Tuorein sisältö

Taso

Ensi-ilta: 20.03.2020
Genre: Kauhu, Sci-fi, Trilleri
Ikäraja: 18
Jari Tapani Peltonen

28.03.2020 klo 21.20 | Luettu: 3561 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Tornimaisen vankilan huipulla saa mässäillä juhlavasti kuin Hans Välimäki vastaisi tuulipukukansan buffetista. Ruokahissi tyhjenee kerros kerrokselta, joten kellarissa ei lohduta se, vaikka ylin ylhäisö jättäisi kusemasta kyytiin noukittuaan vain hanhenmaksapallerot. On selvää, mitä Netflixin viikon suosituimmasta leffasta pitäisi ajatella. Mieleeni maalatui kuva, jossa neljännes suomalaisista harrastaa Netflixiä & chillausta vessapaperivuoren päällä; nautiskellen hanapakkausviinistä, vetäen rouhittua kuumekipulääkettä nenään ja nauraen sille, että hitaat idiootit koluavat tyhjiä hyllyjä. Huipulle pääseminen on itsestä kiinni!

Ei se aina ole. Kerrokset ainakin näennäisesti arvotaan. Kukin vanki saa tuoda yhden esineen ja vaikka omasi olisi kokoomuksen jäsenkortti, johonkin nousuyritys tyssää. Päähenkilön valinta on romaani Don Quijote. Hän näyttääkin Don Quijotelta, eli suomeksi M.A. Nummiselta, joten tuulimyllyjä vastaan taistellaan tavalla tai toisella. Hämmentävästi hän on paikalla vapaaehtoisesti, mutta ei hän silti systeemiä ymmärrä. Sellitoverina on uhkaava mutta veikeä käppänä, jonka valinta on puukko. Puhelias ensimmäinen näytös lyö kortteja mutkattomasti pöytään: homo homini lupus ja kannibalismiin varaudumme jo, vaikka Numminen & käppänä aloittavat asemasta, jossa ruokaa riittää kuin koiralle herrasväen kintuissa.

Leffan hienous kytkeytyy sen heikkouteen. Mysteerisääntöjä noudattava vankila koukuttaa ja julma väkivalta ylläpitää pinnallisia jännitteitä. Dialogi vilisee viittauksia funtsimisen väärteihin teemoihin, mikä ei jarruta selviytymistaistelua. Puukko on tv-shopista, johon käppänä kyrsiintyi: siinäpä oli hahmovetoinen irtovitsi ja/tai kulutusyhteiskunnan kritiikkiä. Hahmot tulevat viitanneeksi mm. uskontoon, logiikkaan, ystävyyteen ja jopa nykyisen hierarkian "toimivuuteen" saadakseen tahtonsa läpi, mutta väkivalta on luotettavin ratkaisu. Onko tässä - onko elämässä - muuta logiikkaa kuin se, että resursseja teoriassa riittää kaikille, mutta jakelu on suunniteltu päin pyllyä?

Leffan heikkous ei ole tulkinnanvaraisuus, vaan symboliikan voittokulku loppumetreillä. Kun pinnallinen ja älyllinen taso elävät harmoniassa enimmän aikaa, ihanteellinen lopetus olisi kunnon tempaus, joka saa juntit luulemaan, että he ymmärsivät, ja eliitin haukkomaan henkeä, koska he tarvitsevat aikaa ymmärtääkseen. Nykyisellään leffa saa katsojat riitelemään siitä, onko lopetus ja sitä myöten kokonaisuus teennäinen vai ovatko valittajat tyhmiä. Leffa ylläpitää luokkayhteiskuntaa, ja se olisi yliluonnollista metafiktiota, jos tämä olisi tarkoituskin. Pidin lopetusta välttävänä. Löysin siedettäviä selityksiä myös ns. juoniaukoille, mutta se prosessi ehdottomasti lipsuu tulkinnanvaraisuudesta siihen, että joudut itse kirjoittamaan puutteellisen tarinan loppuun.

Myöhäisistä tapahtumista ja tulkinnoista riippumatta leffa hirtehisesti visualisoi valumaefektin, joka on yksi maapallon suurista valheista: "jos rikkaille antaa paljon, hyvää valuu kaikille." Tosiasiassa ne pyörittävät pyöriä varmimmin, joilla on todellisia tarpeita, ja psykopatiaa ehkäisee terve vuorovaikutussuhde samassa asemassa oleviin, jos jokin. Useimmat ideat tukevat tätä summailua, jotkut eivät. Tiivis ja sujuva ideavyöry on laatuviihdettä makuuni, mutta hahmonkehitystä ei voi täyteläiseksi kiitellä, kun Numminen ehtii 80+ minuutissa useisiin vaiheisiin puolittaisin perusteluin. Jos tämä dystopiatrilleri ei esim. Kuutiolle häviäkään, olivat esim. supersankarileffat Kuution aikoihin kehitysvaiheessa Batman & Robin.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Beastars - 1. kausi... Lost Society - No Ab... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova