Tuorein sisältö

Missä kuljimme kerran

Ensi-ilta: 28.10.2011
Genre: Draama, Sota, TV-sarja
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

31.10.2011 klo 14.40 | Luettu: 10679 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Suomesta löytyy yhä ammattitaitoa olettaen, että maassa nikkaroitiin se karhupumppu, jolla tuhti ummetus nimeltä Missä kuljimme kerran (Där vi en gång gått) pumpattiin ulos ohjaajasta.

Historiallinen draama kertaa sen minkä Täällä Pohjantähden alla ilman yhtä ainutta sympaattista tai mielenkiintoista hahmoa. Olipa kerran punaisia ja valkoisia. Vallan kahvassa toiset teloittivat toisia. Niskalaukausten välissä sodittiin vähän rehellisemmin: parin minuutin ajan myös leffassa. Olipa aihe kulunut tai ei, sitä luulisi, että tässä oli tapahtumia kylliksi. Takana on kuitenkin vasta ensimmäinen kolmannes. Leffa esittää, että kun kansaa oli harvennettu, loput ryhtyivät nussimaan, masentumaan ja ryyppäämään, mikä on toki loogista. Lapuan liikkeestä ja toisesta maailmansodasta ehtii olla puhetta ennen kuin elokuva päättyy - päättelemättä yhdenkään hahmon matkaa tyydyttävällä tai oikeastaan muullakaan tavalla.

Alustavasti se on ymmärretty, että asioiden on muodostettava ketju (= tarina). Vaurasta vihaista viiksivallua fitüttaa, kun duunarit tulevat kakkukesteille kenkkuilemaan. Niinpä hänestä tulee ylimielistä virnettä väläyttelevä psykopaattinatsi, joka kernaasti tappaisi kaikki, joiden vuositulot jäävät alle kolmen kymppidonan. Ei tässä mitään. Toinen mies, jota onnistuin luulemaan viiksivallun veljeksi, mutta joka lehdistömateriaalin mukaan onkin vallun siskon mies, on kuivin johtohahmo miesmuistiin. Hänellä on sama liimaletti ja finnit vuosikymmenestä toiseen, eikä hän paljoa tee, millä olisi merkitystä muille kuin hänelle, jos hänellekään. Turhan jätkän tarina on se, että masentaa. Loogista tämäkin.

Valkoisten näkökulma on vallitseva. Julisteesta tuttu kolmas jannu on kuitenkin punainen. Sisällissodan aikaan hän on nuori poika. Myöhemmin hän on aikamies. Ja mitä muuta? Pirun vaikea kysymys. Uskoakseni hampuusi-romeo radikalisoituu poliittisesti, kun julisteen juulia tarjoaa hänelle viinaa, johon hänellä itsellään ei ole varaa. Sitten hän tekee jotakin, mitä ei näytetä tai selitetä? Anteeksi - mutta putosin kärryiltä komeasti. Saattaa olla, että julisteen naishahmo on yhtä tärkeä kuin nämä miehet, mutta naisilla ei ole persoonallisuutta, he eivät tee mitään ja epäilen sotkeneeni kaksi hahmoa toisiinsa. Yritin antaa kohtausten toimia omalla painollaan, jottei olisi tarvinnut arvailla, onko vaikkapa seksikohtauksen tarkoitus olla romanttinen, pettämistä, sukurutsaa, vai mitä.

Ohjaaja Peter Lindholm arvatakseni yrittää tehdä oikeaa elokuvaa. Yksi erityisen hyvä "oikea elokuva" tältä syksyltä on Drive, jossa kuvataan tunteita ja ajatuksia kuvan ja äänen keinoin: kaikkea ei tarvitse sanoa. Kun näyttelijällä on valonsäteitä hiuksissa ja hän vaihtaa ilmettä ja DJ levyä, katsojan pitäisi ymmärtää palo sydämessä, jonka alleviivaamiseen käytettäisiin romaanissa puolisen sivua. Mutta tosiaan. Tuijotin Lindholmin ohjausta ymmärtämättä usein edes sitä, kuka tuo on. Kasvo- ja nimimuistini perustuu merkityksille. Esittele hahmo puhuttelevalla hetkellä, jota tarina hyödyntää versoessaan, ja olet saanut aikaan - mitä? No hahmon! Koska viiksivallu on vastenmielinen, koska liimaletin finneihin zoomaillaan ja koska hampuusi on julisteessa, he olivat mielestäni hahmoja, joskin huomattavan heikkoja sellaisia.

On kiintoisaa, kun tarina keskittyy sorrettuihin, mutta etenee siten, että heistä tulee sortajia. Missä kuljimme kerran on ikävä kyllä niin puolueeton pätkä, ettei se muuta totea, kuin että pahuus on pahasta, m'kay. Kaikki suomalaiset puhuvat ruotsia, kaikki ovat vihaisia, tyhmiä ja itsekkäitä, kenelläkään ei ole kivaa - koko maailmassa ei ole muuta positiivista, kuin amerikkalainen pianisti, jonka ainoa tehtävä on olla rento. Suomessa saa olla kaikki pielessä, mutta jos kovia kokenut raukka vaikuttaa sitkeältä ja valmiilta kestämään pahempaakin, sanoma on positiivisesti suomalainen! Missä kuljimme kerran on tunnekylmä ihmisvihamielinen elokuva. Tai ei. Vedetään yksi sana takaisin.

Elokuvia on vaikea tehdä. Elokuvien on tarkoitus kertoa tarkoin rajattu tarina mahdollisimman hyvin. Käsikirjoitusta muokataan useaan kertaan. Muutama otos jää leikkaamon lattialle, kun ne eivät tarinan virtaan sittenkään istu. Missä kuljimme kerran ei ole elokuva, vaan taas yksi pohjoismainen, pilalle typistetty, surutta silvottu tv-sarja, joka hakee teatterikierroksella kuka tietää mitä: kenties mainetta, statusta, tai vain rahaa. Se varsinainen tv-sarja ilmestyy telkkariin ensi vuonna.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Retropop - Tämän het... Part Time Killer - D... >

Keskustelut (9 viestiä)

VEIVINHEITTOVIHKO

01.11.2011 klo 00.15

Tämän vuoden kotimaiset eivät ole kyllä Jartsaa pahemmin miellyttäneet. :P
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.11.2011 klo 11.56

VEIVINHEITTOVIHKO kirjoitti:
Tämän vuoden kotimaiset eivät ole kyllä Jartsaa pahemmin miellyttäneet. :P


Eivät. Tason laskun voi huomata muitakin kriitikoita seuraamalla. Vuosi tai pari sitten valitin monessa yhteydessä, että on se ihme, kun jokainen keskinkertainen kotimainen saa 4-5 tähteä lähes jokaiselta kriitikolta. Hupsista vaan, viimeaikoina tuomiot ovat kiristyneet: entistä surkeammat leffat on tuomittu keskinkertaisiksi tai jopa hutuksi.
gekkonen

08.11.2011 klo 14.34

Tässäkö se nyt sitten paljastui Jiipeen vastauksessa syy tiukoille kritiikeille: on oltava erilainen kuin "lähes jokainen kriitikko".
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.11.2011 klo 19.26

gekkonen kirjoitti:
Tässäkö se nyt sitten paljastui Jiipeen vastauksessa syy tiukoille kritiikeille: on oltava erilainen kuin "lähes jokainen kriitikko".


Ei. Tässä paljastui jotakin sinusta. Olet yksi heistä, jotka erilaisuutta vihatessaan perustelevat, että erikoiset vain yrittävät olla erikoisia, ja tavallisuutta vihatessaan perustelevat, että tavalliset vain seuraavat sokeasti valtavirtaa. Vihasitpa mitä tahansa, perustelu on aina valmiina, asiaa ei tarvitse edes ajatella, sillä se on totuus, että on olemassa vain yksi rehellinen mielipide: omasi.
stupidusATmailDOTcom

09.12.2011 klo 14.17

LOL, fail.

Vuoden noloin vuodatus? Arvostelijan kannattaa säilöä itkuraivarinsa tulevaisuuden varalta, sillä uskoakseni se tulisi kirvoittamaan mojovat naurut vähän vähemmän tiukkapipoisemmalta Myöhempien Aikojen Kriitikolta.

Asiaan.

Itse päädyin jota kuinkin päinvastaisiin tulkintoihin. Ei leffa tietenkään vailla virheitä ollut, mutta enpä muista vielä täydellistä elokuvaa katsoneeni... Otan vinkkejä vastaan.

Sen toistaminen, että sota on melko tasan perseestä eikä lopulta edes ratkaise niitä ongelmia joita sen piti ratkaista, on aina enemmän kuin paikallaan. Moralisti saattaisi pitää tätä jopa jonkinlaisena taiteilijan velvollisuutena.

Kuitenkin, miten elokuva voi olla ihmisvihamielinen jos se yrittää vahvistaa katsojien uskoa humanismiin?

Eikö sodan glorifiointia olla nähty jo ihan riittämiin elokuvissa? Sen näyttäminen, mitä sota aiheuttaa tai voi aiheuttaa yhteiskunnalle ja yksilölle, on aina paikallaan. Ja siinä voi hyvin alleviivatakin. Kärjistämällä päästään nopeammin asioiden ytimeen. Minusta tällaiset ohjaajan/käsikirjoittajan tekemät valinnat ovat paitsi ymmärrettäviä myös ihan legitiimejä.

Eivät kaikki tietenkään masennusalkoholisoidu, eikä yksilö ole usein joko Suuri Saatana tai sitten Jesus Ristus, me kaikki tiedämme tämän. Luullakseni kriitikkokin tämän sisäistää.

Kuten elokuvissa yleensä, tässäkin kerrottiin yksi, vaikkakin hahmoiltaan ja tematiikaltaan melko laaja, fiktiivinen tarina tuhansien joukosta. En minä nähnyt mitään mitä ei olisi aivan hyvin voinut tapahtua. Uskoakseni random katsoja voi varsin vaivattomasti samaistua useimpiin henkilöhahmoihin, ja mikä tärkeintä, useampaan kuin vain yhteen kerrallaan.

Mikä kriitikolle oli heikkous, on allekirjoittaneelle elokuvan yksi suurimmista vahvuuksista. Suomalaiselle, ja perinteiselle "sotaelokuvan" lajityypille ylipäätään, vierasta on pidättäytyminen monisyisten syiden ja seurausten yliyksinkertaistamiselta.

Tarinan varsin pakottomantuntuisena eteenpäin soljuva "päähenkilömättömyys" ja "päättymättömyys" tarjosivatkin raikkaan tuulahduksen ajasta (jota ei ehkä ole koskaan vielä ollutkaan?) jossa aikuisille, omilla aivoillaan ajatteleville, ihmisille jätetään mahdollisuus muodostaa oma näkemyksensä ja tulkintansa, ja jossa aikuisen ihmisen ei oleteta menevän rikki siitä, että tarina jää kesken (koska näin tapahtuu aikuisten oikeassakin elämässä).

Milloin viimeksi iso yleisö on päässyt kurkistelemaan tätä historiallista ajanjaksoa suomenruotsalaisen väestön vinkkelistä isolla screenillä? Puhumattakaan, että aihetta olisi käsitelty pitkälti nk. stadin bättre folkin kautta? Aivan, en minäkään muista, lieneekö ensimmäinen kerta?

Tai milloin viimeksi olemme ylipäätään nähneet tuoreita naamoja valkokankaalla? Minusta näyttelijäntyö oli pääasiassa hyvää (myötähäpeilin yllättävän vähän) tai vähimmilläänkin on sanottava, että se oli aidon innostunutta (=hellyyttävää).

Väitän, että ilman elokuvan vahvaa suomenruotsalaista edustusta, siitä olisi tullut jälleen yksi raskassoutuinen Suomalainen Epookki. Näistäkään ei mielestäni ole varsinaisesti pulaa, joten en ymmärrä kritiikkiä tältäkään osin.

Sen sijaan saimme elokuvan jossa oli paikoin hyvinkin (luvattoman!) kepeä fiilis. Näinhän ei _tietenkään_ saa Pyhässä Kaanonissa olla. Olisi kuvattava vain kurjuutta kurjuuden päälle ja pulinat pois.

Yhden tähden antaminen on kyllä jo ihan puhdasta vittuilua ja lapsellista ininää. Vähän arvostusta peliin, pliis, jos ei muusta syystä niin ainakin siitä, että Suomessa ylipäätään on ollut mahdollista tehdä muunkinlaista elokuvaa kuin vain pikkusievää draamaa ja epä-älyllistä toimintahuumoria.

Ja kun kriitikot näyttävät nyt jaelleen herttaisen yhdenmukaisesti yhtä, kahta tai jopa kolmea tähteä Suomen mittapuun mukaan isolle produktiolle, siinä tehdään kyllä vakuuttavaa ja isosti vaikuttavaa karhunpalvelusta ihan joka suuntaan. Raskaimmin tästä kärsivät tietysti ne katsojat jotka päätyvät katsomaan jotain aidosti keskinkertaista tai vain huonoa, vain keskinkertaiseksi tai huonoksi leimatun, oikeasti nautittavan ja sivistävän elokuvan sijaan. Tsk, tsk.

Elokuvat tarvitsevat stereotypioita. Se ei silti tarkoita etteikö stereotyypitkin muodostuisi ihan elävästä elämästä. Näitä tekstikirjastereotyyppejä tapaa ihan päivittäisessä elämässä, tahtomattaankin. Kannattaa liikkua enemmän ihmisten ilmoilla, eikä vain kriitikonkammarissa raastaa sieluaan pimeälle ruudulle.

Kyllä sellainen erottuva individuaalisuus on aika hemmetin harvinaista suomenmaassa. Lieneekö sitä missään muuallakaan, mene ja tiedä. Seitinohutta joka tapauksessa.

Minusta oli hemmetin piristävää, että suurieleiset ampuskelukohtaukset esimerkiksi jäivät lopulta aika minimiin, kuten muutkin "isoiksi kohtauksiksi" epäilemättä tarkoitetut. Samalla tavalla oli piristävää nähdä ettei elokuvasta sittenkään tehty matkailumainosta Helsingistä. Kaupunkihan jää elokuvassa todellisuudessa pelkäksi viitteeksi.

Tämä tarina olisi voinut tapahtua missä tahansa anonyymissa, isohkossa Eurooppalaisessa kaupungissa. Ja hieman erinäköisenä se tietysti reaalimaailmassa tapahtuikin, vähän joka puolella. Siksi elokuvalla on potentiaalia vedota laajempaankin kuin vain suomalaiseen yleisöön.

Onko mahdollista, että näin paljon vahvuuksia sisältävä elokuva olisi huono? On se siinä rinnakkaistodellisuudessa jossa kaikki syystä taikka toisesta katkeroituneet kriitikot elävät. Ehkä tämä tila tulisi rinnastaa sairaudeksi alkoholismin tavoin, joten toivottakaamme voimia heille jotta he pääsevät yli näistä lukuisista komplekseistaan joiden seurauksena puurolautasen tippuminen lattialle on maailman suurin epäkohta ja henkilökohtaista kosmista vittuilemista ja vainontaa.

Jos hyvien tarinoiden kertominen ja elokuvien tekeminen olisi niin helppoa kuin mitä Jari Tapani Pelkonen kumppaneineen antavat ymmärtää, he varmaan tekisivät niitä itse. Odotamme henkeämme pidätellen näitä mestariteoksia saapuviksi lähimpään teatteriimme.



Nimimerkki: Ehkä vuoden paras alle 7€ sijoitus?
Jennynjälkeläinen

18.12.2011 klo 12.06

Olen lukenut kirjan, ollut filmissä mukana avustajana, mutta en vielä nähnyt tulosta kiireiden vuoksi. Vaikka en ole nähnyt ja kokemuksesta tiedän, että kirja on aina parempi (täydellisempi) ja kuvaus ohjaajan oma tulkinta, olen saanut sitä historiallista tietoa, josta ei puhuttu kotona eikä koulussa. Omat isovanhempani olisivat voineet olla tarinan päähenkilöitä, joko ruotsalaisella tai suomalaisella puolella. Hesan joka nurkka kertasi oman sukuni historiaa. Ymmärrän nyt monta vaiettua asiaa paremmin.

Kriitikoista viis, heidän sanomansa on usein oman egon täydellistämistä. Katsojaluvut näyttävät kertovan asian oikean laidan.

Onko suomenruotsalaisuus ja oma sisällissotamme edelleen punainen vaate? Vai olemmeko niin sisäänlämpiäviä ettei peiliin ole katsomista? Sieltähän voisi näkyä sama mitä ikkunastakin, maailma on muuttunut.
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.12.2011 klo 11.22

stupidusATmailDOTcom kirjoitti:
LOL, fail.

Vuoden noloin vuodatus?


Tämä arvostelu vai oma tekstisi?

Vitsi vitsi. En arvosta sitä, että viestistäsi löytyy vihaajien älyn tasosta kertovat kliseet kuten "tee itte parempi" ja "lol oot tyhmä", mutta sitä arvostan, että sinulla on paljon ajatuksia. Olet varmasti kykeneväinen saamaan taiteesta paljon irti. Sitä en usko, että olet katsonut kovinkaan paljon elokuvia. Tv-sarjan pohjalta leikelty lehva on melko ratkaisevasti eri asia kuin visionääriset sota-ajan draamat. Hyvät sellaiset harvemmin ovat "sodan glorifiointia", joten sivistyksesi vaikuttaa rajoittuvan kotimaiseen tarjontaan ja Ramboihin - tämä kenties ei ole totta, mutta kerroinpahan vaan, että vaikuttaa.
stupidusATmailDOTcom

30.12.2011 klo 12.19

En tietenkään ole katsonut kaikkia "pakollisia" elokuvia, mutta pakko on myöntää, että helvetisti liikaa ihan kaiken tasoisia rainoja on tullut elämäni aikana katselluksi. Jäljellä jää siis enää vain selitys, että en ole ymmärtänyt kaikkea/mitään katsomaani. Rohkea väite. Jos tällainen ajatus lämmittää Jari Tapani Peltosen mieltä ja saa hänet vieläpä tuntemaan itsensä minua/muita asiantuntevammaksi, niin go for it. Näillä mennnään.

***

Heh, sinun ad hominem hyökkäyksesi ei onnistu olemaan sen älyllisempää kuin omanikaan. Ei ole syytä läikyttää sappeasi minulle vain siitä syystä, että pidin antamaasi yhtä tähteä kohtuuttomana ja lapsellisena. Seison edelleen tämän arvion takana. Vaikuttaa myös siltä, että meitä on muitakin (myös tällä palstalla) jotka jakavat tämän arvion. Voisimmeko me kaikki muut elokuvasta jotain ehkä paljonkin irti saaneet olla väärässä ja Jari Tapani Peltonen oikeassa?

Luonnollisesti odotamme kriitikolta tasapuolista kohtelua arvioituun materiaaliin nähden. En tiedä mitä tarkalleen ottaen sinulla on hampaankolossa elokuvan tekijöitä tai elokuvan nähneitä ja erityisesti sen parissa viihtyneitä kohtaan, selvää on vain, että jotakin siellä on jumissa.

En itse ole tästä millään lailla yllättynyt - päin vastoin: näillä näytöillä vastaat jota kuinkin peruskriitikon stereotyyppiä. Jokainen voimme mielessämme mutustella hetken keskivertokriitikkoon mieltämiämme, valitettavan usein negatiivispainotteisia, adjektiiveja.

Tietysti sitä aina toivoisi, että nuoremman kriitikkopolven ei tarvitsisi enää erikseen tai erityisesti vahvistaa tällaisia negatiivisia mielikuvia. Kenties tällainen vaihe on vain käytävä läpi ja/tai siihen on liian helppo jämähtää. Ammattitautiko? En tiedä kun en itse ole kriitikko tai ainakaan sellaiseksi tunnustaudu saati samaistu.

Henkilökohtaisesti minulle on herttaisen yhdentekevää minkälaisista perkeleistä kriitikko X mahdollisesti kärsii tai ei kärsi. Minä en halua niistä kuulla, eivätkä ne minulle kuulukaan. Minä ja muut odotamme kriitikoilta vain tasapuolista materiaalin kohtelua. Yksinkertaista eikä lainkaan vaikeaa.

Se, että sinä päätit tarttua siihen ilmiselvään loppuprovokaatiooni, kertonee kyllä enemmän sinusta kuin minusta. Vaikka se _onkin_ aina halpa heitto, sillä on paha tapa osua ja upota - niin nytkin.

Vaikka itse oletkin sitä koulukuntaa joka mielellään toistaa mantraa, että elokuvia on vaikea tehdä, itse suhtaudun asiaan toisin. Ihmiset mielellään mystifioivat omaa työtään. Varsinkin Taiteilijoiden kohdalla tällainen toimintatapa niin yleistä, että se on jo oikeastaan enemmän herttaista kuin ärsyttävää.

Itse tyydyn vähään: jos kässäri toimii ja näyttelijät osaavat hommansa, pärjään mainiosti ilman rekvisiittaakin (Dogville), ääniä, valaistusta jne. Se mikä on yhdelle vaikeaa lienee jollekin toiselle hyvinkin helppoa. Hyviä elokuvia on tehty kengännauhabudjetilla, überpaskalla kalustolla ja vain hieman välttäviä paremmilla näyttelijäsuorituksilla.

Voi olla, että meillä on vain eri käsitys tähtiasteikosta. Jos olisit antanut ko. leffalle kaksi tai kolme tähteä, en välttämättä olisi alentunut omassa puolustuspuheenvuorossani käyttämään em. klisee-(l)opetusta.

(Oma asteikkoni jonka käsittääkseni suurin osa meistä jakaa: 1 = huono, 2 = välttävä, 3 = keskiverto, 4 = hyvä, 5 = erinomainen.)

Mutta luullakseni, meillä on vain eri käsitys siitä mikä on hyvää ja mikä huonoa. Tai ainakin siitä, mitä hyvä kritiikki on.

En ole sen enempää fennomaani kuin svekomaanikaan. Suomalainen tai "suomalainen" produktio ei sinällään merkitse allekirjoittaneelle mitään, en pidä suomalaisuutta itseisarvona saati syynä jakaa lievempiä tuomioita.

Pyrin sen sijaan olemaan realisti. Ei tarvitse toimia elokuva-alalla tai kirjallisuuden parissa kyetäkseen tiedostamaan ne resurssit ja realiteetit mitä Suomen kokoisella markkina-alueella nyt ylipäätään voi olla. Ja suhteessa näihin seikkoihin, mielestäni Missä Kuljimme Kerran onnistuisi ihan mallikkaasti.

Varmaankin sinun odotuksesi olivat ko. elokuvan suhteen korkeammalla kuin omani, mutta onko se elokuvan vika? Se, että kriitikko omien sanojensa mukaan itse putosi kerronnan kärryiltä, ei kyennyt erottamaan henkilöhahmoja toisistaan eikä ylipäätään pitänyt ohjaajan/käsikirjoittajan tavasta kertoa tarinaansa, ei tietenkään tarkoita sitä, että elokuva olisi ollut huono.

Minusta tuntuu, että kriitikko olisi itse halunnut nähdä perinteisen, kaikkien "hyvien" konventioiden mukaisesti tuotetun, elokuvan, ja kun sellaista ei ollut luvassa, tästä pettyi ja siitä parkui. Voi näinkin tietysti toimia, mutta ei se oikein kriitikolle sovi. Suo anteeksi, mikäli menin tulkinnassani kovasti metsään. Tältä kritiikkisi kuitenkin kuulosti.

***

Koska taide on määrittelykysymys en voi suoralta kädeltä väittää, että saan "taiteesta paljon irti". Taiteen kuten minkä tahansa toiminnan tekemiseen liittyy luvattoman paljon paskaa tekemistä. Sinulle Missä Kuljimme Kerran oli paskaa, minulle helvetin hyvä yritys pitkään aikaan suomalaisessa elokuvateollisuudessa. Jokainen työ on arvioitava aina erikseen. Kas, tässä huoneentaulu kriitikolle jos sinulla ei sellaista vielä ollut.

PS. Vaikka en ole Ramboja kokonaisuudessaan nähnytkään (enkä nyt yritä teeskennellä olevani suuri ranskalaisen eksistentiaalisen elokuvan ystävä), olen melko vakuuttunut, että omassa genressään ne vastaavat hyvinkin keskivertoa tai jopa hyvää elokuvallista suoritusta. YMMV.

Esimerkiksi Predator (1987) on edelleen lajissaan helvetin ansiokas teos, mutta sen lisäksi sen voi nähdä erinomaisena allegoriana ja moraaliopetuksena tavasta jolla ihminen itse toimii (vaikkei käsittääkseni ko. rainan tekijät näin syvällisiä merkityksiä alunperin/lainkaan funtsineetkaan).

PPS. Jos nyt haettaisiin hieman vertailukohtaa sarjoiksi tarkoitetuista mutta elokuvaksi pakotetuista töistä, niin ainakin allekirjoittaneesta esim. Lynch epäonnistui Mulholland Drivessaan (2001) jota kuinkin täysin. Kuvaavaa on, että kriitikot ylistävät rainan ilmestyessään maasta taivaisiin. Sittemmin olen ilokseni havainnut, että myöhemmän arviot ovat olleet huomattavan maltillisia, jopa negatiivisia. Kun pyhää lehmää ei kuitenkaan saisi liian ruokottomasti arvioida, on tyydytty käyttämään sellaisia eufemismeja kuten, että kyseessä on Lynchin välityö.

Ei mitään uutta auringon alla, siis.

Olen nyt silmäillyt Missä Kuljimme Kerran tv-sarjaa, ja sen perusteella vaikuttaa jo nyt siltä, että elokuva toimi aivan mainiosti itsenäisenä teoksena.
stupidusATmailDOTcom

20.01.2012 klo 10.13

Vielä yksi, ja tällä kertaa oikeasti lyhyt, kenties myös viimeinen ajatus (kai tännekin bänni on mahdollista saada?)

Missä Kuljimme Kerran sarjasta jäi ainakin allekirjoittaneelle kovin vaisu fiilis. Turhia uusia henkilöhahmoja ja tarpeettoman pitkitettyjä kohtauksia. Kokonaisuudessaan siis varsin tylsä ja valju esitys.

Tässäkin mielessä ko. elokuva itsenäisenä teoksena puolustaa/puolusti paikkaansa enemmän kuin hyvin.

Ta-taa!

Kirjoita kommentti

37551

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova