Tuorein sisältö

Ystävät hämärän jälkeen (2010)

Ensi-ilta: 14.09.2011
Genre: Draama, Kauhu
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

19.09.2011 klo 18.00 | Luettu: 12613 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Julmasti kiusattu poika tapaa jälleen paljasjalkaisen likan lumisella leikkikentällä myöhään illalla. Jälleen, kun tyttö yllyttää poikaa pitämään puoliaan vaikka puukon kanssa, katsoja erehtyy nyökyttelemään apinasolujensa yllyttämänä. Tämäkin tyttö on söötti. Pahuus kätkeytyy suloisuuteen salakavalasti. Jälleen on kyse siitä, että tyttö on vanha, voimakas ja vaarallinen vampyyri, joka tarvitsee ihmisiä, eikä vain ravinnoksi. Hän ei takuulla ole terveellistä seuraa lapselle, paitsi yksinäisen reppanan näkökulmasta, jota myös amerikkalainen Ystävät hämärän jälkeen (Let Me In, 2010) osaavasti painottaa.

Olen antanut kopioni ruotsalaisversiosta (Låt den rätte komma in, 2008) pölyttyä, jotta ohjaaja Matt Reeves saisi reilumman mahdollisuuden. Juuri ennen 3D-buumia Reeves toi kankaille hirviöpelottelun Cloverfield, joka hehtaaripyyhkeelle heijastettuna imaisi sisäänsä ja ravisteli kuin huvipuistolaite. Toinen syy nähdä turha jenkkiversio on vampyyria tulkitseva Chloë Moretz, joka on nörttien suosikkipikkusisko silvottuaan raajoja Kick-Assin mageena Isku-Tyttönä. Valitettavasti elokuvat ovat niin samanlaisia, ettei tarjolla ole kahta elämystä, vaan elämys ja kuriositeetti. Tiimeissä ei vikaa ole, mutta voi jospa maailmassa olisi ollut kaksi tarinaakin.

Tarina on yhä näppärä. Väkivaltaa käsitellään älykkäästi: sen uhka leijuu, himo turvautua siihen näkyy, sen vaikutukset tuntuvat. Päähenkilöt vastaavat kamalimmista teoista, mutta koska heillä on luonnetta, ymmärrämme heitä, mikä on pelottavaa; kauhua. Lapsinäyttelijät ja visuaalisesti lahjakas ohjaaja tukevat toisiaan. Reeves sortuu toisinaan hurrifilmin mukailuun, mikä on kiusallista laadusta huolimatta. Omaa identiteettiä jenkkiversio rakentaa aggressiivisemmalla valaistuksella ja ylimääräisellä, onnistuneella kiihkoilulla. Muutamat hetket, jotka syöpyivät mieleeni viime kerralla, onnistuivat shokeeraamaan uudestaan: parhaimmillaan Reeves siis peittoaa ajan kultaamat tai ruostuttamat muistot. Reevesillä on herkkä sielu. Sellaisella kouraisevia hetkiä kehitellään.

Outoa kyllä, jenkkiversio kärsii heikoista tietokonetehosteista samoissa yhteyksissä kuin alkuperäinen. Prameammalta tämä silti näyttää. Kenties tämä on oikea versio Sulle? Kuka tietää. Minä nautin yllätyshitistä Paranormal Activity muun muassa siksi, että päähenkilö oli uskottavasti täysi torvi, eikä elokuva kertonut, miten tähän pitää reagoida. Lukuisat kriitikot pitivät enemmän jatko-osasta, jossa katsojan ja pahvisten hahmojen suhteet olivat selkeät. Vastaavasti, pienillä mutta merkittävillä tavoilla, amerikkalainen Ystävät on tuttua tavaraa jalostettuna eli tuotteistettuna.

"Tykkäisitkö minusta, vaikken olisi tyttö?" kysyy vampyyri. Ruotsalaisfilmissä kysymykseen kätkeytyy paljon. Siihen vastataan vain yhdellä tapaa: "kyllä". Amerikkalainen versio on yksinkertaisempi ja selkeämpi. Jo trailerissa alleviivataan, että vampyyrin tykkäämiset ovat vähän niin ja näin. Moretz näyttelee hallitusti ja viehättävästi, mutta hänen ei ole tarkoituskaan olla lumoava menninkäisvampyyri, mikä oli alkuperäiselokuvan persoonallisin piirre. Moretz tekee suorituksen, hän kätkee ajatuksia. Sveduvampyyrissa oli jotakin puhdasta ja alkukantaista, mikä teki romanttisista väreistä sekä oudompia että selkeämpiä; hän on elokuvahirviö, jota muistelemme jatkossa.

Amerikkalaiset ovat röyhkeämpiä ja meluisampia kuin pohjoismaalaiset. Tämä on versioiden olennainen ero. Sopii arvata, kumpi versio aloittaa hitaasti surumielisellä tunnelmalla ja kumpi retostelee raakuuksilla heti. Verrattuna muuhun amerikkalaiseen kauhuun, jenkki-ystävät on niin hienovarainen, ettei hienovaraisempaa hienovaraisuutta nähdä joka toinen vuosikaan! Jopa manipuloiva musiikki on joskus ristiriidassa sen kanssa, mitä katsojan on terveellistä tuntea. Let Me In on hieno leffa. Ei sillä väliä, onko sen ja edeltäjän välissä kaksi vuotta vai vuosikymmentä. Sepä vain tulee harvinaisen selväksi nyt, minkälaista ajan, rahan ja lahjakkuuden hukkaamista näin samankaltaiset elokuvat yleensäkin ovat.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Atom Notes - Spare P... Koljosen Tiekiista -... >

Keskustelut (5 viestiä)

asdasdasdasd

19.09.2011 klo 21.39

Ei ollu noin hyvä.
anon716254924

19.09.2011 klo 23.24

Käsitinkö JP nyt oikein, jos luin että pidät Morezin vampyyrihahmosta enemmän kuin ruotsalaispätkän? Näin tämän ja alkuperäisen melkein peräjälkeen, 24 tunnin sisällä, ja olin vielä niin alkuperäisen tunnelmissa etten oikeastaan odottanut kuin pettymystä, joka oli oikeastaan aika lievä. Yksi asia yllättävän "kömpelöiden" tehosteiden lisäksi oli se, että tämän version vampyyri oli jotenkin todella korostetun eläimellinen juuri niissä verenimemiskohdissa, kun taas ruotsileffan vastaavissa kohtauksissa Eli tuntuu toimivan lähes vastentahtoisesti, mutta vaistojensa ohjaamana. Jälkimmäinen tuntui sopivan elokuvan kokonaisuuteen paremmin.
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

19.09.2011 klo 23.47

anon716254924 kirjoitti:
Käsitinkö JP nyt oikein, jos luin että pidät Morezin vampyyrihahmosta enemmän kuin ruotsalaispätkän?


Ruotsalaisesta vampyyrista pidän enemmän, ja samaa mieltä olen muiden sanomisiesi kanssa.

Arvostelussa oli lause, joka ei jättänyt tulkinnanvaraa, mutta kämmäsin sen kuka tietää minne. Lisäsin pari sanaa toiseksi viimeiseen kappaleeseen.
aaaatu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.09.2011 klo 07.24

ruotsalaisesta tykkäsin. chloë moretz on kuuma. katsonen joskus. katsonen joskus myös ruotsalaisen toistamiseen.
t_t

21.09.2011 klo 08.28

Tämä oli hyvä. Ruotsalainen oli todella hyvä.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova