Tuorein pelisisältö
Peliuutinen 10.07.2014 klo 21.04
Vahvasti ja vakaasti B-luokan katastrofileffa Sharknado on tällä hetkellä nosteessa, kun kakkososa on tulossa kuun lopussa ja ensimmäinen leffa nähdään Suomenkin televisiossa 27.7. "Haihurrikaani"-nimisenä. Tänään julkistettiin, että elokuvasta... Lue lisää
Peliuutinen 10.07.2014 klo 18.06
Cliff "CliffyB" Bleszinski osaa lypsää julkisuutta ja siksi uudestakin projektista varmasti tipautellaan pikkuotsikoiden arvoisia tiedonjyviä päivittäin. Tälle päivälle miehen Bosskey-firman BlueStreak-pelistä kuuluu seuraavia: - Konseptikuvan p... Lue lisää
Peliuutinen 10.07.2014 klo 15.02
Kotaku kertoo Guangdong TV:n uutisesta, jonka mukaan pariskunta olisi myynyt kaksi lastaan ja ostanut rahoilla virtuaalitavaraa isän pelaamaan peliin. Raportin mukaan ensin syntyi yksi suunnittelematon poika, jonka vanhemmat myivät lapsikauppari... Lue lisää
Peliuutinen 10.07.2014 klo 13.00
BioWare on julkaissut E3-demonsa Dragon Age: Inquisitionista videomuodossa ja tekijöiden selostuksen kera. Lisäksi eilen järjestettiin kyselytuokio, jonka oleellisimmat vastaukset on koonnut kokoon Eurogamer. Tässä muutamia poimintoja: - ha... Lue lisää
Peliuutinen 10.07.2014 klo 11.00
Uusin NHL 15 -video esittelee sitä, miltä änärin pelihahmot näyttävät uudella sukupolvella. Erityistä huomiota on kiinnitetty paitojen heilumiseen. Ja viimeinkin maaleja tuuletellaan kunnolla! ... Lue lisää
Peliuutinen 09.07.2014 klo 20.16
Lehdistötiedote kertoo Alien: Isolation -pelin ennakkotilaajan eduista ja ne ovatkin Alien-leffojen faneille oikeaa superherkkua. Ennakoijille nimittäin tarjoillaan DLC, jonka pääosassa ovat alkuperäisen elokuvan hahmot, enimmäkseen alkuperäisine n... Lue lisää
Peliuutinen 09.07.2014 klo 17.00
PlayStation Access on julkaissut E3:lla kuvatun haastattelun Driveclub-pelistä. PS4-autoilua odottaville mielenkiintoisinta antia ovat varmasti pätkät, joissa nähdään pelin säätilanvaihtelua ja märkää tienpintaa. Ne osiot on julkaistu myös muun muass... Lue lisää
Peliuutinen 09.07.2014 klo 13.49
Erinäiset pelisivustot ovat päässeet käsiksi Epic Gamesin tulevaan free-to-play-peliin Fortniteen. Ennakkofiiliksiä ja videoita (alla) löytyy muun muassa Eurogamerista, Polygonista, C&VG:stä ja The Escapistista. Peli on tulossa PC:lle ensi vuon... Lue lisää
Peliuutinen 09.07.2014 klo 11.00
2K Games ja Borderlandsien tekijä Gearbox Software ovat julkistaneet uuden pelin nimeltä Battleborn. Se saapuu Xbox Onelle, PS4:lle sekä PC:lle ja on julkistustrailerista poiketen ensimmäisen persoonan räiskintää - joko toisia vastaan moninpelimatsei... Lue lisää
Peliuutinen 08.07.2014 klo 23.00
Ehkä "SoIoCreep" on ihan hyvä nimimerkki henkilölle, joka on modannut Watch Dogsin niin, että päähenkilö Aidenin tilalla hakkeroi ja pitkin Chicagon katuja käyskentelee Donna “Poppy” Dean, pelkät alushousut yllään. Jätetään arvailun varaa... Lue lisää
Peliuutinen 08.07.2014 klo 19.53
Viime viikolla Cliff "CliffyBGearsofWarJazzJackrabbit" Bleszinski ilmoitti palaavansa pelibisnekseen ja pian selvisi, että mies on perustanut Bosskey-nimisen pelistudion yhdessä yhden Guerrilla Gamesin perustajan kanssa. Nyt miesten peli on palj... Lue lisää
Peliuutinen 08.07.2014 klo 16.57
Ken Levine on jutustellut Twitterissään Playstation Vitan Bioshock-versiosta, jota jo jossain vaiheessa varmana tapauksena pidettiin. Nyttemmin alkaa näyttää siltä, että peli ei koskaan näe päivänvaloa. Levinen mukaan Vita-versio olisi ollut ... Lue lisää
Peliuutinen 08.07.2014 klo 14.00
Eurogamer kertoo, että vaikka Digital Extremesiltä ei saatukaan kommenttia, näyttäisi nyt siltä, että Warframen (ja Unrealit, ja Darkness II:n...) tehnyt pelistudio on myyty kiinalaisille Perfect Worldille ja Sumpo Foodille. Perfect World on MM... Lue lisää
Peliuutinen 08.07.2014 klo 11.14
Joidenkin pelaajien hampaita kiristelee varsinkin Yhdysvalloissa se, että eri kaupat tarjoavat peleille erilaisia ennakkotilausetuja. Jos on siis jonkin pelin kova fani, tai haluaa muuten vaan kerätä kaiken, joutuu pelin hankkimaan useasta eri paik... Lue lisää
Peliuutinen 07.07.2014 klo 22.00
EVO 2011 -mätkintäpeliturnauksen ympärillä pyörivää More Than A Game -dokumenttia työstettiin kauan ja Vimeostakin se on jo jonkin aikaa löytynyt. Jos dokkari on kuitenkin vielä katsomatta ja Street Fighteriin intohimoisesti suhtautuvat ihmiset kiinn... Lue lisää
Peliuutinen 07.07.2014 klo 19.58
Destinyn beta-vaihe alkaa 17. heinäkuuta Playstationilla (3 ja 4) sekä 23. heinäkuuta Xboxilla (360 ja One). Mukana on tietenkin paljon enemmän tekemistä kuin alphatestissä. Ja tältä näyttää Ghost Edition (150 dollaria) -erikoisversio. ... Lue lisää
Peliuutinen 07.07.2014 klo 17.00
Polygon kertoo, että alkuperäisen Command & Conquerin ystävät pääsevät edelleen verkkopelimatsaamaan, vaikka GameSpyn palvelimet suljettiin aiemmin tänä vuonna. Fanit ovat pystyttäneet C&C: Onlinen, joka on ilmainen emulaatio GameSpyn palvelimis... Lue lisää
Peliuutinen 07.07.2014 klo 15.24
Eurogamer kertoo, että viime viikon myydyin peli Iso-Britanniassa oli Sniper Elite 3. Toki kesä on hiljaista pelijulkaisuaikaa, mutta on silti jossain määrin yllättävää, että kyseinen peli on nyt killunut brittien pelilistan ykkösenä jo kolme viikkoa... Lue lisää
Peliuutinen 07.07.2014 klo 13.07
"Kids React" -videoissa lapset altistetaan yleensä erinäisille internetvideoille tai memeille, mutta silloin tällöin heille annetaan tutkittavaksi myös menneiden päivien teknologiaa. Uudessa videossa lapsosten käsiin annetaan legendaarinen Nintendo... Lue lisää
Peliuutinen 07.07.2014 klo 11.00
Hill Climb Racing -pelistään tunnettu kotimainen Fingersoft laajentaa repertuaariaan ja ryhtyy myös ulkomaisten pelistudioiden pelien julkaisijaksi. Ensimmäisenä on vuorossa irlantilaisen SixMinute-studion Pick A Pet. SixMinutesin taustalla on vi... Lue lisää
Peliuutinen 06.07.2014 klo 21.10
Tämän viikonlopun pääasiallinen ohjelma oli V2.fi:n käyttäjätapaaminen, ja Sunnuntaikolumnikin on siihen liittyen poikkeuksellisen positiivisella tuulella. Lue kolumni! ... Lue lisää
Peliuutinen 06.07.2014 klo 17.00
Nintendo julkisti E3-tapahtuman yhteydessä Amiibo-hahmonsa, joiden toiminnallisuus on samanlainen kuin Skylanders- ja Disney Infinity -hahmojen: kun hahmon 'skannaa', sen saa käytettäväksi pelissä. IGN on julkaissut tällä viikolla Nintendo of A... Lue lisää
Peliuutinen 06.07.2014 klo 14.00
Mega Manien henkinen jatko-osasukulainen Mighty No 9 on päätymässä myös animaatiosarjaksi. Sarjan työstää japanilainen Digital Frontier, mutta se suunnataan koko maailman markkinoille. Studio etsii tällä hetkellä yhteistyökumppaneita ja on julkaissut... Lue lisää
Peliuutinen 06.07.2014 klo 10.57
Halo: Master Chief Collectionin uudessa trailerissa keskitytään sarjan kakkososaan, josta saadaan vihdoin "Anniversary Edition". Halo 2:n toisessa pääosassahan oli Arbiter, ja tämä covenantilainen on trailerin pääosassakin. Trailerin nimi on "Term... Lue lisää
Peliuutinen 05.07.2014 klo 19.56
Nyt mennään melko kevyesti peliaiheisessa, mutta kyllähän tässä Arkham-peleihin viitataan - Batman Death Metal! Call of Duty - rehellisesti. Historiallisista virheistä huolimatta, tässä pelien historia Dan Bullin räppäämänä. ... Lue lisää
Peliuutinen 05.07.2014 klo 19.29
Jälleen kerran vietimme lauantain pelaillen, jutustellen ja mutustutellen mukavissa merkeissä. Kiitos kaikille osallistuneille, onnitteluja pelikilpailuiden voittajille ja vielä kumarrukset palkintojemme sponsoreille: Microsoft Xbox, Nintendo, Sony... Lue lisää
Peliuutinen 05.07.2014 klo 17.00
Uusin Sunset Overdrive -esittelee pelin moninpeliä. V2.fi:n miitissä on tänään pelattu moninpeleinä muun muassa Towerfall Ascensionia, Mario Kart 8:aa, Micro Machinesia ja monia muita. ... Lue lisää
Peliuutinen 05.07.2014 klo 14.00
Augustus "Cole Train" Cole on yksi Gears of War -pelien muistettavimpia ja suosituimpia hahmoja. Sen ovat varmasti tiedostaneet myös pelisarjan seuraavaa osaa tekevä Black Tusk Studios, sillä Polygon kertoo, että Cole Trainin äänenä toimiva Lester ... Lue lisää
Peliuutinen 05.07.2014 klo 11.00
Kickstarter-rahoituksella liikkeelle pistetty perinteisemmän tyylinen Divinity: Original Sin -roolipeli on mennyt mukavasti kaupaksi ensimmäisinä päivinään, kertoo Eurogamer. Siitä on tullut pelin tekijän Larian Studiosin nopeimmin myynyt peli ja... Lue lisää
Peliuutinen 04.07.2014 klo 21.08
Kotaku kertoo että Twitchissä pelejään striimaavat ovat saaneet viimeisen vuoden aikana rahalahjoituksia henkilöltä nimeltä "Amhai". Eikä kyse ole muutamista dollareista: Isaac "Azael" Cummings-Bentley kertoo saaneensa Amhailta yli 30 000 dollaria,... Lue lisää
Edellinen sivuSeuraava sivu

