V2.fi ennakoi: Ni no Kuni 2 on herkullisen Ghibli ja sympaattinen roolipeli

Jukka O. Kauppinen

21.12.2017 klo 16.45 | Luettu: 2421 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

Upeiden Ghibli-elokuvien tyyli näkyy ja tuntuu roolipelissä.
Muutaman vuoden takainen Ni no Kuni: Wrath of the White Witch oli ihastuttava fantasiaseikkailu, joka rikkoi monia perinteisten anime- ja Japani-pelien rajoja. Pelin taustalla näet vaikutti upeista elokuvistaan rakastettu japanilainen animaatiostudio Studio Ghibli, jonka tyyli ja tarinankerronta näkyivät oivallisesti Level-5:n paketoimassa roolipelissä.


Ghiblin ja taitavana pelikehittäjänä lähes parinkymmenen vuoden ajan kunnostautuneen Level-5:n yhteistyö oli erityisen ansiokasta siksikin, että Studio Ghiblin elokuvat purevat vahvasti myös moniin sellaisiin, jotka eivät normaalisti katso tai edes siedä animea. Ghiblin tyyli, tarinankerronta ja häikäisevä taito rakentaa uniikkeja, mieleenpainuvia hahmoja ja maailmoja on verraton niin itään kuin länteenkin katsoessa. Osa tästä magiasta löysi tiensä myös Ni no Kuniin, joka löysi ystäviä sellaisistakin pelaajista, jotka eivät normaaleissa oloissa koskisikaan japanilaisiin toimintaroolipeleihin.

Tässä suhteessa Ni no Kuni II: Revenant Kingdom ei tunnu pettävän, vaikka Ghibli ei enää olekaan virallisesti osa pelitiimiä. Mutta sen perintö elää tekijäjoukossa, sillä ex-Ghiblisti Yoshiyuki Momose, joka suunnitteli edellisenkin pelin visuaaleja ja tarinankerrontaa, on yhä mukana.



Tämä näkyykin vahvasti ja positiivisesti pelin tyylissä ja hahmoissa. En juuri perusta perinteisestä animesta, mutta Ni no Kunin Ghibli-vaikutteet porskuttavat vahvasti ennakkoluulojen yli. Sympaattiset, viehättävät ja värikkäät pelihahmot miellyttävät, samoin kuin maailman ja vekottimien design. Tosin voisi sanoa melkein kritisoida, että ehkä ghiblismiä on vähän liikaakin. Kovin moni asia viestii sitä, että vanhat elokuvat ja konseptit on tutkittu huolellisesti läpi ja niistä on poimittu runsain mitoin vaikutteita. Tämä toisaalta miellyttää fanin silmiä, mutta samalla väkisinkin pohtii, että eikö omia ideoita keksitty? No, ainakin tyyli on hyväksi havaittu ja kansa varmasti tykkää.

Kuningas ilman valtakuntaa


Ni no Kuni 2:ssa seikkaillaan fantasiamaailmassa nuoren wannabe-kuninkaan saappaissa. Evan Pettiwhisker Tildrum on kuningas ilman valtakuntaa, ja valtaistuimelle tekisi kovin mieli. Mutta voi, kaikissa valtakunnissa on jo kuningas, eikä kukaan tarvitse uutta. Ainakaan tällaista nuorta poikasta, jolla ei ole näyttöjä, ei armeijaa, ei mitään muuta kuin liehuva viitta ja tyhjät taskut.

Onnekseen Evan löytää ystäviä, jotka ovat valmiita auttamaan. Ei muuta kuin kohti suurta maailmaa, sankarillisia tehtäviä, uusia ystäviä ja kenties matkan varrelta löytyy täytettävä valtaistuinkin.



Eihän se tietenkään helppoa ole, saati yksinkertaista. Tavoite häämöttää vasta jossain pitkän roolipelin tuolla puolen, ja jos jonkinlaisen valtakunnan onnistuukin nappaamaan, niin sitä pitäisi vielä kaiken lisäksi hallita.

Evanin seikkailu on nivottu moneen erilaiseen pelityyliin ja tasoon. Tavanomaisimmillaan pelaajat kuljeskelevat tutkimassa ja jutustelemassa tavanomaisella 3ps-kameralla kuvatussa seikkailutilassa. Eri lokaatioiden audiovisuaalinen kuvaus, hahmojen persoonallinen olemus ja ylipäätään maailman kuvaus tulevat täällä vahvasti esille. Sympatiseerasin vahvasti erilaisia hahmoja ja näiden tapaa keskustella, ja maailman tilanne ja tunnelma tulevat hyviin pinnalle dialogin kautta.



Eri paikoista poistuessaan astutaan laajempaan maailmankarttatilaan. Kamera zoomaa reilusti kauemmas, ja sankarimme kavereineen kipittää isometrisellä näkymällä. Maailman tutkimiseen kannustetaan sekä kevyempien mörkötaisteluiden että joka puolelta löytyvien rahapussien avulla. Seikkaileminen on sinänsä varsin suoraviivaista, mutta suorin tie ei ole aina lyhyin, saati mahdollinen. Taapertamiseen saa siten varata aikaa, eivätkä maailmankartalle ripotellut pikkumonsuparvet ainakaan nopeuta matkantekoa. Jos jokin tehtävä on aktiivisena päällä, kertoo kompassi pelaajalle kohteen suunnan. Mitäpä jos vaikka pelastaisimme mörköjen sieppaaman taivaspiraattineidon, ehkäpä sillä saisi hyvää karmaa piraattipoppoolta?



Ja kun maailmalla matkaillaan, niin taistelujahan tulee väkisinkin eteen. Tuttuun tapaan kokemusta kertyy maailman pikkumonsujen mätkimisestä, mutta välissä on tietenkin myös kovempia mobeja ja bosseja. Reaaliaikainen taistelumekaniikka on värikästä ja toiminnallista, ja peli sekoittaa sutjakasti lähitaistelua ja monenlaista taikuutta, sitäkin lähi- ja kaukomuotoisena. Taisteluun liittyneet matkakumppanit hoitavat hyvin omaa tonttiaan, mutta melskettä värittävät myös pikkuiset higgledy-elementaalit, jotka auttavat taistelutaikojen loitsinnassa ja tuovat kahakoihin myös ripauksen komiikkaelementtiä. Tosin niiden jujun tajuamiseen meni ainakin allekirjoittaneelta hetki, mutta kun taikoja oppi niin sanotusti lataamaan higgledyjen avulla, saatiin taistelumagiaankin mukavasti lisätehoja.



Taistelutoiminta on valtaosin miellyttävää ja sutjakkaa, mutta vakavammissa taisteluhaasteissa ja bosseissa saa vääntää kättä jo tosissaan. Esimerkiksi eräässä vaiheessa Evanin on todistettava suuremmille voimille, että hän ihan oikeasti haluaisi kuninkaaksi. Ja sehän onnistuu vain rohkeushaasteen suorittamalla, joka on tietenkin - ainakin ensin - haastava pomotaistelu. Haasteet suoritettuaan Evan saa sponsorin, kingmakerin, jonka avulla hän voi vakavasti pyrkiä jollekin kohta *krhm* vapautuvalle valtaistuimelle.

Vaan mitenkäs käy, kun kingmaker itse kilahtaa ja päättää tehdä selvää niin Evanista kuin kaikista muistakin? Siinä vaiheessa kaikki ovat jo kohtuullisesti niin sanotussa liemessä, josta selviämiseen tarvitaan jo melkoista taisteluakrobatiaa.



Kaunista fantasiaa


Tähän saakka Ni no Kuni II varmaankin kuulostaa varsin tavanomaiselta toimintaseikkailulta tai -roolipeliltä, ja sitä se pohjimmiltaan monin tavoin onkin. Mihinkäs Level-5:kään raidoistaan pääsisi? Toimintaropelafka kun tekee toimintaropen, niin eiköhän se myös näytä, maistu ja tunnu toimintaropelta.

Tärkeämpää onkin se, miten sinänsä tutut ainekset ja tarinankerronta on luotu ja lomitettu yhteen. Nähdyn ja pelatun perusteella ainakin yksittäiset palaset toimivat hienosti. Tykästyin isosti päähenkilöihin ja maailmankuvaukseen sivuhahmoineen. Taivaalla lentävät ilmojen piraatit ovat sympaattisia, aivan kuten Porco Rossossa ja monessa muussakin Ghibli-elokuvassa, näin vain yhden esimerkin mainitakseni. Pelimekaniikkakin toimii kuten toivoa uskaltaa.



Mutta miten palaset liittyvät toisiinsa, siitä ei pysty sanomaan mitään. Lehdistölle tarjotussa demoversiossa oli kokeiltavana irrallisia kohtauksia suuremmasta pelistä, jotka sinänsä toimivat oikein koukuttavasti. Tykkäsin kovasti ja nautiskelin jokaisen demokohtauksen alusta loppuun. Vaan lopullisessa pelissä on paljon muutakin kuin yksittäisiä kohtauksia. On suurta tarinankerrontaa, eeppisiä tilanteita, suuria käänteitä ja myöhemmin myös valtakunnan pyörittämistä ja resurssienhallintaa. Millaiseksi peli muuntuu siinä vaiheessa, kun Evan on saanut valtaistuimensa ja opettelee kuninkaan työtä? Miten valtakuntaa hallinnoidaan, rakennetaan ja suojellaan?





Suojeleminen astunee viimeistään tässä kohtaa tärkeäksi osaksi peliä, sillä kaiken muun melskaamisen lomassa pelaaja astelee myös taistelukentille armeijansa johdossa. Reaaliaikaisessa strategiataistelussa Evanin armeija asetellaan tämän ympärille, ja liikkuu sujuvasti tämän mukana. Armeijan muodostelmaa voi pyörittää näpsäkästi esimerkiksi niin, että miekkamiehet pyöräytetään hyökkäyskärjeksi ja jousimiehet taakse, jolloin jälkimmäiset ammuskelevat automaattisesti tai komennosta lähelle tulevia vihollisia. Armeijaansa voi rynnistyttää myös tehokkaammilla hyökkäyksillä oikein kunnon nurtsipainiin, jopa koettaa rynnistää vihollismuotojen läpi murskaten nämä kertalaakista.



Taistelukenttätila tuo ninotteluun aivan omanlaistaan väriä ja haastetta, ja pakko tunnustaa, että sen touhukkuus viehätti jopa vanhaa hc-strategistia.

Mutta se muistuttaa samalla siitä, miten vähän pelistä oikeastaan tiedetäänkään. Se syvällinen pihvi ja asiat, jotka kietovat eri palaset yhteen, on yhä mysteeri.

Enpä silti olisi huolissani. Ni no Kuni 2 on nähdyn ja maistellun perusteella kaunis, viehättävä fantasiaseikkailu, jossa ainakin toiminnan ja maailmanmatkailun ainekset tuntuvat olevan kohdallaan. Tekijöiden osaamisen huomioiden voinee luottaa siihen, että ainekset paketoidaan sievästi yhteen koukuttavaksi seikkailuksi. Hattua täytyy nostaa siitäkin, että vaikka tarina jossain määrin jatkaa Ni no Kuni: Wrath of the White Witchin kertomusta, niin aikaa on kulunut jo satoja vuosia. Hahmot ja tapahtumat ovat siten täysin uusia, eikä peli tyylin ja tunnelman lisäksi juurikaan nojaa edeltäjäänsä.

Ni no Kunin kohdalla hienoa on sekin, että vaikka klassiset jrpg-seikkailut eivät normaalisti kiinnostaisikaan, niin Ni no Kuneissa on niin paljon länsimaistakin silmää viehättävää tyyliä ja maisemia, että nyt jos koskaan kannattaa ottaa ennakkoluulolasit pois silmiltä.





Jotta "klassista roolipelaamista uusilla elementeillä", nuoren pojan "koukuttava ja traaginen" kasvutarina, prinsessa Mononoken näköinen sidekick ja roppakaupalla tehtäviä ja salaisuuksia koluttavaksi. Vielä päälle vieraasta maailmasta saapunut aikuisempi sivuhahmo vanhempien pelaajien samaistumisen kohteeksi, niin kyllähän siinä kuulostaisi olevan sisältöä riittämiin. Kun tekijätkin kertovat pyrkivänsä luomaan esikoista syvemmälle sieluun uppoavan ja aikuisemman tarinan, niin kyllä ainakin allekirjoittanut tunnustaa lämpenevänsä tulokkaalle.

Ni no Kuni II: Revenant Kingdom -seikkailun tekee Level-5 ja julkaisee Bandai Namco. Se julkaistaan 23.3.2018 PC:lle ja PlayStation 4:lle.
Lisätietoja: http://ninokunigame.com


Roland ja Jukka.


V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< V2.fi testasi: Razer... V2.fi pelasi: Mario ... >
Keskustele aiheesta
16853

Keskustelut (3 viestiä)

HauskaJuttu

21.12.2017 klo 18.05 1 tykkää tästä

Julkaisupäivä saattaa olla väärin =D "23.3.2017 "
Grendel

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

22.12.2017 klo 13.30 1 tykkää tästä

HauskaJuttu kirjoitti:
Julkaisupäivä saattaa olla väärin =D "23.3.2017 "


Se minkä kirjoittaja ja oikolukija missaa, joku vähemmän puusilmä bongaa. Kiitti :)
-jok
Celoril

23.12.2017 klo 22.08

Iso kiitos laajasta artikkelista! Näitä kelpaa aina lukea, eikä Ni no Kunista voi koskaan lukea liikaa.

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova