Tuorein sisältö

Nälkäpeli - Vihan liekit

Ensi-ilta: 20.11.2013
Genre: Draama, Sci-fi, Toiminta, Trilleri
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

21.11.2013 klo 17.30 | Luettu: 16624 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

En naljaile, vaan todella arvostan sitä, ettei Katniss Everdeen vaikuta motivoituneelta sankarilta vielä jatko-osassakaan. Hahmo on realistinen verrattuna jopa monien historiallisten draamojen jehuihin. Nälkäpeli - Vihan liekit (The Hunger Games: Catching Fire) on kiinnostava pettymys samoista syistä kuin edeltäjänsä. Seuraavien osien (Matkijanärhi, osat 1 ja 2) ei tarvitse korjata kurssia kummoisesti, vaan kritiikin sävy saattaa kummasti muuttua, jos alustamisen ja antikliimaksien tilalle saadaan huipennuksia.

Katniss voitti marttyyrimaisella tavalla nälkäpelin, eli vuotuisen gladiaattoritaistelun, jossa tulevaisuuden diktatuurin sortamat ihmiset tappavat toisiaan. Katniss tietää, että kapinahenkiset ihailevat häntä, mutta mitä hän voi tehdä? Hän näkee pahoja unia. Hän tottelee pahaa presidenttiä. Mielen heikkoutta tämä ei ole. Jos Katniss kapinoisi, lähimmäiset kärsisivät ensimmäisinä. Katniss pysyy järjissään ja ehjänä ja sekin on kunnioitettavaa. Esimerkiksi hänen pökkelö poikaystävänsä (joka hädin tuskin on läsnä näissä elokuvissa) menee tönimään sotilaita saavuttamatta mitään. Uhkaavissa tunnelmissa on yksi olennainen heikkous. Yleensä kun hahmo mielistelee diktatuuria, hänet yritetään pakottaa tahraamaan itsensä eli polttamaan sillat. Katniss ei joudu tekemään haastavia moraalisia valintoja edes gladiaattoritaistelujen aikana.

Molemmat leffat maalaavat kiireettömästi kuvaa synkästä tulevaisuudesta kiehtovine ristiriitoineen. Sitten Katniss taistelee viidakkomaisella areenalla, eikä tarina etene, vaikka taistelut toki muovaavat Katnissia itseään. Sääntöjen mukaan kaikki paitsi yksi tapetaan, eikä Katniss silti tapa kohtalotovereita, vaan hihitteleviä saatananpalvojia (viimeksi) ja nopeasti vilahtavia hyökkääjiä (tässä osassa, joka panostaa pääasiassa areenan erikoisvaaroihin).

Viimeksi Katniss halaili muita kilttejä taistelijoita. Tällä kertaa hän pääsee voitonkiertueella pyytelemään anteeksi, kun hän ei kyennyt suojelemaan ihmisiä, joita hän ei voinut edes teoriassa suojella. Vihan liekit olisi ratkaisevasti väkevämpi, jos Katniss olisi viimeksi joutunut tappamaan edes yhden kyynelsilmäisen puolikaverin nopeita päätöksiä vaativassa tilanteessa ja tämä olisi se juttu, jota hän katuu. Jokainen normaaliälyinen katsoja ymmärtäisi tämän olevan entistä suurempi syy vihata diktatuuria ja sääliä Katnissia. Meitä ei tarvitse aivopestä propagandalla.

Leffa tahtoisi olla sellainen kuin minäkin tahdon. Katnissin maineen tahraamisesta puhutaan, mutta puheen tasolle tahraus jää. Se sinänsä on ymmärrettävää, että presidentti uskoo pääsevänsä eroon sankarinpalvonnasta uudella nälkäpelillä, johon osallistuvat edellisten vuosien voittajat. Monet voittajat ovat suosittuja julkkiksia myös yläluokan keskuudessa, joten heidän teloittamisensa ei ole yksiselitteisesti fiksua. Tällaisia jänniä ristiriitoja löytyy. Mutta sitten, kun viattomat pakotetaan taistelemaan keskenään, he päättävätkin yhdessä mätkiä tehosteapinoita.

Jennifer Lawrence myy sisällön. Käsikirjoitus pakottaa hänet ylireagoimaan muutamiin tilanteisiin, joiden pitäisi olla diktatuurin kasvatille arkisia, mutta varsinkin monina pienempinä hetkinä suorituksessa on liikuttavaa aitoutta. Koin tunteiden todella tulevan sisältä usein kun hänen naamansa vääntyi paniikista, ja kerrankin, kun hän pikaisesti heläytti hymyä tilanteessa, joka ei ollut korostetun hauska. Kyse on ajoituksesta. Ajoitus saa olla hieman jopa vinksallaan tässä tapauksessa. Tietty rosoisuus auttaa tekemään eron tavallisten ihmisten ja oopperamaisesti käyttäytyvän mutta lapsenomaisella tavalla viattoman yläluokan välille.

Kaksi ja puoli tuntia kestävä Vihan liekit on useimmilla tavoilla ajateltuna sama elokuva kuin edeltäjänsä. Kaava on sama. Päähenkilön matkana Vihan liekit on väittääkseni antoisampi elämys Katnissin vaikuttaessa yhä vahvemmalta kantaessaan yhä raskaampaa taakkaa vastentahtoisesti mutta ruikuttamatta.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Counselor... Dawn Of Tears - Act ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (7 viestiä)

Cera

21.11.2013 klo 21.01

Kirjoittaja varmaan kuitenkin ymmärtää, että suurin osa hänen kritisoimistaan asioista tehtiin juurikin kirjan mukaan? Paha pistää ylimääräisiä taistelukohtauksia tribuuttien välille, koska se olisi muuttanut alkuperäistä juonta suhteellisen radikaalisti. :)
lainaa
Ihmettelen

21.11.2013 klo 21.40 11 tykkää tästä

Cera kirjoitti:
Kirjoittaja varmaan kuitenkin ymmärtää, että suurin osa hänen kritisoimistaan asioista tehtiin juurikin kirjan mukaan? Paha pistää ylimääräisiä taistelukohtauksia tribuuttien välille, koska se olisi muuttanut alkuperäistä juonta suhteellisen radikaalisti. :)


Tehdäänkö tässä elokuvaa vai pikakelausta?
lainaa
LihanLiekit

22.11.2013 klo 08.00 9 tykkää tästä

Jeesus näitä "Twilight" leffoja. Ja videoiden autoplay -häirikettä.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

22.11.2013 klo 21.43

Kävin tänään katsomassa tämän lähes täydessä tennariykkösessä. Ensimmäisenä ihmetytti yleisön reaktiot. Kun yksi nainen heittäytyi alasti sali repesi nauramaan(mitään ei edes näytetty). Sitten huumorikohdille kuitenkaan kukaan ei nauranut. Sitten kun tapahtui yksi kohtaus:

[spoiler]Kat ampui suojakentän rikki jousella[/spoiler]

yleisö repesi taputtamaan kesken elokuvan.


Itse elokuva oli ihan viihdyttävä, mutta alustusta oli liikaa ja itse peliä liian vähän ja ei kunnolla selitetty, ketkä jäi henkiin.(Oli pakko googlettaa elokuvan jälkeen) Ja muutenkin jäi turhankin kesken. Vuoden saa taas odottaa jatkoa, jos ei sitten intoudu lukemaan kirjoja.
lainaa
Haza

Rekisteröitynyt 12.09.2013

25.11.2013 klo 01.17 1 tykkää tästä

Leffa oli ihan jees mutta tarkempi syventyminen joihinkin tapahtumiin olis ollut hyvä. Tuntu että suurinosa tarinasta meni melkein pikakelauksella, eikä mielenkiintoisessa kohdassa syvennytty tarkemmin vaikka hyvä paikka olis ollut.

Ihmetyttää myös miksi näin surullista tarinaa yritetään 12 kesäsille tehdä. Päästäisitkö oman lapsen katsomaan elokuvaa jossa maailma on lopun partaalla, ihmiset kapinoi, ihmisiä tapetaan kapinan takia ja on peli josta selviää vain tappamalla toisia ihmisiä?

+Ei ihan perus elokuva
+Ei kyllästymistä

-Paikoittain haittu "Twilight tunnelmaa"
-Sensuri ikärajaan nähden.
-Loppu tulee liian aikaisin ja jää kaipaamaan jatko-osaa.
-Kaipaa syvällisyyttä joissakin kohtauksissa

2 ½ tähti
Muokannut: Haza 25.11.2013 klo 01.27 lainaa
sefvre

25.11.2013 klo 16.55 3 tykkää tästä

LihanLiekit kirjoitti:
Jeesus näitä "Twilight" leffoja. Ja videoiden autoplay -häirikettä.

Ei tää ole mikään Twilight, vaan paljon parempi kuin Twilight.
lainaa
Bullworth

27.11.2013 klo 13.38

Lichi kirjoitti:
Kävin tänään katsomassa tämän lähes täydessä tennariykkösessä. Ensimmäisenä ihmetytti yleisön reaktiot. Kun yksi nainen heittäytyi alasti sali repesi nauramaan(mitään ei edes näytetty). Sitten huumorikohdille kuitenkaan kukaan ei nauranut. Sitten kun tapahtui yksi kohtaus:

[spoiler]Kat ampui suojakentän rikki jousella[/spoiler]

yleisö repesi taputtamaan kesken elokuvan.


Itse elokuva oli ihan viihdyttävä, mutta alustusta oli liikaa ja itse peliä liian vähän ja ei kunnolla selitetty, ketkä jäi henkiin.(Oli pakko googlettaa elokuvan jälkeen) Ja muutenkin jäi turhankin kesken. Vuoden saa taas odottaa jatkoa, jos ei sitten intoudu lukemaan kirjoja.


Tämän takia tutan.. siis en käy elokuvateattereissa.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova