa yksin. Tuntuu siltä, että joko pelin verkkotekniikassa tökkii jokin, tai sitten se vain kelpuuttaa vastustajaksi turhan takkuisen nettiyhteyden päässä olevia pelureita.

Soulcalibur V:n ja karmean Soulcalibur: Lost Swordsin jälkeen kyseessä on silti paluu oikealle tielle. Soulcalibur VI ei ole toki täydellinen paketti, sillä nettipelin ongelmat ja tylsät yksinpelitilat ovat aika suuria miinusmerkkejä. Tästä huolimatta se tärkein asia – kaveria tai tekoälyä vastaan pelaaminen – tuntuu sen verran hyvältä ja tyydyttävältä, että voiton puolelle jäädään. Jos et piittaa tippaakaan tarinatiloista tai muusta mokomasta, voit helposti lisätä henkisesti vähintään puoli pistettä loppuarvioon ja tietää, että edessä on hyviä pelihetkiä.

V2.fi | Miikka Lehtonen

SoulCalibur VI (Playstation 4)

Soulcalibur VI tuntuu hyvältä pelata ja näyttää kauniilta. Se on jo paljon.
  • Kontrollit tuntuvat todella hyviltä
  • Nopeatempoinen ja hyvän näköinen
  • Aloittelijakin pystyy pelaamaan
  • Korkea taitokatto
  • Tympeät yksinpelitilat
  • Ongelmat verkkopelissä
  • Kaipaisi kunnon tutoriaalia täydellisiä nyyppiä varten
< Scribblenauts Mega P... Call of Duty: Black ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova